Opiskelijamme työllistyvät: Markuksen tie SAMKista kansainväliseen myyntityöhön

Markus Tähtinen valmistui SAMKista liiketalouden tradenomiksi, ja nykyään hän työskentelee Upcast Oy:lla teknisenä vientimyyjänä. Vapaa-ajallaan hän pyörittää omaa graafisen alan palveluiden yritystä, jonka nimi on Liquid Graphics Oy.

Markus Tähtinen istuu matalalla pöydällä yrityksessään Liquid Graphics Oy.

Suuren osan vapaa-ajastaan Markus viettää Liquid Graphicsin tiloissa.

Markus aloitti opintonsa SAMKissa armeijasta kotiuduttuaan. Toisen asteen tutkinnon hän aloitti merkonomiopinnoilla, mutta muutaman kuukauden jälkeen vaihtoi lukioon.

– Olin ollut kesätöissä tilitoimistolla, jossa oli ihan mukavaa. Ajattelin, että kirjanpitäjän ammatti olisi kiva.

Opiskeluaika SAMKissa oli mukavaa ja Markus sai uusia kavereita. Opiskelu taloushallinnon puolella oli haastavampaa, kun matematiikka ei ollut vahvuus. Markus ajattelikin, että oppisi paremmin matematiikkaa taloushallinnon kautta.

Oma osakeyhtiö opiskelun ohella ja ura Upcast Oy:lla

Ensimmäisenä opiskeluvuotena Markus perusti opiskelutovereiden kanssa osuuskunnan SAMKin Yrityskiihdyttämössä. Osuuskunnassa tehtiin myyntiä ja markkinointia. Viimeisenä opiskeluvuotena Markus perusti oman osakeyhtiön, Liquid Graphics Oy:n, joka on edelleen toiminnassa.

SAMKista käytiin vierailulla Kupariteollisuuspuistossa ja tehtiin vaihto-opiskelijoiden kanssa yritysprojektitehtäviä alueen yrityksille. SAMKin harjoittelujakson Markus suoritti Upcast Oy:lla, kun siellä työskentelevä ystävä vinkkasi, että saattaisi olla töitä tarjolla. Harjoittelun jälkeen Markus jäi Upcast Oy: lle kesätöihin ja näin päätyikin sinne vakituisiin töihin. Nykyisin Markus toimii Upcast Oy:lla teknisenä vientimyyjänä.

– Pieni haaste uran alkuvaiheessa oli, että työtä joutui tekemään englanniksi, kun kaikki asiakkaat ovat ulkomaalaisia. Siihen kuitenkin tottui ja homma alkoi sujumaan.

– Olen jo saanut paljon uusia haasteita, sekä niitä on myös vielä tulossa nykyisessä työpaikassani. Aion jatkaa samalla alalla myös tulevaisuudessa.

Opinnoilla vaikutusta uraan

SAMKissa Markus teki paljon vaihto-opiskelijoiden kanssa töitä, mikä lisäsi osaamista tehdä työtä monikulttuurisessa ympäristössä englannin kielellä.

– Työpaikkaan pääsemiseksi oli oltava korkeakoulututkinto. Taloushallinnon opinnot ovat tukeneet onnistumaan päivittäisissä työtehtävissä.

– Töiden ulkopuolella lähes kaikki aika menee oman graafisen alan palveluiden yrityksen, Liquid Graphics Oy:n, pyörittämiseen. Kuitenkin sen ohella mitä vain ehtii, harrastan golfia sekä motocrossia, hän sanoo.

– Omalla yritykselläni työskennellessä teen tarrasarjoja ja teippauksia pääosin motocross-pyöriin, mutta silloin tällöin isompaankin kalustoon.

Markus Tähtinen 2

Markus Tähtinen

  • Työskentelee Upcast Oy:lla
  • Työnimikkeenä tekninen vientimyyjä
  • Koulutukseltaan taloushallinnon tradenomi
  • Liquid Graphics Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja

Jaa tämä sivu

Yrittäjän tutkinto-ohjelman opiskelijat Maiju Tyni (vas.) ja Sandra Aalto ovat toimineet vertaistutoreina ja kehittäneet siinä samassa tutorointimallin.

Uusi vertaistutorointimalli tukee monimuoto- ja verkko-opiskelijoita SAMKissa

Tutorointi on SAMKissa tuttu juttu, mutta nyt myös monimuoto- ja verkkototeutusten opiskelijat saavat merkittävää tukea opintojensa aloitukseen SAMKin uudesta tutorointipilotista.

Vaasan yliopiston Automation and Robotics-maisteriohjelman uusi ryhmä aloittaa syksyllä 2025.

Automation and Robotics -maisteriohjelma kouluttaa asiantuntijoita tulevaisuuden tarpeisiin

Vaasan yliopiston ja SAMKin yhteistyössä toteutettu englanninkielinen maisteriohjelma käynnistyi Porissa viime syksynä. Kokemukset ovat olleet positiivisia.

Pienois-SAMKissa koululaiset pääsevät pitämään muun muassa ohjelmointia koskevan luennon.

SAMK mukana Yrityskylässä kehittämässä koululaisten työelämätaitoja

Yrityskylä on kattava oppimiskokonaisuus, joka tukee talouden, työelämän ja yrittäjyyden oppimista peruskoulussa. SAMK on mukana Satakunnan Yrityskylässä.