Työelämäauditoinnit tuovat yritykset ja koulutuksen saman pöydän ääreen Satakunnassa

Satakunnassa on käynnistetty uusi toimintamalli, jolla vahvistetaan koulutuksen ja työelämän yhteistyötä. SAMK sekä Rauman ja Satakunnan kauppakamarit ovat toteuttaneet alueen ensimmäiset työelämäauditoinnit, joissa yritysten edustajat arvioivat ja kehittävät korkeakoulun työelämäyhteyksiä.

Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Nina Pere (vas.) ja Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Nore antoivat auditoinnin tunnustuksen SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillalle.
Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Nina Pere (vas.) ja Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Nore antoivat auditoinnin tunnustuksen SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillalle.

Työelämäauditoinnin tavoitteena on parantaa opiskelijoiden siirtymistä työelämään ja vastata yritysten osaajatarpeisiin entistä paremmin. Malli on ollut käytössä muualla Suomessa, ja nyt se on tuotu myös Satakuntaan.

– Strategisesti meille on tärkeää rakentaa opiskelijoille yhä selkeämpiä ja toimivampia polkuja työelämään. Se ei onnistu ilman tiivistä vuoropuhelua yritysten kanssa, sanoo SAMKin opetuksen vararehtori Timo Mattila.

Auditoinneissa yritysten asiantuntijat tarkastelevat tutkinto-ohjelmakohtaisesti oppilaitosten työelämäyhteyksiä, yhteistyön muotoja ja kehittämiskohteita. Työskentely on käytännönläheistä ja ajankäytöltään kevyttä.

– Mukaan kutsutut yritysten henkilöt ovat olleet mielellään mukana, sillä auditoinnin toimintatapa on tehokas. Pienellä ajankäytöllä saadaan hyviä oivalluksia, toteaa Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Nina Pere.

– On mukava havaita, että oppilaitosten seinien sisällä on paljon sellaista, josta yritysten ihmiset eivät ole ennen olleet tietoisia, jatkaa Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Nore.

Ensimmäiset auditoinnit on toteutettu SAMKissa, ja seuraavaksi mallia on tarkoitus laajentaa toisen asteen ammatilliseen koulutukseen Satakunnassa. Tavoitteena on vahvistaa alueen osaamispohjaa ja vastata entistä paremmin työelämän muuttuviin tarpeisiin.

Lisätietoja:

Timo Mattila
Opetuksen vararehtori, Satakunnan ammattikorkeakoulu
puh. 044 710 6350
timo.mattila@samk.fi

Nina Pere
Toimitusjohtaja, Rauman kauppakamari
puh. 050 348 1336
nina.pere@rauma.chamber.fi

Minna Nore
Toimitusjohtaja, Satakunnan kauppakamari
puh. 044 710 5364
minna.nore@satakunnankauppakamari.fi

Jaa tämä sivu

Katariina Yrjönkosken mukaan SAMKin vahvuus on kyky saada asioita liikkeelle.

Osaamisaluejohtaja Katariina Yrjönkoski näkee SAMKin rohkeana uudistujana

Katariina Yrjönkoski on ollut nyt muutaman kuukauden SAMKissa Teknologian ja merenkulun osaamisaluejohtajana. SAMK näyttäytyy hänelle modernina, ketteränä ja eteenpäin katsovana korkeakouluna, jossa yhteistyötä tehdään sekä talon sisällä että työelämän kanssa.

Peter Virtanen kävelysillalla Porin kampuksella.

Peter Virtasen urapolku vei tietotekniikan opiskelijasta opettajaksi

Kun Peter Virtanen valmistui SAMKista vuonna 2009, edessä ei ollut selkeää karttaa. Uteliaisuus, käytännön tekeminen ja pitkäjänteisyys veivät hänet ensin web-kehittäjäksi ja lopulta takaisin SAMKiin, nyt opettajaksi, joka kannustaa opiskelijoitaan oppimaan tekemällä.

Kuvituskuva SAMK Research.

SAMK Research – Uusi verkkolehti kokoaa SAMKin tutkimustyön yhteen 

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on julkaissut SAMK Research -verkkolehden. Uusi digitaalinen julkaisu kokoaa yhteen korkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) ajankohtaiset artikkelit ja tulokset sekä tekee näkyväksi SAMKin henkilöstön ja tutkimuskeskusten asiantuntijatyön.