Opiskelijamme työllistyvät: Rakennusinsinöörin koulutuksesta rakennusalan kaupallisten töiden pariin

Pallas Rakennuksen projektipäällikkö Joonas Peltonen valmistui SaAMKista rakennusinsinööriksi vuonna 2011. Nykyään Peltonen työskentelee Pallas Rakennuksella projektipäällikkönä. Hän vastaa Satakunnan alueen toiminnoista sekä hankekehityksestä Länsi-Suomen toimialueella.

Joonas Peltonen istuu kahvikupposen äärellä.

Päätös opiskelujen jatkamisesta ammattikorkeakoulussa Peltosella oli jo ennen ammattikoulua. Hänelle on kertynyt valmistumisen jälkeen kokemusta monista eri alaan liittyvistä työtehtävistä.

Ennen rakennustekniikan korkeakouluopintoja Peltonen ehti työskentelemään alan töissä noin vuoden verran ja hän suoritti varusmiespalveluksen ennen koulutuksen aloittamista.

Nykyään Peltonen työskentelee Pallas Rakennuksella projektipäällikkönä. Hän vastaa Satakunnan alueen toiminnoista sekä hankekehityksestä Länsi-Suomen toimialueella.

Harjoittelun aikana opiskelija pääsee hyvin tutustumaan alan töihin ja harjoittelu onkin kuin usean kuukauden mittainen työhaastattelu.

– Työpäällikön tehtävien lisäksi pyrin tapaamaan mahdollisia tulevia sekä nykyisiä yhteistyökumppaneita aina kun mahdollista, kertoo Peltonen.

Peltosen työstä suurin osa ei varsinaisesti ole insinöörin työtä, vaan hän hoitaa enimmäkseen kaupallisia asioita yrityksessä, mutta näkee hyvin tärkeäksi oman alansa tietotaidot omassa työssään päivittäin. Peltonen pitää mieluisimpana ihmisten kanssa työskentelyä. Tärkeimpinä ominaisuuksinaan hän pitää uteliaisuutta sekä halua ymmärtää, kuinka eri yritykset toimivat.

Rakennustekniikan opinnoista yleissivistävää tietoa

Peltonen ei nosta ylitse muiden mitään yksittäistä opintojaksoa, josta olisi apua omaan työhön. Opintojaksoilla oppii paljon eri yleissivistäviä asioita alan.

– Minulle tärkeintä oli saada suoritettua tutkinto mahdollisimman nopeasti, koska tutkinto avaa ovet alalla työskentelemiseen, sanoo Peltonen.

Hän ei itse käyttänyt mahdollisuutta lähteä vaihto-opiskelemaan, mutta suosittelee opiskelijoita lähtemään, jos siihen vain on tilaisuus.

Harjoittelun Peltonen nostaa esille hyvänä asiana. Harjoittelun aikana opiskelija pääsee hyvin tutustumaan alan töihin ja Joonas pitääkin harjoittelua usean kuukauden mittaisena työhaastatteluna. Harjoittelun kautta on muutama opiskelija päässyt töihin Pallas Rakennukselle.

Tutustu Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutukseen Kuva Joonas Peltonen Pysty

Joonas Peltonen

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka

Projektipäällikkö, Pallas Rakennus

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

SAMKissa on tällä hetkellä kymmenen laillistujaa, joille on tehty henkilökohtaiset opetussuunnitelmat. Artikkelissa haastateltu Getrude Kamamba on kuvassa "tutkittavana".

Kansainvälisille sairaanhoitajille sujuvampi tie suomalaiseen työelämään

Suomalaisen terveydenhuollon osaamista vahvistetaan uudenlaisella yhteistyöllä. SAMK on mukana hankkeissa, joissa kehitetään toimintamalleja EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille henkilöille.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta (vas.), kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi sekä Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.

Vatajankoski rakentaa SAMKin kanssa kestävää energia-alan osaamista

SAMK ja Vatajankoski ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tähtää osaamisen vahvistamiseen ja yhteisten kehityshankkeiden toteuttamiseen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.