Väyläopinnoilla sujuva siirtymä toiselta asteelta SAMKiin

SAMKissa on järjestetty Nopsa-väyläopintoja jo pian kymmenen vuoden ajan. Mutta mitä ne olivatkaan ja kuka niiden suorittamisesta hyötyy?

Riikka Kuuskoski istuu sohvaryhmän ääressä Porin kampuksella läppäri sylissä.
Riikka Kuuskoski kehuu saaneensa väyläopinnoissa tarpeeksi ohjausta niin Sataedun kuin SAMKin puolelta.

Nopsa-väyläopinnoissa toisen asteen opiskelija suorittaa SAMKin avoimen AMKin opintoja tietyltä alalta. Opiskelija saa ensituntumaa mahdollisesti kiinnostavaan alaan ja korkeakouluopintoihin. Väyläopintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelijalla on mahdollisuus saada tutkinto-opiskeluoikeus SAMKiin ilman valintakoetta.

Opintoihin hakeutuu vuosittain muutama sata toisen asteen opiskelijaa. Suosituimmat alat ovat tekniikka ja liiketalous.

Kokemus väyläopinnoista – Tukea ja uusia oivalluksia

Kankaanpääläinen Riikka Kuuskoski opiskelee toista vuotta SAMKissa liiketaloutta, suuntautuen luovaan markkinointiin. Hän valmistui Sataedusta merkonomiksi keväällä 2023. Samalla hän suoritti väyläopinnot.

– Ammatillisten opintojen alussa kerrottiin mahdollisuudesta väyläopintoihin. Halusin saada tietää, millaista ja myös miten vaativaa ammattikorkeakouluopiskelu on. Tiesin haluavani jatkaa opintoja merkonomitutkinnon jälkeen. Minusta tämä on todella hyvä opiskelumuoto. Jännitystä minulle toi, miten vieraiden kielten opiskelu onnistuu. Ne ovat aina tuottaneet haasteita, Kuuskoski muistelee.

Hän suoritti opinnot verkkototeutuksena. Luennot järjestettiin muutaman kerran viikossa iltapäivän päätteeksi.

Kuuskoski kehuu saaneensa väyläopinnoissa tarpeeksi ohjausta niin Sataedun kuin SAMKin puolelta. Opinnot tuntuivat välillä haastavilta, joten piti osata keskittyä tärkeimpiin asioihin. Lopulta hän sai kuitenkin suoritettua niin merkonomitutkinnon kuin väyläopinnotkin. Kielistäkin selvittiin.

Kuuskoski kokee, että on saanut opinnoista monia oivalluksia.

–  Tärkein oivallus on ollut, että haasteidenkin edessä voi selvitä. Opettajat auttoivat vaikeiden aineiden kanssa ja kertoivat vinkkejä opintoihin. Opin myös, että mitä paremmin suunnittelee ja valmistelee, aikataulut ja arki pysyvät paremmin kasassa.

Kuuskoski suosittelee väyläopintoja sellaiselle, joka harkitsee saman alan jatkokoulutusta, mutta ei ole vielä varma siitä.

– Helpotusta toi, että opiskelin kaikki verkkoluennot koululla, enkä kotona. Tällöin pystyin keskittymään opiskeluun, erottamaan koulun arjesta ja työstä. Olin asiakaspalvelutyössä jo ammatillisten opintojen aikana, mutta työvuorot olivat lyhyempiä, kun oli väyläopintojen luennot. Harrastukset ja mukava tekeminen auttoivat myös arjessa rentoutumaan.

Jatkuvaa keskustelua yhteistyökumppaneiden kanssa

SAMKin opetuksen vararehtori Timo Mattila kehuu niin ikään väyläopintoja. Opinnoista hyötyy hänen mukaansa niin ammattikorkeakoulu, ammatillinen toinen aste kuin yksittäinen opiskelijakin.

–  Tämä on hieno paketti. Kun vain suorittaa opinnot osana ammatillisia opintoja, niin ei tarvitse osallistua enää valintakokeisiin tai todistusvalintaan.

