Vaihto-opiskelu tarjoaa kulttuuria, kavereita ja kokemuksia

Energia- ja ympäristötekniikan opiskelija Valtteri Hakamäki oli vaihto-opiskelijana viisi kuukautta Itävallassa Management Center Innsbruckin yliopistossa opiskelemassa prosessi-, energia- ja ympäristötekniikkaa.

Valtteri Hakamäki on Itävallassa vuoren huipulla.

Valtteri Hakamäki valitsi Itävallan vaihtokohteekseen pitkälti laskettelumahdollisuuksien vuoksi.

Valtterin sai lähtemään ulkomaille vaihtoon halu matkustaa ja häntä kiehtoi ajatus ulkomailla asumisesta. Oman alan itselleen parhaimmaksi vaihtokohteeksi hän koki Itävallan erityisesti Alppien ja laskettelumahdollisuuksien vuoksi.

Koulutuskulttuuri Itävallassa

Itävallassa koulutuskulttuuri oli hyvin erilainen verrattuna Suomen koulutuskulttuuriin. Opettajat olivat selvästi korkeammalla hierarkiatasolla ja heitä kutsuttiin titteleillä. Opiskelijat tekivät hurjasti töitä kurssien eteen ja uhrasivat tunteja tehtävien tekemiseen, vaatimustaso oli korkeampi.

– Opiskelu oli aika paljon vaikeampaa kuin Suomessa, sain siellä yhdeksän opintopistettä. En päässyt juurikaan kursseista läpi, koska ne olivat todella vaativia, sillä aihepiiri oli enemmän prosessitekniikan puolella, Valtteri Hakamäki muistelee.

– Odotin vaihtoajaltani upeita reissuja, uusien ihmisten tapaamista ja ulkomailla asumista. Kaikki odotukseni täyttyivät.

Uudet tuttavuudet ja kokemukset

Valtterin mukaan vaihtoon kannattaa lähteä, sillä pääsee kohtaamaan uusia ympäristöjä ja tilanteita, joissa joutuu jopa poistumaan jossain määrin oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Eri tilanteista suoriutuminen antaa lisää itsevarmuutta ja kokemuksia.

– Olin ainoa vaihto-opiskelija luokallamme, mutta kaikki vaihto-opiskelijat lyöttäytyivät yhteen. Tapasin siis monia uusia ihmisiä, joiden kanssa olen edelleen yhteyksissä. Myös kielitaitoni parani huomattavasti.

Valtteri tsemppaa kaikkia vaihtoon lähteviä.
– Kaduttaa jos et lähde. Saat niin paljon uusia kokemuksia ja kavereita, mitä et voi saada lähtemättä vaihtoon. Ja sieltä pääsee aina pois, jos jostain syystä ei välittäisikään olla vaihdossa. Tutustu energia- ja ympäristötekniikan koulutukseen Valtteri Hakamäki lasketteluvarusteissa lumisessa rinteessä.

Kuka: Valtteri Hakamäki

Koulutusohjelma: Energia- ja ympäristötekniikka

Vaihtokorkeakoulu: Management Center Innsbruck, Itävalta

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_instagram instagram_id=17841400714380848 access_token=IGQVJXNWt3U1AwMy0ySUZAybzBFNnlxN1dXM0RDNVBxNzBPZAmgyWXRUdTN2dlNucEtuekhocWxkSFVHb0hhUWJPbUhZAend4X2xuNm9QU2UxTG1IMnNvTVJQa1BtMUxIYnc0WEZA5akh3 pics_count=6 type=basic height=500px super_gallery=yes columns=1 force_columns=no space_between_photos=1px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Kuvataiteen opiskelijoiden Adi Saikkosen ja Susanna Palomäen yhteisnäyttely kutsuu katsojan maailmaan, jossa valon ja varjon leikistä syntyy omaperäisiä hahmoja – ihmisiä, eläimiä ja mielikuvitusolentoja.

Omituiset otukset näyttäytyvät Porin kampuksen Taidekäytävällä

Kankaanpään Taidekoulun kampuksen opiskelijat Susanna Palomäki ja Adi Saikkonen ovat tuoneet yhteisnäyttelynsä Omituisten otusten kerho SAMKin Porin kampuksen Taidekäytävälle. Näyttely kutsuu katsojan maailmaan, jossa valon ja varjon leikistä syntyy omaperäisiä hahmoja – ihmisiä, eläimiä ja mielikuvitusolentoja.

Elizaveta Lazu ja Huyen Le Kieu viettivät kahdeksan viikkoa Cēsiksen linnassa ja oppivat matkailualasta enemmän kuin osasivat odottaa.

Suomesta Latviaan: keskiaikaisessa linnassa oppimassa matkailualaa

Miltä kuulostaa kesä keskiaikaisen linnan raunioilla, uusien ystävien ja latvialaisen kulttuurin keskellä? Elizaveta Lazu ja Huyen Le Kieu viettivät kahdeksan viikkoa Cēsiksen linnassa ja oppivat matkailualasta enemmän kuin osasivat odottaa.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat Satakunnan Osuuskaupasta HR- asiantuntija Marika Smrha (vas.) sekä henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa ja SAMKista osaamisaluejohtaja Jari Iisakkala sekä kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi.

Sopimuskumppanit Satakunnan Osuuskauppa ja SAMK: Sydämen asiana Satakunnan tulevaisuus

Satakunnan Osuuskauppa ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, joka vahvistaa jo pitkään jatkunutta yhteistyötä. Sopimuksen myötä syvennetään erilaisia hyötyjä opiskelijoille sekä tuetaan koko Satakunnan elinvoimaisuuden edistämistä.