SAMK mukana TKI-kärjet 2024 -kilpailussa kahdella videolla

Valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen TKI-kärjet-kilpailu järjestetään jälleen maaliskuussa 2024. SAMK osallistuu kilpailuun kahdella kilpailuvideolla, joilla esitellään tutkimustoimintaamme.

SAMKin Youtube-kanava.

TKI Kärjet-kilpailun tavoitteena on tuoda esiin ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sisältöä ja vaikutusta. Vuonna 2024 keskitytään kirkastamaan, mitä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta on ja samalla tuoda esiin AMK:jen merkityksen Suomen TKI-toiminnan kehittämisessä ja kasvattamisessa valtakunnan tasolla ja osallistuvien sidosryhmien näkökulmasta.

Kilpailuvideot esittelevät yhteistyökumppaneiden ja kohderyhmien saamia tuloksia ja hyötyjä SAMKin TKI-toiminnasta. Kilpailuvideoiksi valittiin Tiedolla johtamisen keskus BICin ja RoboAI Health -osakokonaisuuden videot, joissa yhteistyökumppanit kertovat kokemuksistaan. Videoilla halutaan tuoda esiin, kuinka laaja-alaista SAMKin tutkimustoiminta on, ja miten sitä voidaan hyödyntää yrityksen liiketoiminnallisessa kehityksessä. Tutkimuskeskusten tehtävä on tukea yrityksiä ja yhteisöjä toiminnan kehittämisessä ja tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksien löytämisessä. Samalla edistetään maakunnan elinvoimaisuutta.

Katso kilpailuvideot ja äänestä suosikkiasi peukuttamalla YouTubessa, äänestysaika 4.–15.3.2024. Voittaja julkistetaan AMK-päivillä huhtikuussa.

Menestytään yhdessä: RoboAI tutkimus- ja tuotekehityskeskus ja Dyme Solutions Oy

Menestytään yhdessä: Tiedolla johtamisen keskus BIC ja Muksumassi Oy

Jaa tämä sivu

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Tanja Vaitiniemi SAMKin kampuksen käytävällä.

Samkilainen kasvo: Tanja Vaitiniemi rakentaa siltoja SAMKin ja yritysten välille

SAMK tekee vuosittain yhteistyötä yli 800 yrityksen ja yhteisön kanssa. Uusi kumppanuusohjelma on yhteistyön laajin ja syvällisin muoto. Mitä tämä oikein tarkoittaa, kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi?

SAMK-campus Pori building.

SAMK ja Åbo Akademi solmivat merkittävän sopimuksen tohtorikoulutuksesta

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on solminut merkittävän yhteistyösopimuksen Åbo Akademin kanssa tohtorikoulutuksen järjestämisestä.