YAMK-opinnäyte: Julkisen liikenteen tason kohotus

Modernisoinnin myötä asiakkaan tarpeisiin suunnatun informaation tarkkuus parantui. Digitaalisten työkalujen avulla tuotettu pysäkkikohtainen aikatauluinformaatio ja linja-autojen reaaliaikainen seuranta kohottivat merkittävästi Porin kaupungin joukkoliikenteen tasoa.

Liikkeelle paneva voima

Valtasen mukaan sykäys opinnäytetyölle lähti liikennepalvelulain voimaantulosta. Lain mukaan kaikkien liikennöitsijöiden on tallennettava reitti- ja aikataulutietonsa avoimeen rajapintaan, josta sitä voidaan vapaasti hyödyntää. Vaatimuksen myötä yhtiöiden reitti- ja aikataulutiedot ovat ladattavissa finap.fi -verkkopalvelusta koneluettavissa tiedostoformaateissa. Monet liikennöitsijät ovatkin nähneet tämän enemmän mahdollisuutena kuin uhkana, ja hyödyntäneet dataa myös omien järjestelmiensä kehittämiseen.

”Matkustukseen liittyvän datan lisäksi, tulee liikennöitsijöiden avata kertalipputuotteidensa myynti kolmansille osapuolille. Yhdistelemällä erilaisia kulkumuotoja, kuten junaa, taksia ja linja-autoa keskenään, mahdollistetaan monipuolisten matkaketjujen rakentaminen. Matkojen ketjuttaminen parantaa asiakaspalvelua ja tekee matkustamisesta jouhevampaa”, toteaa Valtanen.

Loikka kohti digitaalisuutta

Opinnäytetyössään Valtanen korostaa asiakaslähtöisen lähestymistavan merkitystä. Porin Linjat Oy:n digitaalisten tuotteiden valikoimassa kertalipun lisäksi tullaan myymään myös yhtiön suosituinta tuotetta, kymmenen matkan matkakorttia. Mikäli muille tuotteille löytyy kysyntää, tuotevalikoimaa todennäköisesti päivitetään vielä kausi-, sarja- ja koululaiskorttienkin osalta. QR-tunnisteeseen perustuva matkustaminen otetaan käyttöön vuoden 2020 alussa ja jalkautustyö aloitettaneen hallitusti linjakokonaisuus kerrallaan. Myös opiskelijoiden keskuudessa suosittu tiheän vuorovälin cityliikennelinja tarjoaisikin Valtasen mukaan erinomaisen alustan uuden matkustustavan koeponnistamiseen.

QR-mobiililippu vaatii toimiakseen Porin Linjat Oy:n Kyyti Likel -mobiilisovelluksen, joka toimii asiakkaan matkustussovelluksena. Koneluettavuutensa vuoksi QR-koodilippu sopii myös erilaisiin tulostettaviin pintoihin kuten tuotepakkauksiin, tarroihin tai aikakauslehtiin.


Lisätietoja:
Jarno Valtanen
Porin Linjat Oy
+358 44 701 2934, jarno.valtanen@porinlinjat.pori.fi

Opinnäytetyö on luettavissa sähköisessä muodossa Theseuksessa osoitteesta: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019121827329

Jaa tämä sivu

Jari Multisilta (vas.), Marjo Kaartinen ja Lauri Inna allekirjoittivat aiesopimuksen.

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK käynnistävät avaruusteknologiayhteistyön

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK allekirjoittivat perjantaina aiesopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää Satakunnassa avaruusteknologiaa hyödyntävää koulutusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa. Yhteistyön nimeksi tulee PoriSat.

Pia Lamminen (vas.) ja Anu-Mari Elohaka pitävät polkuopintoja hyvänä väylänä hakeutua tutkinto-opiskelijaksi.

Polkuopinnot – vaihtoehtoinen reitti tutkinto-opiskelijaksi

Polkuopinnot ovat avoimen ammattikorkeakoulun opintoja, joiden ideana on päästä tutkinto-opiskelijaksi tietyn opintokokonaisuuden suorittamisen jälkeen.

Neea Setälä halusi jatkaa merkonomiopintojen jälkeen tradenomiksi kotikaupungissaan Porissa.

Neea Setälän matka merkonomista tradenomiksi

Neea Setälä on ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelija. Neean polku alkoi peruskoulun yhdeksännellä luokalla, kun piti ajatella jatko-opintoja. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, joko jatkaa lukioon tai suunnata ammatillisten opintojen suuntaan. Hän valitsi merkonomiopinnot.