SAMKista valmistuneilta kuvataiteilijoilta yhteisnäyttely

Kuvataiteilijoiden Viljami Nissi, Emma Thomas ja Anna-Karoliina Vainio yhteisnäyttely Where the Hell is Heaven??? on 15.2.2022 asti tutustuttavissa Taidekeskus Mältinrannan galleriassa.

Kuva näyttelystä Where the hell is heaven???

Viljami Nissi, Emma Thomas ja Anna-Karoliina Vainio esittävät Where the Hell is Heaven??? -näyttelyssä viimeaikaista tuotantoaan.

SAMKista valmistunut kuvataiteilija Viljami Nissi kertoo, että suunnitteluvaiheessa näyttelyä vei eteenpäin kova eskapismin tarve: oli kevät 2021, jälleen uusi aalto koronaa, eikä erityisen hyviä ennusteita kulttuurin saralla.

– Ajatus näyttelystä vuoden päässä avajaisineen tuntui ihanalta ja kaukaiselta kuin loma tropiikissa. Näyttelyn tunnelma kuitenkin muuttui epätoivoiseksi, kun vuosi läheni loppuaan toisin kuin pandemia. Näyttelyä katsoessa voi kuitenkin todeta, että epätoivo on joskus yhtä kaunista kuin toivo, Nissi pohtii.

Kaikki näyttelyn kuvataiteilijat valmistuivat keväällä 2019. Sitä seuraavat vuodet eivät ole olleet alalla mitenkään helpoimmat.

– Meillä kullakin on käynyt hyvä tuuri ja erilaisia projekteja ja näyttelyitä on ollut kivasti. Lähitulevaisuus tuntuu jo paremmalta ja uskon että koronan runtelemalla maalla on suuri tarve kulttuurille, Nissi kertoo.

Dualistinen tasapaino hyvän ja pahan välillä

Emma Thomasin taide toimii manifestointina muinaisen voiman ja mystiikan saamiseksi nykypäivään. Thomas työskentelee pääosin guassia ja lyijykynää yhdistävien teosten parissa, yhdistäen omia symboleja heidän symboliikkaan, jotka ovat aikaisemmin maalanneet samoja aiheita.

Viljami Nissiä ovat inspiroineet jo pidempään muinaiset mytologiat, maailmanuskonnot ja fetissit sekä niiden yhtäläisyydet, joiden pohjalta luon vaihtoehtoisia luomiskertomuksia toiseudelle. Hänen teoksissaan pureudutaan päähenkilöiden mielenmaisemiin ja elämää suurempiin kysymyksiin. Seksuaalisuuden, fantasian, ja henkisyyden eri teemat sekoittuvat ja kietoutuvat yhteen uskomusten kanssa. Mytologioiden ja fetissien pohjalta luodaan vaihtoehtoisia todellisuuksia, joita kuvitetaan roolien ja tarinoiden avulla monimediaisissa installaatioissa.

Anna-Karoliina Vainio työskentelee pehmeitä materiaaleja ja perinteisiä käsityömenetelmiä hyödyntäen erityisesti ryijyjen ja seinävaatteiden parissa. Vainion teoksissa esiintyy kuvauksia surusta ja pelosta puolison sairastuttua, mutta myös paranemisen tuomasta toivosta. Hahmot etsivät turvan tunnetta haavemaailmoista pysähtyneen arjen keskellä, mutta eivät tiedä ovatko päiväunien hahmot turva vai vihollinen.

Koko näyttelyssä on dualistinen tasapaino hyvän ja pahan välillä, eikä välillä tiedä, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Siellä missä on enkeli on myös demoni.

Näyttelyn paikka:
Taidekeskus Mältinranta
Kuninkaankatu 2
33210 Tampere

p. 010 4202040, info@tampereen-taiteilijaseura.fi

Lue lisää näyttelystä

Jaa tämä sivu

Jenni Kärkkäinen seisoo kukkapuska sylissään.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Jenni Kärkkäinen rakentaa kasvua asiakasymmärryksen avulla

Asiakaslähtöisyys, hallittu kasvu ja käytännönläheinen tekeminen nostivat Beautyharkosen yrittäjän, Jenni Kärkkäisen, Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjäksi. Valinnan perusteissa korostuvat hänen innostunut ja inhimillinen toimintatapansa sekä kykynsä kehittää liiketoimintaa suunnitelmallisesti ja ajassa eläen.

Fysioterapian opiskelijoita luokkatilanteessa Porin kampuksella.

Kevään yhteishaku päättyi − SAMKin hakijamäärä kasvoi

Yhteishaku ammattikorkeakouluihin on päättynyt. SAMKiin oli ensisijaisia hakijoita 3 856 ja hakemuksia yhteensä 12 067. Aloituspaikkoja kohti vetovoima oli keskimäärin 2,86 ensisijaista hakijaa.

Kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana (vas.) kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja tutkimuksen vararehtori Heikki Haaparanta SAMKista sekä palvelupäällikkö Jouni Stenfors ja toimitusjohtaja Tiina Äijälä Karhulinnasta.

Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus tukee aluekehitystä ja osaajien kasvua Satakunnassa

Lääkärikeskus Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus rakentaa osaamista, tukee aluekehitystä ja avaa opiskelijoille uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon kentällä.