Nopsa-väyläopinnoissa opiskelijat opiskelevat kaikki peruspaketin opintojaksot omassa ryhmässään, osittain myös alakohtaiset opinnot.  

–  Käymme jatkuvaa keskustelua ammatillisen puolen yhteistyökumppaniemme kanssa. Meillä on säännöllisesti kokoontuva ohjausryhmä. Siellä käydään vuoropuhelua ja kehitetään väylää jatkuvasti. Esimerkiksi vuosi sitten päätimme muuttaa opiskelijavalintaa suorasta hausta valintakurssiksi, Mattila sanoo.

Valintakurssi on ollut toimiva systeemi. Sen suorittaneen opiskelijan on helpompi aloittaa väyläopinnot, koska hän tuntee jo SAMKin järjestelmiä ja tietää, mitä on odotettavissa.

Timo Mattila istuu Porin kampuksen kirjastossa nojatuolissa.
Timo Mattila kertoo opinnoista hyötyvän niin ammattikorkeakoulun, ammatillisen toisen asteen kuin yksittäisen opiskelijankin.

Yhteensä väyläopinnoissa on ollut tähän mennessä mukana jo 980 opiskelijaa. Heistä noin 20 prosenttia on suorittanut opinnot hyväksytyksi ja aloittanut opintonsa SAMKissa. Onko tämä SAMKin kannalta sopiva määrä?

– Meille SAMKissa on ollut jopa pieni yllätys, kuinka paljon tähän hakeutuu opiskelijoita joka vuosi. Valintakoekurssilla osa tipahtaa pois ja se on oikeastaan tarkoituskin. Motivoituneimmat aloittavat ja suorittavat opinnot loppuun. Ei haittaisi, jos heitä hakeutuisi SAMKiin tätä kautta enemmänkin, mutta on tämä ihan hyvä määrä, Mattila kertoo.

Väyläopinnot ovat jo tuttu juttu, ollaanko niitä kehittämässä johonkin suuntaan?

–  Keskusteluissa on ollut, että tästä tulisi vielä geneerisempi kokonaisuus. Käytännössä meillä olisi yksi opintopaketti, jonka opiskeltuaan saisi opiskeluoikeuden SAMKiin. Se lisäisi valinnanmahdollisuuksia toiselta asteelta ammattikorkeakouluun siirryttäessä, Mattila pohtii.  

——————

Nopsa-väyläopintoja järjestetään lähiopetuksena Porin ja Rauman kampuksilla sekä verkko-opintoina. Hakuaika tammikuussa 2025 alkaviin opintoihin on 9.–19.9.2024.

Jaa tämä sivu

Kuva paneelikeskustelusta (kuvakaappaus)

Tuoreen Johtajuusbarometrin mukaan suomalaiset karttavat johtotehtäviä liiallisen vastuun ja vaatimusten vuoksi

Suomalaisten mielestä hyvän johtajan ominaisuuksissa korostuvat reiluus, tasapuolisuus ja kuuntelutaidot ennemmin kuin kunnianhimoisuus, tuloshakuisuus ja rohkeus. Tulokset selviävät tänään julkistetusta Johtajuusbarometrista, joka selvitti suomalaisten suhtautumista johtajuuteen ja johtamiseen nyt ja tulevaisuudessa.

Porin kampus ylhäältäpäin kuvattuna.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa 2025

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Kuvassa Instagram-sisältöä tekevät opiskelijat Bhanupriya Sarangal Hogeschool PXL:sta ja Dominika Lapinska Hogeschool Rotterdamista.

Opiskelijat sukeltavat vastuullisen lähiruoan maailmaan kansainvälisellä intensiiviviikolla

SAMK järjestää jälleen lokakuun alussa kansainvälisen intensiiviviikon, Business Weekin. Tänä vuonna tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Satakunnan Osuuskaupan kanssa. Teemana on lähiruoka ja ruoan vastuullisuus.