Opiskelijamme työllistyvät: Merenkulun insinöörin matka opinnoista työelämään ja uusiin haasteisiin

Alex Kippo aloitti SAMKissa elokuussa 2014 Raumalla merenkulkualan insinöörin opinnot ja valmistui joulukuussa 2018.

Alex Kippo talvisessa maisemassa.

Alex Kippo arvosti opinnoissa erityisesti ryhmän yhteishenkeä.

Alex suoritti merenkulkualan insinöörin opinnot, joihin sisältyi 180 päivää meriharjoittelua ja 180 päivää maapuolen harjoittelua. Laivaharjoittelut hän suoritti Finnlinesin aluksilla ja konevahtimiehen pätevyyden saavutettuaan palkallisen työn Alfons Håkansin hinaaja-aluksella. Maapuolen päivät Rolls-Royce Marinella sisälsivät huoltotöitä ja työskentelyä azimuth-potkurilaitteiden parissa. Opinnäytetyön Alex teki Rolls-Roycelle ja se käsitteli azimuth-potkurilaitteen perushuollon vaiheita.

– Arvostin erityisesti ryhmäni yhteishenkeä ja sitä, että kukaan ei jäänyt yksin, vaan kaikki tukivat toisiaan.

Myyntityöstä mekaaniseen kunnossapitoon

Valmistumisen jälkeen Alexin ensimmäinen työpaikka oli porilaisessa työkaluja ja varaosia myyvässä liikkeessä. Kuitenkin reilun vuoden jälkeen hän totesi, ettei myyntityö ollut hänen juttunsa, ja päätti hakea oman alan töitä.

Vuonna 2020 syyskuussa hän sai työpaikan Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitokselta mekaanisen kunnossapidon kunnossapitoinsinöörinä. Hän toimi ydinvoimalassa laitevastaavana ja vastasi sekä reaktori- että polttoaineen käsittelylaitteiden mekaanisesta kunnossapidosta. Työnkuvaan kuuluivat alueen resursseista vastaaminen, töiden suunnittelu sekä työn johtaminen.

Työpaikan vaihto ja paluu tutulle maaperälle

Alex viihtyi Olkiluodossa erittäin hyvin, mutta päätti kokeilla työpaikan vaihtoa, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus. Syyskuussa 2023 Alex siirtyi Kone Hissit Oy:lle huoltopäälliköksi, mutta päättikin palata tammikuussa 2024 takaisin Olkiluotoon entiseen tehtäväänsä.

– Annan vinkiksi, ettei ikinä kannata polttaa siltoja, sillä jos uusi työ ei vastaakaan odotuksia, on mukava palata takaisin tuttuun ja hyväksi todettuun työpaikkaan.

Alex Kippo kyykyssä koiransa vieressä.

Alex Kippo

  • 31-vuotias merenkulkualan insinööri
  • Nykyisin työskentelee Olkiluodossa mekaanisen kunnossapidon insinöörinä
  • Kotoisin Porista

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.

SuomiAreenan tilaisuus Porin kaupungintalon sisäpihalla, kameramies seisoo selin etualalla, taustalla keskustelijat.

SAMK mukana SuomiAreenassa avaruusteknologian, osaamisen ja kestävän tulevaisuuden teemoilla

SAMK on mukana SuomiAreenassa Porissa 23.–26.6.2026. SAMK osallistuu viikon aikana sekä Kansalaistorin ohjelmaan että SuomiAreenan suureen avaruuspäivään, jossa pohditaan avaruusteknologian mahdollisuuksia ja Suomen roolia alan tulevaisuuden menestystarinana.

Valmistuvan opiskelijan puheen piti Yrittäjän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Viivi Virtanen.

SAMKissa juhlittiin valmistuneita – Katso tunnelmia eri kampuksilta

SAMKin valmistumisjuhlaa eli publiikkia vietettiin viime viikolla. Juhlaan olivat tervetulleita kaikki lukuvuoden 2025–2026 aikana valmistuneet ja heidän läheisensä. Juhlijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä.