Lisähaku restonomin tutkinto-ohjelmaan on alkanut

Lisähaku restonomin (AMK) tutkinto-ohjelmaan on käynnissä 1.8.2024 klo 15 asti.

SAMKin opiskelijoita Porin kampuksella.
SAMKin opiskelijoita Porin kampuksella.

SAMKissa on käynnistynyt lisähaku syksyllä 2024 alkavaan matkailuliiketoiminnan tutkinto-ohjelmaan. Lisähaku tutkinto-ohjelmaan on käynnissä 1.8.2024 klo 15 asti.

Lisähaun opiskelijavalinta toteutetaan todistusvalinnoilla eli ylioppilastutkinnon arvosanoista tai aikaisintaan 1.8.2015 suoritetun ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen arvosanoista annettavien pisteiden perusteella, joten erillistä valintakoetta ei järjestetä. Lisähaussa on avoinna 10 aloituspaikkaa. Opinnot käynnistyvät syksyllä 2024 ja ne suoritetaan päivätoteutuksena.

Lisätietoja löydät Opintopolusta, jonka kautta myös tutkinto-ohjelmaan hakeminen tapahtuu.

Jaa tämä sivu

Lähikuva tiimityöpaperista, jonka ympärillä on opiskelijoita.

Opinnäytetyö: Nuorten mielenterveyshaasteet lisäävät koulupudokkuutta – tutkimustulokset korostavat varhaisen tuen merkitystä

Nuorten mielenterveysoireilu heijastuu suoraan oppimiseen ja kouluarjen sujumiseen ja on yksi keskeisimmistä syistä koulunkäynnin keskeytymiseen. Tuore opinnäytetyö osoittaa, että koulupoissaolojen varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen tuki ovat ratkaisevia keinoja ehkäistä yläkouluikäisten koulupudokkuutta.

Valokuva tyypin 1 diabeteksen hoidossa käytettävistä välineistä tasaisella alustalla. Kuvassa on muun muassa kaksi monikäyttöistä NovoPen-insuliinikynää (pitkävaikutteiselle ja ateriainsuliinille), Accu-Chek-verensokerimittari, Freestyle-ketoainemittausliuskoja, insuliinipumpun tarvikkeita sekä nykyaikainen MiniMed 780G-älyinsuliinipumppu, jonka näytössä näkyy verensokerilukema 6,7 mmol/l.

YAMK-opinnäytetyö: Uusi teknologia helpottaa tyypin 1 diabetesta sairastavan hoitoväsymystä – myös valinnanvapaus on oleellista

YAMK-opinnäytetyössä tarkasteltiin, miten eri insuliinikorvaushoitomuodoilla olevien tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten kokemaa hoitoväsymystä on tutkittu sekä millaista koettu hoitoväsymys on eri hoitomuotoja käyttävillä.

Piirretty kuva avaruusraketista oranssilla taustalla.

Voiko Satakunnasta tulla Suomen seuraava startup-alue? Founders & Innovators Day kokoaa yrittäjät, päättäjät ja opiskelijat Poriin

Miten yhteiskuntaan voidaan rakentaa innovatiivinen ja ratkaisukeskeinen ajattelutapa? Tämä kysymys on keskiössä Founders & Innovators Day -tapahtumassa, joka järjestetään 26.3.2026 SAMKin Porin kampuksella.