Nainen seisoo seinän vieressä muistivihko käsissään.

Ajankohtaista

Syvenny ajankohtaisiin aiheisiin

Lue uutisia ja katso ajankohtaiset tapahtumat tapahtumakalenteristamme.

Sidosryhmämediamme Agora on suunnattu yhteistyökumppaneille, työnantajille ja alumneille. Nettisivuillamme julkaistaan ympäri vuoden lisäksi mielenkiintoisia, toimintaamme taustoittavia artikkeleita. Julkaisemme myös blogeja työstä ja sen tekijöistä, asioita opinnoista tutkimukseen ja korkeakoulupolitiikkaan – henkilökohtaisella otteella.
Pirita Huhtasalo (vas.) työyhteisönsä tapaamisessa. Kuvassa oikealla yritysasiantuntija Mari Raukola Kankaanpään kaupungilta ja kehittämisasiantuntija Leena Saloniemi Leader Pohjois-Satakunnasta.

Pirita Huhtasalon YAMK-opinnot ovat loppusuoralla – työelämä ja opiskelu kulkevat käsi kädessä

Pirita Huhtasalo on valmistunut SAMKista aikanaan tradenomiksi ja on vuosien aikana täydentänyt osaamistaan monipuolisesti. Työn ohella Pirita suorittaa nyt SAMKin Tulevaisuuden johtamisen YAMK-tutkintoa, opinnot ovat nyt loppusuoralla.

Annika Elo lähikuvassa talvisen pellon laidalla.

Opiskelijamme työllistyvät: SAMKista monipuolisiin taloushallinnon tehtäviin

Annika Elo valmistui SAMKista vuoden 2004 keväällä ja työskentelee nyt porilaisessa henkilöstövuokrauksen ja taloushallinnon yrityksessä.

Peter Virtanen kävelysillalla Porin kampuksella.

Peter Virtasen urapolku vei tietotekniikan opiskelijasta opettajaksi

Kun Peter Virtanen valmistui SAMKista vuonna 2009, edessä ei ollut selkeää karttaa. Uteliaisuus, käytännön tekeminen ja pitkäjänteisyys veivät hänet ensin web-kehittäjäksi ja lopulta takaisin SAMKiin, nyt opettajaksi, joka kannustaa opiskelijoitaan oppimaan tekemällä.

Kukkia/Flowers.

SAMKista valmistui helmikuussa yhteensä 57 opiskelijaa

SAMKista valmistui helmikuussa yhteensä 57 opiskelijaa. Valmistuneista yhdeksän suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Piirroskuva, jossa henkilöhahmoja kävelee sairaalarakennusten välillä.

YAMK-opinnäytetyö kehittää liikkuvaa työtä – resurssit tehokkaammin käyttöön

YAMK-opinnäytetyössä tutkittiin Pirkanmaan hyvinvointialueen ylläpitopalveluiden toimintaa vuoden 2025 aikana. Tavoitteena oli selvittää keinoja, joilla henkilöresursseja voitaisiin hyödyntää tehokkaammin.

SAMKissa vietettiin kesäkuussa valmistumisjuhlaa eli publiikkia.

SAMKista valmistui vuodenvaihteessa yhteensä lähes 500 opiskelijaa – vuosi 2025 toi ennätysmäärän valmistuneita

SAMKista valmistui joulukuun 2025 ja tammikuun 2026 aikana yhteensä 492 opiskelijaa. Vuosi 2025 oli SAMKille valmistuneiden määrässä ennätyksellinen. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Kolme SAMKin opiskelijaa poseeraa violetin seinän edessä.

SAMKin julkaisut

Asiantuntijamme tuottavat tutkimus- ja kehittämisprojekteissa sekä opetuksessa tutkimuksia, raportteja, oppimateriaaleja, videoita ja muita julkaisuja.
Lue lisää SAMKin julkaisutoiminnasta

SAMK Research -verkkolehti

SAMK Research kokoaa yhteen korkeakoulumme tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ajankohtaiset artikkelit ja tulokset sekä tekee näkyväksi SAMKin henkilöstön ja tutkimuskeskusten asiantuntijatyön.
SAMK Research -verkkolehti Linkki avautuu uuteen välilehteen