Opinnäytetyössä nostetaan esiin myös kaksi Suomessa tapahtunutta tapausta, jossa vainoaminen on johtanut henkirikokseen.
Naisiin kohdistuva vainoaminen on Suomessa äärimmäisen vakava, sukupuolittunut ja monimuotoinen ilmiö. Vainoamisella tarkoitetaan toistuvia ei-toivottuja yhteydenottoja, seuraamista, väijymistä tai uhkailua.
Vainoaminen ei ole yksittäisten tekojen sarja, vaan se on usein pitkäkestoinen, kontrolloiva ja psykologisesti kuormittava prosessi, jonka vaikutukset ulottuvat syvälle uhrin elämään. Erityisen haastava tilanne on silloin, kun vainoamisen uhrilla on päihdeongelma tai hän on muulla tavoin sosiaalisesti haavoittuvassa asemassa.
Joissain tapauksissa vainoaminen jää kokonaan tunnistamatta, mikä lisää riskiä vakaviin seurauksiin.
Vainoaminen rajoittaa uhrin arkea
Jopa noin 30 prosenttia suomalaisnaisista on kokenut vainoamista jossain vaiheessa elämäänsä. Naiset kokevat vainoamista miehiä useammin, ja vainoamiseen syyllistyy tyypillisesti mies.
Yleisin vainoamisen muoto on jatkuvat ei-toivotut viestit, puhelut tai lahjat, joita yli puolet vainoa kokeneista naisista on saanut. Lisäksi naiset joutuvat miehiä huomattavasti useammin toistuvan fyysisen seuraamisen ja tarkkailun kohteiksi. Digitaalinen vainoaminen sosiaalisen median ja muiden viestintäkanavien kautta on yleistynyt.
Kumppanin tekemä vainoaminen on erityisen pitkäkestoista ja kohdistuu useimmiten naisiin. Neljännes vainoamista kokeneista naisista on kokenut vainoamista entisen tai nykyisen parisuhdekumppanin taholta.
Vainoaminen voi jatkua kuukausia tai jopa vuosia, ja se rajoittaa uhrin arkea merkittävästi. Se saa uhrin eristäytymään, rajoittamaan liikkumistaan ja ihmissuhteitaan ja voi sairastuttaa uhrin sekä fyysisesti että psyykkisesti.
Kyseessä hengenvaarallinen väkivallan muoto
Vaikka vainoaminen koskettaa niin monia suomalaisnaisia, avun saaminen on edelleen usein vaikeaa. Vainoaminen on ollut rikos jo vuodesta 2014 lähtien, mutta vainoamista ei silti aina tunnisteta viranomaisten toimesta.
Vainoamisrikosten käsittelyssä on edelleen merkittäviä puutteita, eivätkä uhrit tule kohdatuksi asianmukaisesti. Uhrien kertomuksia vähätellään tai selitetään mustasukkaisuudella ja parisuhderiidoilla.
Moni nainen jää yksin tilanteessa, jossa jatkuva yhteydenotto, seuraaminen ja uhkailu rajoittavat arkea ja aiheuttavat vakavaa psyykkistä kuormitusta. Myös viranomaisten ja sosiaalipalvelujen puutteelliset resurssit aiheuttavat haasteita.
Tutkimukset ja uutisoinnit ovat osoittaneet, että osa vainoamistapauksista johtaa vakaviin, henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin. Kyseessä on siis hengenvaarallinen väkivallan muoto, jonka tunnistamista ja avunsaantia tulee kehittää. Vainoamisen tunnistaminen ja siihen puuttuminen ajoissa on elintärkeää, jotta uhrien turvallisuutta voidaan parantaa sekä tragediat estää.
