Porin kampuksen Taidekäytävällä avautuu Kristiina Lehtosen ja Meri Laineen taidenäyttely ”Vedos”

SAMKin Porin kampuksen Taidekäytävällä avautuu Kristiina Lehtosen ja Meri Laineen taidenäyttely ”Vedos”. Molemmat opiskelijat jatkavat tänä syksynä kolmannella vuosikurssilla Kankaanpään Taidekoulun kampuksella ja ovat kiinnostuneet etenkin grafiikan tekniikoista ilmaisun välineenä.

Teoskuva Kristiina Lehtosen työstä Boing.
Teoskuva Kristiina Lehtosen työstä Boing.

Meri Laine kertoo, että häntä inspiroivat tavalliset arkipäiväiset tapahtumat, vesieläimet ja sininen väri.

– Hai sai alkunsa luonnoskirjastani, johon piirtelin päivieni tapahtumia ikään kuin päiväkirjaan. Hai kuvastaa siis minua, ja teoksissani käsittelen omaa jokapäiväistä elämääni sekä muistoja elämäni varrelta. Hain oli tarkoitus seikkailla ainoastaan luonnoskirjoissani sekä auttaa minua pitämään kiinni siitä, että piirtäisin päivittäin edes vähän. Sieltä Hai kuitenkin hyppäsi suuremmille vesille ja nyt hän on päätynyt teoksiin asti!

Tätä näyttelyä varten tehdyissä teoksissa Meri Laine käsittelee muistoja esimerkiksi hänen ensimmäisestä omasta autostaan sekä lempitekemisistään.

– Kankaanpäähän päädyin, koska innostuin Kauhajoen opistossa grafiikan tekemisestä ja halusin oppia lisää. Puupiirros sekä erilaiset syväpainomenetelmät, kuten mezzotinto, kiinnostavat minua erityisesti ja haluankin jatkaa niiden parissa työskentelyä, hän sanoo.

Jokainen työ kertoo tarinaa

Kristiina Lehtonen sanoo ehtineensä jo tehdä elämässään pienen kierroksen taiteen kentällä, mutta halu oppia lisää ja kokeilla uusia tekniikoita sekä akateemisen tutkinnon puute ajoivat hänet takaisin opiskelun pariin.

– Minua kiinnostaa etenkin syväpaino ja sen eri variaatiot. Jokainen työni toimii itsenäisesti ja kertoo oman tarinansa, johon töitteni nimet usein antavat vihjeen tai sysäyksen johonkin suuntaan.

Alun perin Kristiina Lehtosen tarkoitus oli tehdä tätä näyttelyä varten sarja erilaisia kuvia Turun linnan ikkunoista.

– Se suunnitelma mureni, kun kävi ilmeiseksi, että isäni sairasti syöpää ja tämä kesä olisi hänen viimeisensä. Isäni oli aikoinaan monissa eri laivoissa konemestarina ja seilasi useat maailman meret ja maat. Tein vuonna 2006 isästä grafiikan työn ”Merille”, missä pikkupoika kulkee metsän läpi kohti merta vetäen perässään leikkilaivaa. 2010 minulle tuli siihen jatkoidea, missä poikanen on saapunut rantaan, mutta Kanadaan muuttomme vuoksi se jäi tekemättä vuosikausiksi, Kristiina Lehtonen kertoo.

– Nyt isän sairastuessa ikkunaidean mielekkyys haalistui ja aloinkin tehdä tätä työtä ja niin syntyi kolmen laatan metalligrafiikan vedos ”Merille II”. Tässä työssä isä – alter egona pikkupoika – on lopulta tullut sille viimeiselle rannalle ja ylitykselle, joka meidän kaikkien pitää kerran tehdä. Ymmärsin työn symboliikan vasta kuin itsekin näin työni valmiina vedoksena.

Yhdessä näyttely rakentaa monipuolisen kokonaisuuden, jossa eri ilmaisumuodot ja grafiikan tekniikat kohtaavat.

Näyttely on nähtävillä 20.8.–12.10.2025 SAMKin Porin kampuksen Taidekäytävällä Agora-salin vieressä kampuksen aukioloaikoina.

Jaa tämä sivu

Nainen katsoo mustavalkoisessa kuvassa pelokkaasti ovelle, jonka raosta näkyy valoa.

Opinnäytetyö nostaa esiin naisten vainoamisen ja avun hakemisen todellisuuden

Vastavalmistuneessa sosiaalialan opinnäytetyössä tarkasteltiin naisten kokemaa vainoamista Suomessa sukupuolittuneen väkivallan muotona kirjallisuuskatsauksen keinoin. Työssä kuvataan ilmiön yleisyyttä, uhrien kokemuksia ja seurauksia sekä tarvetta lisätä tietoisuutta ja kehittää tukimuotoja.

Vanha mies on käytävällä selin kameraan.

YAMK-opinnäyte: Ikäihmisten ympärivuorokautisessa palveluasumisessa on kehittämistarpeita

Vanhustyön (YAMK) opiskelija Mia Hemming tarkasteli opinnäytetyössään valvovien viranomaisten huomioita ikäihmisten ympärivuorokautisesta palveluasumisesta. Työssä nousi esiin, että toiminnassa on joiltain osin haasteita, eivätkä palvelua koskevat säädökset toteudu aina toivotulla tavalla.

Valkoisia kukkia/White flowers

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 87 opiskelijaa

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 87 opiskelijaa. Valmistuneista 17 suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.