Juuli Pietikäinen – Matkailualan restonomista palvelualojen moniosaajaksi

Juuli Pietikäinen löysi tiensä matkailualalle sattumalla, ja työskentelee nyt Seikkailupuisto Huikeen ja Ultra Action Park Puuvillan monipuolisissa toimistotöissä. Koulutuksensa ja työkokemustensa ansiosta Juuli on saanut tilaisuuden kokeilla monia erilaisia rooleja.

Juuli Pietikäinen istuu puistonpenkillä, taustalla puita syksyn väreissä.
Juuli Pietikäinen nauttii monipuolisista työtehtävistään.

Juuli aloitti opintonsa WinNovassa, jossa hän opiskeli matkailualaa ennen siirtymistään Satakunnan ammattikorkeakouluun restonomin opintoihin. Matkailuala ei kuitenkaan ollut hänen ensimmäinen suunnitelmansa.

– Alun perin matkailuala ei ollut suunnitelmana, mutta ala alkoi kiinnostaa ja vei mukanaan opintojen myötä,  Juuli toteaa.

Valmistuttuaan hän työskenteli Ahlströmin ruukilla myyntipalvelussa sekä ravintola- ja majoitustoiminnassa. Tämä monipuolinen työnkuva tarjosi arvokkaita kokemuksia.

– Sain tehdä paljon erilaisia tehtäviä, mikä opetti sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin, Juuli kuvailee.

Verkostoituminen avainasemassa

Restonomin koulutus on osoittautunut Juulille erittäin laajaksi ja avannut monia uramahdollisuuksia. Nykyisessä työssään Seikkailupuisto Huikeessa ja Ultra Action Park Puuvillassa Juuli vastaa toimistotehtävistä, taloushallinnosta ja myynnistä.

Työnkuva vaihtelee, ja hän saattaa päivän aikana siirtyä koneen ääreltä asiakaspalvelutilanteisiin.

– Restonomin tutkinto on todella laaja ja tarjoaa valmiudet työskennellä monilla eri aloilla. Teen toimistotyön lisäksi taloushallintoa ja välillä autan ravintolan puolella, Juuli kertoo.

Juuli painottaa verkostoitumisen merkitystä työelämässä. Hän rohkaisee opiskelijoita tutustumaan alan ammattilaisiin jo opintojen aikana.  

– Verkostoituminen saattaa avata ovia työelämään, ja hyvä maine voi kantaa pitkälle,  hän neuvoo.

—————

Artikkeli on kirjoitettu osana opiskelijoiden opinnoissaan tuottamaa juttusarjaa.

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.