SAMK ja Åbo Akademi solmivat merkittävän sopimuksen tohtorikoulutuksesta

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on solminut merkittävän yhteistyösopimuksen Åbo Akademin kanssa tohtorikoulutuksen järjestämisestä.

SAMK-campus Pori building.

Sopimuksen tavoitteena on tarjota ammattikorkeakoulun henkilöstölle, ylemmän korkeakoulututkinnon (YAMK) opiskelijoille sekä elinkeinoelämän kumppaneille mahdollisuus suorittaa tohtorintutkinto Åbo Akademin ohjauksessa ja tuella. Koulutukseen tavoitellaan viittä uutta opiskelijaa per vuosi. Väitöskirja tehdään englanniksi tai ruotsiksi.

Yhteistyöllä tavoitellaan uusia työelämälähtöisiä ja työelämää tukevia tohtorintutkintoja. Sopimus tukee SAMKin soveltavan tutkimuksen kehittämistä sekä vahvistaa korkeakoulun ja elinkeinoelämän asiantuntijoiden akateemista tasoa.

Sopimus avaa uusia ovia soveltavan tutkimuksen kehittämiselle

Tohtorikoulutettavat saavat vähintään kaksi ohjaajaa, joista toinen on Åbo Akademin palveluksessa ja toinen SAMKin henkilöstöä. Pääohjaaja tulee aina Åbo Akademista. Tavoitteena on suorittaa tohtorintutkinto kolmessa tai neljässä vuodessa.

– Tämä sopimus avaa uusia ovia soveltavan tutkimuksen kehittämiselle ja tarjoaa SAMKin henkilöstölle sekä yhteistyökumppaneille merkittävän mahdollisuuden akateemisen osaamisen syventämiseen. Yhteistyö tukee erinomaisesti alueellista elinkeinoelämää ja tutkimusosaamisen eteenpäin viemistä, kertoo SAMKin tutkimuksen vararehtori Cimmo Nurmi.

Lisätiedot:

Tutkimuksen vararehtori Cimmo Nurmi,+358 44 710 3371, cimmo.nurmi@samk.fi

Jaa tämä sivu

Punaisella pohjalla lukee "Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2026!"

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2026!

Toivotamme kaikille hyvää joulua. Toteutamme joulutervehdykset aiempien vuosien tapaan lahjoituksina. Olemme tehneet lahjoituksen Satakunnan ensihoidon lääkäriautotoiminnan tukiyhdistykselle sekä nuorten mielenterveystyölle, Mieli ry:lle.

Ryhmä ihmisiä poseeraa kameralle.

Länsirannikkoyhteistyöllä kasvua koko Suomeen

Länsirannikon alueella on tehty kolmen vuoden ajan tiivistä ammattikorkeakouluyhteistyötä, joka tukee sekä paikallista että valtakunnallista kasvua ja kilpailukykyä. Alueen yrityksillä ja elinkeinoelämällä on ollut keskeinen rooli yhteistyössä, joka on merkittävää koko Suomen hyväksi.

Lasten päivä alkoi henkilökunnan kahvihuoneessa yhteisellä aamupalaverilla palvelu- ja kehitysjohtaja Anne Holopaisen johdolla.

Lapset mukaan töihin -päivä toi vilskettä kampuksille – katso kuvagalleria

Valtakunnallisena Lapset mukaan töihin -päivänä SAMKin Porin ja Rauman kampuksilla liikkui yli seitsemänkymmentä työntekijöiden lasta ja lapsenlasta, iältään 3–17-vuotiaita.