Osaajapooleissa kehitetään SAMKin opetuksen laatua ja toteuttamistapoja

SAMKissa on käynnissä opetussuunnitelmien uudistus. Siihen liittyy kiinteästi osaajapoolien toiminta. Mistä osaajapoolityössä on kyse ja mihin tarpeisiin sillä vastataan, osaajapoolitoiminnan koordinaattori, lehtori Mari Linna?

Mari Linna kirjastossa

Osaajapooli on osaamisen asiantuntijaopettajista koostuva, sisältöihin, tavoitteisiin, menetelmiin ja arvioinnin kehittämiseen keskittyvä kehittäjäverkosto SAMKissa. Linna on itse ollut kolmen poolin vetäjänä ja koordinoi nyt koko SAMKin poolitoimintaa.

– Opetussuunnitelmien uudistuksessa osaajapoolityön tärkeä tehtävä on toisaalta kehittää ja toisaalta tarkastella kriittisesti ja kokonaisvaltaisesti opintoja ja opintojaksokuvauksia. Keskeisiä näkökulmia ovat kestävän kehityksen ja kestävän koulutuksen edellyttämät uudistukset ja yhtenäisen arviointikriteeristön tuominen opintojaksojen kuvausten tasolle, Linna kertoo.

Tärkeä voimavara ja tuki oman opetuksen kehittämiseen

Linna kokee, että poolitoiminta on opettajille tärkeä voimavara ja tuki oman opetuksen kehittämiseen. Erityisesti uusille opettajille pooleissa toimimisesta on paljon hyötyä ja myös perehdyttävä merkitys.

– Esimerkiksi tutkimusviestinnän poolissa on yli kaksikymmentä opettajaa kaikilta eri osaamisalueilta ja lähes kaikista eri tutkinto-ohjelmasta. Se on aivan mahtava porukka, joka tekee esimerkiksi nyt opetussuunnitelmauudistuksessa opintojen sisällön ja kuvauksen päivitystä. Tämä tietysti sekä suomeksi että englanniksi.

Linna sanoo, että esimerkiksi tutkimusviestinnän poolissa yhteistyö aloitettiin tutustumalla poolin muihin jäseniin ja omiin toteutuksiinsa. Aivan ensimmäisenä työnä lähdettiin yhtenäistämään arvioinnin tapaa ja sen jälkeen edettiin yhteisten arviointikriteerien luomiseen.

Kohti yhteistyön kulttuuria

Osaajapooleissa kehitetään myös vaihtoehtoisia toteuttamistapoja opintoihin. Ylemmissä tutkinnoissa työn opinnollistaminen on aina vaihtoehtoinen suoritustapa.

Useammassa osaajapoolissa on tehty yhteistyönä aiemmin hankitun osaamisen osoittamiseen testejä. Opiskelija voi tulla tällaiseen testiin näyttämään osaamisensa. Hän voi tällä tavoin osoittaa osaamisensa, eikä hänen tarvitse osallistua jollekin tietylle opintojaksolle. Pooliyhteistyönä on tehty myös nonstop-opintojaksokokonaisuuksia ja valintakoekurssiyhteistyötä.

– Voisin sanoa, että teemme merkittävää pedagogista yhteistyötä. Opettajan roolihan on ollut perinteisesti erittäin itsenäinen, mutta kyllä tässä mennään koko ajan yhteistyön kulttuuria kohti, Linna kehuu.

 

Mitkä osaajapoolit?

Osaajapoolit ovat avoimia substanssiosaajien verkostoja SAMKissa. Pooli kehittää esimerkiksi kyseiseen osaamiseen liittyvien opintojakson sisältöjä, toteutustapoja ja arviointia. Poolien jäsenet jakavat osaamistaan ja kouluttautuvat teemoissa, joita opettavat. Osaajapoolitoiminta on tärkeä osa monialaisen ja osaamisen kasvua tukevan opetuksen kehittämistä. Poolitoiminta on avointa kaikille SAMKin opettajille.

Jaa tämä sivu

Susanna Kunvik (oikealla) toimii SAMKissa erikoistutkijana sekä projektipäällikkönä RAVI- ja Mind Nutrition tutkimushankkeissa. Kuvassa myös Mind Nutrition -tutkimushankkeen tutkija ja ravitsemusasiantuntija Elina Nevala.

SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik mukana luomassa Suomeen ensimmäistä työikäisten ruokasuositusta

Suomeen laaditaan ensimmäistä kertaa työikäisten ruokasuositus, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisten työikäisten terveyttä ja työkykyä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan nimeämä työryhmä on aloittanut suositusten valmistelun, ja mukana on myös SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Tanja Vaitiniemi SAMKin kampuksen käytävällä.

Samkilainen kasvo: Tanja Vaitiniemi rakentaa siltoja SAMKin ja yritysten välille

SAMK tekee vuosittain yhteistyötä yli 800 yrityksen ja yhteisön kanssa. Uusi kumppanuusohjelma on yhteistyön laajin ja syvällisin muoto. Mitä tämä oikein tarkoittaa, kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi?