Kuvataiteen opiskelijat tekivät nuorisotaloon julkisia seinätaideteoksia

Kuvataiteen opiskelijoilla oli keväällä seinämaalauksen opintojakso, jonka päätteeksi Kankaanpään Keltainen talo sai kaksi uutta seinämaalausta. Niin nuorisotilana toimivan Keltaisen talon väki kuin taiteilijatkin ovat tyytyväisiä yhteistyöhön.

Kaksi kuvataiteen opiskelijaa seisoo sinisävyisen muraalin edessä.

Jenni Alkio halusi lisätä teoksellaan tilaan rauhallista tunnelmaa. Kuvassa kuvataiteen opiskelijat Jenni Alkio ja Leo Pulkkinen.

Ajatus yhteistyöstä syntyi, kun Kankaanpäässä suunniteltiin nuorisotilan muuttoa Kankaanpään keskustaan, Keltaiseen taloon. Kulttuuri- ja nuorisokoordinaattorina toimiva Ullamaija Kontiainen pohti, että tilaan sopisivat seinämaalaukset. Sattumalta Taidekoulun kampuksella oli juuri alkamassa seinämaalauksen opintojakso.

Opiskelijat tekivät opintojaksolla luonnoksia, joista tilaaja valitsi kaksi. Luonnoksista valituiksi tulivat Leo Pulkkisen ja Jenni Alkion teokset. Itse prosessi toteutettiin niin, että luonnoksen tehnyt taiteilija toimi ryhmänjohtajana ja ohjasi seinämaalauksen tekemistä.

Idea pian kuvataiteilijaksi valmistumassa olevan Pulkkisen työhön syntyi sarjakuvien maailmasta. Hän tekee lapsille sarjakuvia ja toteutti työn samaan teemaan. Teos on osa suurempaa projektia.

– Teen nettisarjakuvaa ja levittelen muraaleja ympäri Suomen, hän kertoo. Pulkkinen on tehnyt ison muraalin muun muassa Wasa Graffitilandiaan ja Seinäjoen keskustaan.

– Muraaleissa esiintyvät hahmot tulevat ikään kuin ulos sieltä sarjakuvien maailmasta, Pulkkinen kuvailee.

Muraaleissa esiintyvät hahmot tulevat ikään kuin ulos sieltä sarjakuvien maailmasta.

Alkiolle seinämaalauskokemus oli uusi. Hän on aiemmin keskittynyt akryylimaaleilla canvasille maalaamiseen. Hän sanoo, että kokemus oli kiinnostava.

– Ajatukseni lähti siitä, että kun kyseessä on nuorisotila, tänne sopisi rauhallinen ja hempeä teema. Se voisi rauhoittaa nuoria, hän pohtii. Alkio on kolmannen vuoden opiskelija.

Taiteilijat yllättyivät, kuinka hyvin heidän työnsä teemat ja sävyt sopivat yhteen, vaikka he eivät olleet sopineet asiasta etukäteen. Teokset valmistuivat kesällä ja olivat valmiita, kun nuorisotila avattiin uudessa paikassa.

Kuvataiteen lehtori Petri Rummukainen on tyytyväinen yhteistyöhön. Hän kertoo, että myös muista julkisista seinämaalauksista on käyty jo keskustelua Kankaanpään kaupungin edustajien kanssa. Lehtori Tomi Kuusimäki toimi yhteistyön yhdyshenkilönä Kankaanpään kaupungin kanssa.

Lue lisää kuvataiteen opinnoista Kaksi kuvataiteen opiskelijaa seisoo huoneen oviaukossa, vieressä sarjakuvamuraali.

Seinämaalauksen opintojakso

Seinämaalauksen opintojakso järjestettiin viime keväänä. Harjoituskohteena oli Keltainen talo. Opiskelijat saivat vapaat kädet toteuttaa luonnoksia, joista työn tilaajat valitsivat toteutettaviksi kaksi. Työt toteutettiin ryhmätöinä. Kankaanpään kaupunki toimi työn tilaajana ja kustansi tarvittavat materiaalit.

Kuvassa taiteilijat ja osa Leo Pulkkisen seinämaalausta.

Jaa tämä sivu

Työpaja jalkautui saven etsintään Kankaanpään Lempussa.

Ympäristötaide saa uusia muotoja luonnonmateriaaleista

SAMKin Resurssiviisauden tutkimuskokonaisuuden koordinoima Taide, teknologia ja kestävä matkailu -projekti järjesti Taidekoulun kampuksella Kankaanpäässä ympäristötaiteen osaamista vahvistavan villisavityöpajan.

Kuvassa SAMKin promoottoriopiskelijoita

OpenSAMK toi kampukselle kuhinaa

OpenSAMK eli SAMKin avoimien ovien päivä järjestettiin tuttuun tapaan Agora-salissa. Kävijöillä oli mahdollisuus tutustua koulutustarjontaan, osallistua erilaisiin aktiviteetteihin ja keskustella SAMKin opiskelijoiden sekä opettajien kanssa koulutusaloista ja opiskelusta yleisesti.

Sopimus allekirjoitettiin Rauman Meriverkostopäivän yhteydessä. Kuvassa Heikki Haaparanta, Tanja Vaitiniemi ja Sami Sohlberg.

RMC ja SAMK vahvistavat yhteistyötään merenkulun ja merilogistiikan koulutuksessa ja tutkimuksessa

Rauma Marine Constructions (RMC) ja SAMK ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen, joka syventää yhteistyötä merenkulun ja merilogistiikan koulutuksen sekä tutkimuksen alueilla.