SAMKilla lähes miljoonan euron rahoitus tekoälyn hyödyntämiseen lääketieteellisessä tutkimuksessa

Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) tutkimushankkeelle Data Lake Innovation Testbed for Future Hospitals myönnettiin rahoitusta 575 000 euroa. SAMK sijoittaa tutkimukseen myös omaa rahoitusta 325 000 euroa.

Johtoja, kuvituskuva.
Kuva: Tomi Glad

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt ammattikorkeakouluille viisi miljoonaa euroa rahoitusta seitsemään tutkimushankkeeseen kansainvälisen arviointipaneelin tekemän arvioinnin perusteella.

Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) tutkimushankkeelle Data Lake Innovation Testbed for Future Hospitals myönnettiin rahoitusta 575 000 euroa. SAMK sijoittaa tutkimukseen myös omaa rahoitusta 325 000 euroa.

Eduskunta on 13.3.2019 hyväksynyt toisiolain, joka parantaa edellytyksiä kansalaisten terveyteen, sairauksien ehkäisemiseen ja uusien hoitomenetelmien kehittämiseen liittyvään tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. SAMKin tutkimushankkeessa synnytetään kansallisesti ainutlaatuinen testiympäristö potilas- ja terveystietojen toisiokäytölle.

Testiympäristö koostuu SAMKin kampuksella sijaitsevasta RoboAI-yhteiskäyttölaboratoriosta, Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sijaitsevasta Auria-tietoaltaasta ja Tieteen tietotekniikan keskus CSC:ssä sijaitsevista uusista supertietokoneista.

Auria yhtenäistää länsirannikon kymmenien tuhansien potilaiden vuosikymmenien aikaiset tiedot yhdeksi kliiniseksi tietoaltaaksi. Kansalaisten tietoaltaassa sijaitsevia henkilö- ja terveystietoja käsitellään aina tutkittavien henkilöllisyys suojaten ja eettiset näkökulmat huomioiden. Tietoaltaan datan saaminen tutkimuskäyttöön edellyttää aina tutkimusluvan saamista.

Kliinisen tietoaltaan suuri datamäärä mahdollistaa tietojen välillä vallitsevien uusien yhteyksien löytämisen data-analytiikkaa ja tekoälyä hyödyntämällä. Tekoälypohjainen lääketieteellinen tutkimus edellyttää kuitenkin tietokoneilta massiivista laskentatehoa.

Tutkimushankkeessa hyödynnetään CSC:n uusia Puhti- ja Mahti-supertietokoneita. Vuoden 2020 lopussa Suomeen sijoitetaan myös yksi maailman tehokkaimmista supertietokoneista (työnimeltään LUMI) kahdeksan Euroopan maan yhteisenä ponnistuksena.

SAMKin, Satasairaalan ja Porin Perusturvan tutkijat, analyytikot ja lääkärit tulevat tekemään testiympäristössä lääketieteellisen tutkimuksen pioneerityötä. Tutkimusta johtaa SAMKin tekoälyn tutkimusryhmän vetäjä Anu Holm, joka on taustaltaan sairaalafyysikko ja lääketieteellisen fysiikan dosentti.

– Tietoaltaasta saadaan tekoälyn ja supertietokoneiden avulla uutta tietoa eri lääkkeiden vaikutuksesta potilaisiin, ja monilääkitykseen liittyvät riskit voidaan tunnistaa. Tai saadaan tietoa, miten hoitotapojen muutos vaikuttaa paranemiseen, kertoo Holm.

SAMK:n tutkimuksen vararehtori Cimmo Nurmi on innoissaan rahoituksen saamisesta.

– Tästä rahoituksesta on kova kilpailu korkeakoulujen kesken. Tämä on samalla vahva näyttö tekoälyn, robotiikan ja terveysteknologian osaamisestamme. Näiden alojen tutkimusryhmissämme toimii tällä hetkellä yli 20 asiantuntijaa. Hienoa on myös, että strateginen yhteistyökumppanimme Seinäjoen ammattikorkeakoulu sai rahoituksen omistajanvaihdoksiin liittyvään tutkimukseen, kommentoi Nurmi.

Jaa tämä sivu

Kuvituskuva SAMK Research.

SAMK Research – Uusi verkkolehti kokoaa SAMKin tutkimustyön yhteen 

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on julkaissut SAMK Research -verkkolehden. Uusi digitaalinen julkaisu kokoaa yhteen korkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) ajankohtaiset artikkelit ja tulokset sekä tekee näkyväksi SAMKin henkilöstön ja tutkimuskeskusten asiantuntijatyön.

Tutkimuksen ravitsemusasiantuntija Elina Nevala ohjaa osallistujaa kansallisten ravitsemussuositusten pariin.

Monipuolisella ravitsemusohjauksella voidaan vaikuttaa työntekijöiden mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen

Mielenterveys- ja päihdetyössä työskentelevillä toteutettu ravitsemustutkimus osoittaa, että ammattilaisten ravitsemuksessa olisi kehitettävää ja ravitsemusohjauksella voidaan vaikuttaa masennusoireiluun.

Tutkijalehtori Toni Aaltonen pitää käsissään kilpailusta voitettua palkintoaan.

SAMKin tutkija loisti kansainvälisessä LIBS-kilpailussa – toinen sija huippututkijoiden joukossa

Satakunnan ammattikorkeakoulun tutkijalehtori Toni Aaltonen osallistui tammikuun lopussa Ranskan Senlis’ssä järjestettyyn EMSLIBS-konferenssiin (Laser Induced Breakdown Spectroscopy). Konferenssin yhteydessä järjestettiin maailmanlaajuisesti kovatasoinen LIBS Data Challenge -kilpailu, jossa Aaltonen sijoittui toiseksi.