Opiskelijamme työllistyvät: Sosionomiopinnoista varhaiskasvatuksen opettajaksi

Ellen Lyyski valmistui SAMKista sosionomiksi ja työskentelee nykyään lasten parissa varhaiskasvatuksen opettajana.

Ellen Lyyski seisoo vanhan puutalon vieressä ja katsoo sivulle.

Ellen sai paljon oppeja työelämään opiskellessaan sosionomiksi.

Ellen aloitti sosionomiopinnot SAMKissa vuonna 2018. Hän valitsi opinnot mielenkiinnosta sosiaalialaa kohtaan. Opiskelupaikkana SAMK sopi Ellenin silloiseen elämäntilanteeseen hyvin, sillä se sijaitsi hänen kotikaupungissaan. Ellen valmistui sosionomiksi keväällä 2021 ja tekee tällä hetkellä oman alansa töitä. Hänen mielestään sosiaalialan tutkinnosta valmistuneen työllistymismahdollisuudet ovat hyvät, sillä vaihtoehtoja työllistyä on monia.

– Sosionomina voi työskennellä niin monissa erilaisissa työtehtävissä.

Suuntautumisvaihtoehtoja oli monia

Ellen tiesi tykkäävänsä työskennellä lasten kanssa, joten hän erikoistui opinnoissaan varhaiskasvatukseen. Silloin sosiaalialan AMK-tutkinnosta oli vielä mahdollista saada varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys, mikä lopulta ohjasi Ellenin varhaiskasvatuksen pariin.

– Varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys mahdollistaa entistä parempia työmahdollisuuksia, sulkematta kuitenkaan mitään pois.

Varhaiskasvatus ei kuitenkaan ollut ainoa vaihtoehto suuntautumiseen, vaan opinnoissa Elleniä kiinnosti myös mielenterveys- ja päihdetyö.

Opiskeluaika itsessään oli kivaa

Harjoittelujaksot olivat Ellenin mielestä tärkeä osa opintoja, sillä hän itse oppii parhaiten käytännössä tekemällä. Hänestä kivointa opiskelussa oli YHDESSÄ-malli, johon opiskelu perustui.

– Teimme paljon projekteja ja ryhmätöitä, mikä sopi minulle. Koin sen olevan hyvä tapa valmistautua työelämään, sillä sosiaalialalla kaikki työ tapahtuu tiimityönä muiden ihmisten kanssa.

Ellen sai SAMKista myös ystäviä, joiden kanssa on edelleen tekemisissä.

Nykyinen työ on lasten parissa

Tällä hetkellä Ellen työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana Porissa ja hänen työpäivänsä ovat monipuolisia. Työtehtäviin kuuluu muun muassa oman ryhmän toiminnan suunnittelu ja toteutus sekä lasten oppimisen, kasvun ja kehityksen tukeminen. Lisäksi työhön kuuluu päivittäin yhteistyötä vanhempien kanssa. Parasta hänen työssään ovat kuitenkin lapset.

– Lapset ovat niin aitoja ja osaavat iloita elämän pienistä asioista.

Ellen viihtyy hyvin päiväkotityössä, mutta mahdollisesti tulevaisuudessa hän haluaisi tehdä mielenterveys- ja päihdetyötä.

Ellen Lyyski autossa, kasvokuva

Kuka: Ellen Lyyski

  • Ikä: 27 vuotta
  • Tutkinto: Sosionomi (AMK)
  • Harrastukset: Crossfit & monipuolinen liikunta

Jaa tämä sivu

Jesse Joensuu pelaa jääkiekkoa.

Kiekkokaukaloista koulunpenkille – aina NHL:ssä asti meritoitunut Ässien ex-kapteeni Jesse Joensuu nauttii tradenomiopinnoista SAMKissa

Entinen huippujääkiekkoilija Jesse Joensuu opiskelee ensimmäistä vuotta tradenomiopintoja SAMKissa. Hän kuvaa uran jälkeistä uutta elämänvaihetta ihannetilanteeksi.

Konetekniikan opetustilanne laboratoriossa.

Yhteishaku kansainvälisiin tutkinto-ohjelmiin on käynnissä

Yhteishaku syksyllä 2026 alkaviin kansainvälisiiin koulutuksiin on 7.–21.1.2026. SAMKissa on haettavana kahdeksan englanninkielistä ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta ja kaksi ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta.

Jesse Peltonen istuu kahvilassa.

Käytännönläheisyys ja jatkuva oppiminen vievät konetekniikan insinööriä eteenpäin

Konetekniikan insinööriksi SAMKista vuonna 2024 valmistunut Jesse Peltonen työskentelee Aurubis Finland Oy:llä työnjohtajana. Käytännönläheinen työ, kehittymishalu ja kiinnostus teknisiin ratkaisuihin ovat kuljettaneet häntä uralla eteenpäin.