Opinnäytetöiden parhaimmisto palkittiin jälleen Osaaja-kilpailussa

Osaaja on SAMKin opinnäytetyökilpailu, jossa palkitaan vuosittain edellisen kalenterivuoden opinnäytetöiden parhaimmisto. Palkittavan työn arvosanan tulee olla korkein mahdollinen eli 5. Yhteensä kilpailuun osallistui tänä vuonna 134 työtä.

Maarika Iijolainen pitää puhetta valmistumisjuhlassa.
Viime vuonna Osaaja-kilpailun juhlapuheenvuoron piti lehtori Maarika Iijolainen.

Palkittavan työn arvosanan tulee olla 5, sisällöllisesti oikein laadittu ja kieliasultaan huoliteltu. Vuonna 2023 näitä arvosanan erinomainen saaneita töitä oli 134

Työt jaettiin neljään eri sarjaan: liiketoiminnan ja kulttuurin sarja, sosiaali- ja terveysalan sarja, tekniikan ja merenkulun sarja sekä ylempien ammattikorkeakoulututkintojen sarja. Kutakin sarjaa varten oli oma asiantuntijaraatinsa, joka arvioi ehdolla olleet työt. Raadit valitsivat kaikista sarjoista palkittavat työt. Palkittavia töitä ei asetettu paremmuusjärjestykseen.

– Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden etenemisessä opiskelijoiden ja opettajien lisäksi tärkeässä roolissa on työelämä, jonka kehittämistehtävistä opinnäytetöissä yleensä on kyse. Vuoden 2023 töissä työelämän muutoksen ja kehittämisen ratkaisuja oli hienosti esillä.  Korkeakoulun näkökulmasta opinnäytetöiden merkitys kiihtyvässä työelämän ja yhteisöjen kilpailutilanteen ja toiminnan muutoksessa ilahduttaa, sanoo opetuksen vararehtori Timo Mattila Osaaja 2023 -julkaisun esipuheessa.

Palkitut ja kunniamaininnan saaneet opinnäytetyöt 2023

Ylempi AMK -tutkinto

Palkitut

Tarkastajien peruskoulutuksen kehittäminen verkkoympäristöön: Siemenlain alaiset tarkastukset
Puisto Terhi, Johtamisen ja palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Ryhmämuotoinen etäkuntoutus ikääntyneiden kuntouttavassa päivätoiminnassa:
Toimintamallin kehittäminen
Äyväri Eveliina & Heino Ulla, Vanhustyön tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Kunniamaininnat

Enabling Growth through Improved Forecasting and Collaboration
Peltomäki Pauliina, Business Management and Entrepreneurship, SAMK-kampus Rauma

Palveluprosessin kehittäminen
Leino Anne, Johtamisen ja palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Arvovirtakuvaus tilaus-toimitusprosessin kehittämistyön välineenä
Tuominen Juulia, Toimitusverkoston kehittämisen tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Rauma

Liekeissä! Sisäisen motivaation johtaminen etätyössä
Haavisto-Cailleton Jaana, Johtamisen ja palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori


AMK-tutkinto

Sosiaali- ja terveysala

Palkitut

Naistenryhmän aihekortit-työkalu: KRIS Satakunta ry:n naiserityisen ryhmätoiminnan kehittäminen
Nyyssönen Jonna, Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Taiteesta voimaa: Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia ekspressiivisestä
taidetyöskentelystä
Korhonen Kia, Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Kunniamaininnat

Torticollis with Toddlers: A Guidebook for the Parents
Reidie Silja, Degree Programme in Physiotherapy, SAMK-kampus Pori

Lapsen huomiointi lähisuhdeväkivallan keskellä – Opas Turun turvakotiin
Lempiäinen Juulia, Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Matka Kulttuuripajalla: Tavoitekartta Kulttuuripaja Lumolle
Lepistö Matilda, Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Kuvaileva kirjallisuuskatsaus kotihoidossa olevan ikääntyneen arkikuntoutuksesta
Jussila Iida & Koskimaa Marianna, Hoitotyön tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Tekniikka ja merenkulku

Palkitut

Optimizing the Control of Mixed Production for the Developing Technology Industry
Risku Jouko, Degree Programme in Industrial Management, SAMK-kampus Rauma

Dosimetriajärjestelmän kiderakenteen uusinta – Soveltuvuustestit LiB-kiteen korvaamisesta LiF-6-kiteellä Loviisan ydinvoimalaitoksella
Ojala Jenna, Energia- ja ympäristötekniikan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Kunniamaininnat

Developing the User Experience of a Simulator for Professional Drivers
Hämäläinen Juha, Degree Programme in Logistics, SAMK-kampus Rauma

Analysis of Sustainable Technologies for Heavy Lifting Equipment in the Port of Rauma
Jokisalo Olga, Degree Programme in Industrial management, SAMK-kampus Rauma

SQAS-auditoinnin valmistelu toimeksiantajayritykselle
Nurmoranta Emilia, Logistiikan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Rauma

Lämmöneristeen vaikutus yläpohja-rakenteen kosteustekniseen toimivuuteen ja hiilijalanjälkeen: Porin taidemuseon peruskorjaus
Salminen Paula, Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Pori

Liiketoiminta ja kulttuuri

Palkitut

Kohdeyrityksen hinnoittelulaskuri kannattavuuden taustalla
Ahonen Veera, Liiketalouden tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Rauma

Palkitaan Paltamossa – Miten kunta voi palkita henkilöstöään?
Granqvist Eila, Liiketalouden tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Huittinen

Kunniamaininnat

Yrityskulttuuri työelämän keskiössä: Esitysteknisen alan kulttuurin tutkimus
Weber Sami, Liiketalouden tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Huittinen

Suunnitelma Satakunnan Sininauha ry:n vastuullisuusohjelmaksi
Virtanen Kati, Liiketalouden tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Huittinen

Instagram Marketing Plan – Distilleerderij ’t Nieuwe Diep
Ruonala Milla, Degree Programme in International Tourism Development, SAMK-kampus Pori

Pelin kehittäminen myynnin esimiestyöhön työn tuottavuuden ja mielekkyyden tukemiseen
Siltanen Julius, Liiketalouden tutkinto-ohjelma, SAMK-kampus Rauma

Jaa tämä sivu

Business Weekin osallistujat Raquel Delgado Gómez (vas.), Kajip Kanapathypilai, Essi Lindroos ja Kasper Eerdekens palkittiin hyvästä suorituksesta.

Business Week keskittyi lähiruokaan ja vastuullisuuteen – Katso kuvagalleria

SAMK järjesti kansainvälisen Business Week -tapahtuman, joka keskittyi lähiruokaan ja sen vastuullisuuteen. Tapahtuma keräsi yhteen SAMKin tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita sekä Erasmus+ -kumppanikorkeakouluista saapuneita opiskelijoita Kroatiasta, Belgiasta ja Hollannista.

Kuva paneelikeskustelusta (kuvakaappaus)

Tuoreen Johtajuusbarometrin mukaan suomalaiset karttavat johtotehtäviä liiallisen vastuun ja vaatimusten vuoksi

Suomalaisten mielestä hyvän johtajan ominaisuuksissa korostuvat reiluus, tasapuolisuus ja kuuntelutaidot ennemmin kuin kunnianhimoisuus, tuloshakuisuus ja rohkeus. Tulokset selviävät tänään julkistetusta Johtajuusbarometrista, joka selvitti suomalaisten suhtautumista johtajuuteen ja johtamiseen nyt ja tulevaisuudessa.

Porin kampus ylhäältäpäin kuvattuna.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa 2025

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.