Hoitoala oli sairaanhoitajaksi opiskelevan Saaran ainoa vaihtoehto

Saara Vuorisalo opiskelee SAMKissa toista vuotta sairaanhoitajaksi. Hän on käynyt aikaisemmin lukion ja jatko-opintoja pohtiessa ainoaksi vaihtoehdoksi nousi hoitoala. Saara kuvailee itseään empaattiseksi ja ihmisläheiseksi, minkä vuoksi kokee sopivansa alalle.

Saara Vuorisalo tutkii sairaanhoitajan puvussa hyllyä sivuttain kameraan.

Saara tekee keikkaa hoitoalalla opintojen ohessa.

Opiskelu sairaanhoitajaksi on SAMKissa monipuolista. Siihen kuuluu muun muassa kuusi viiden viikon harjoittelua, itsenäistä opiskelua, luentoja, ryhmätöitä ja simulaatioita. Harjoitteluita tulee tehdä hoitoalan eri osa-alueilla sekä eri-ikäisten kanssa.

– Harjoitteluissa olen ollut vanhainkodissa ja kehitysvammaisten ryhmäasunnossa. Tällä hetkellä teen ensimmäistä syventävää harjoittelua Satasairaalassa, kirurgisella vuodeosastolla.

Hoitoala opettaa jatkuvasti – itseä askarruttavien asioiden kysymistä ei kannata pelätä.

Parasta opiskelussa on Saaran mielestä ollutkin juuri harjoittelut, sillä niissä hän kokee oppineensa paljon ja on saanut jopa uusia ihmisiä elämään. Harjoittelut ovat kuitenkin myös yksi opiskelun rankimmista asioista.

– Harkoista tekee rankkaa uuden oppiminen, täytyy olla koko ajan valmis tekemään uusia asioita sekä olla oma-aloitteinen ja rohkea.

Hoitoalalla tarvitaan rohkeutta kysyä neuvoa

Hoitoalalla työskentelevälle tai hoitoalalle pyrkivälle tärkeäksi ominaisuudeksi Saara mainitsee sosiaalisuuden, mutta myös esimerkiksi empaattisuus, tunnetaidot, aloitteellisuus ja muovautuvuus sekä asenne omaa ja muiden työtä kohtaan ovat tärkeitä. Alalla oppii myös jatkuvasti uutta, joten itseä askarruttavien asioiden kysymistä ei kannata pelätä.

– Yhdessä pohtiminen ja ratkaisujen etsiminen yleensä tuo vasta ratkaisun.

Työllistymismahdollisuuksien Saara uskoo olevan hoitoalalla hyvät. Tällä hetkelläkin, opiskelujen ohessa, hän tekee sijaisuuksia eri hoitoalan paikkoihin. Kesällä hän aikoo työskennellä enemmän.

Saara ei poissulje jatko-opintojen mahdollisuutta

Valmistumisen jälkeen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki.

– Valmistumisen jälkeen varmaan menen töihin suoraan. En vielä tiedä minkälaiseen paikkaan, kun kokemusta on kertynyt niin vähän. Akuuttipuoli kiinnostaa. Voi myös olla, että lähden jatko-opiskelemaan, jos haluan suuntautua johonkin erityisosa-alueeseen.

Vapaa-aikaa Saara kuvailee ihan perus opiskelija-arjeksi.

– Vapaa-aikaa vietän pitkälti poikaystävän ja ystävien kanssa. Tykkään myös urheilla, etenkin lenkkeily on minun juttuni. Salilla käyn vaihtelevasti jaksamisen mukaan.

Saara Vuorisalo poseerauskuva

Saara Vuorisalo

  • toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija
  • harrastaa lenkkeilyä ja kuntosalia

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.

SuomiAreenan tilaisuus Porin kaupungintalon sisäpihalla, kameramies seisoo selin etualalla, taustalla keskustelijat.

SAMK mukana SuomiAreenassa avaruusteknologian, osaamisen ja kestävän tulevaisuuden teemoilla

SAMK on mukana SuomiAreenassa Porissa 23.–26.6.2026. SAMK osallistuu viikon aikana sekä Kansalaistorin ohjelmaan että SuomiAreenan suureen avaruuspäivään, jossa pohditaan avaruusteknologian mahdollisuuksia ja Suomen roolia alan tulevaisuuden menestystarinana.

Valmistuvan opiskelijan puheen piti Yrittäjän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Viivi Virtanen.

SAMKissa juhlittiin valmistuneita – Katso tunnelmia eri kampuksilta

SAMKin valmistumisjuhlaa eli publiikkia vietettiin viime viikolla. Juhlaan olivat tervetulleita kaikki lukuvuoden 2025–2026 aikana valmistuneet ja heidän läheisensä. Juhlijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä.