SAMKissa vietettiin valmistumisen juhlaa – Katso kuvagalleriat eri kampuksilta

SAMKin valmistumisjuhlaa eli publiikkia vietettiin viime viikolla. Juhlaan olivat tervetulleita kaikki lukuvuoden 2024–2025 aikana valmistuneet tai valmistuvat opiskelijat ja heidän läheisensä.

SAMKissa vietettiin lukuvuoden yhteistä valmistumisjuhlaa, publiikkia.
SAMKissa vietettiin lukuvuoden yhteistä valmistumisjuhlaa, publiikkia.

Juhla pidettiin Porin kampuksen Agora-salissa, josta yhteinen ohjelma striimattiin Rauman kampukselle ja Taidekoulun kampuksille Kankaanpäähän. Huittisissa sijaitsevalta Kuninkaisten kampukselta valmistuneet opiskelijat olivat tervetulleita mukaan Porin tilaisuuteen. Juhliin kuului striimatun osuuden lisäksi omaa ohjelmaa eri kampuksilla.

Juhlassa kuultiin SAMKin edustajien, työnantajaedustajan sekä valmistuneen opiskelijan puheenvuorot. Puheenvuorojen välissä oli musiikkiesityksiä.

Valmistumisjuhlan yhteydessä julkistettiin myös Osaaja-kilpailun voittajat. Kyseessä on SAMKin vuosittainen opinnäytetyökilpailu, jossa palkitaan edellisen vuoden parhaat opinnäytetyöt. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 152 työtä, ja ne jaettiin neljään sarjaan, jotka olivat: Liiketoiminta ja kulttuuri, Sosiaali- ja terveysala, Tekniikka ja merenkulku sekä Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot. Jokaisessa sarjassa asiantuntijaraati valitsi palkittavat työt ja antoi kunniamainintoja.

Jaa tämä sivu

Jenni Kärkkäinen seisoo kukkapuska sylissään.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Jenni Kärkkäinen rakentaa kasvua asiakasymmärryksen avulla

Asiakaslähtöisyys, hallittu kasvu ja käytännönläheinen tekeminen nostivat Beautyharkosen yrittäjän, Jenni Kärkkäisen, Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjäksi. Valinnan perusteissa korostuvat hänen innostunut ja inhimillinen toimintatapansa sekä kykynsä kehittää liiketoimintaa suunnitelmallisesti ja ajassa eläen.

Fysioterapian opiskelijoita luokkatilanteessa Porin kampuksella.

Kevään yhteishaku päättyi − SAMKin hakijamäärä kasvoi

Yhteishaku ammattikorkeakouluihin on päättynyt. SAMKiin oli ensisijaisia hakijoita 3 856 ja hakemuksia yhteensä 12 067. Aloituspaikkoja kohti vetovoima oli keskimäärin 2,86 ensisijaista hakijaa.

Kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana (vas.) kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja tutkimuksen vararehtori Heikki Haaparanta SAMKista sekä palvelupäällikkö Jouni Stenfors ja toimitusjohtaja Tiina Äijälä Karhulinnasta.

Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus tukee aluekehitystä ja osaajien kasvua Satakunnassa

Lääkärikeskus Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus rakentaa osaamista, tukee aluekehitystä ja avaa opiskelijoille uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon kentällä.