Lämpö ja uudet kokemukset houkuttelivat opiskelijavaihtoon Meksikoon

Kansainvälisen kaupan tradenomiksi opiskeleva Kristen Liivrand on ottanut koulutuksen ulkomaan mahdollisuuksista kaiken hyödyn irti. Hän suoritti harjoittelun kahtena kesänä Dubaissa. Kolmantena opintovuonna hän lähti Meksikon San Pedroon vaihtoon.

Kristen Liivrand meksikolaisessa maisemassa iso hattu päässä, taustalla kaupunki
Lumoava kulttuuri sai palaamaan maahan myös vaihdon jälkeen.

Seikkailijaluonne ja halu kokea uutta ajoivat Kristenin harjoittelun jälkeen myös ulkomaan vaihtoon. Kohteeksi valikoitui Meksiko, jossa kiehtoivat maan kiinnostavuuden lisäksi vuoden ympäri paistava aurinko sekä espanjan kielen oppiminen.

Kansainvälinen verkostoituminen ja laajentunut maailmankatsomus olivat Kristenin mielestä tärkeitä oppeja ulkomaan vaihdon sekä harjoittelun aikana. Espanjan kielitaito kehittyi hänellä paremmin vaihdossa kuin koulussa käydyillä kursseilla.

– Vaihto vahvisti minua ihmisenä kaikin tavoin.

Upeat ihmiset mahdollistivat ainutlaatuisen kokemuksen

Kristen asui vaihdon ajan San Pedron opiskelija-alueella yhteisessä asunnossa viiden muun vaihto-opiskelijan kanssa. Heistä kolme oli kotoisin Ranskasta, yksi Sveitsistä ja yksi Suomesta. Yhteiset reissut eri puolille Meksikoa ja juhlat opiskelijakavereiden kanssa olivatkin hänen mielestään vaihdon kohokohtia.

– Vaihtareiden ryhmä kasvoi tiiviisti yhteen ja yhteisöllisyys motivoi myös opinnoissa.

Kristen reissasi vaihdon aikana ympäri Meksikoa.

Rauman liiketalouden koulutusohjelma painottuu kansainväliseen kauppaan ja kannustaa opiskelijoita suorittamaan osan tutkinnosta ulkomailla. SAMKin kattavasta yhteistyökouluverkostosta on varaa valita itselle sopiva kohdemaa.

Kristen suosittelee ulkomaan vaihtoa tai harjoittelua kaikille. Hän neuvoo kohdetta valittaessa miettimään, mikä maa vastaisi parhaiten omia kiinnostuksen kohteita.

– Ulkomailla opiskelu on niin loistava tilaisuus, että siihen kannattaa jokaisen tarttua.

Tutustu kansainvälisen kaupan koulutusohjelmaan Kristen Liivrand Kuva1

Faktalaatikko:

  • Kristen suoritti harjoittelun kahtena kesänä Dubaissa Sales and Marketing Manager tehtävässä suomalaisessa JAV General Trading L.L.C nimisessä yrityksessä.
  • Hän oli viisi kuukautta vaihdossa Meksikossa ja palasi maahan myös opinnäytetyön teon ajaksi.
  • Hän valmistui 2019 vuoden lopussa kansainvälisen kaupan tradenomiksi Rauman kampukselta.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana (vas.) kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja tutkimuksen vararehtori Heikki Haaparanta SAMKista sekä palvelupäällikkö Jouni Stenfors ja toimitusjohtaja Tiina Äijälä Karhulinnasta.

Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus tukee aluekehitystä ja osaajien kasvua Satakunnassa

Lääkärikeskus Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus rakentaa osaamista, tukee aluekehitystä ja avaa opiskelijoille uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon kentällä.

Pirita Huhtasalo (vas.) työyhteisönsä tapaamisessa. Kuvassa oikealla yritysasiantuntija Mari Raukola Kankaanpään kaupungilta ja kehittämisasiantuntija Leena Saloniemi Leader Pohjois-Satakunnasta.

Pirita Huhtasalon YAMK-opinnot ovat loppusuoralla – työelämä ja opiskelu kulkevat käsi kädessä

Pirita Huhtasalo on valmistunut SAMKista aikanaan tradenomiksi ja on vuosien aikana täydentänyt osaamistaan monipuolisesti. Työn ohella Pirita suorittaa nyt SAMKin Tulevaisuuden johtamisen YAMK-tutkintoa, opinnot ovat nyt loppusuoralla.

Annika Elo lähikuvassa talvisen pellon laidalla.

Opiskelijamme työllistyvät: SAMKista monipuolisiin taloushallinnon tehtäviin

Annika Elo valmistui SAMKista vuoden 2004 keväällä ja työskentelee nyt porilaisessa henkilöstövuokrauksen ja taloushallinnon yrityksessä.