Bli proffs! – Ruotsin kieltä ja työelämäkontakteja etänä

Opetus on suoritettu tänä keväänä etäopetuksen keinoin. Yksi opintojaksoista on Svensk företagskultur. Opintojaksolla tutustutaan ruotsalaiseen ja suomenruotsalaiseen yrityskulttuuriin sekä työelämässä tarvittavaan ruotsin kielen taitoon.

Tiina Rajala opiskelkee kotonaan tietokoneella.

Työelämäedustajana verkkotunneille osallistuneen Tiina Rajalan kokemus on ollut positiivinen.

Vapaasti valittava Svensk företagskultur -opintojakso koostuu verkkotunneista, opintokäynneistä ja itsenäisestä työskentelystä. Pääpaino on ollut työelämäyhteistyöllä. Koronaepidemian vuoksi varsinaisia opintokäyntejä ei ole kuitenkaan voitu järjestää.

– Työelämäkumppanit ovat pitäneet verkkoluentoja ja tuoneet niillä esiin omia näkemyksiään ja kokemuksiaan ruotsalaisesta yrityskulttuurista ja työelämästä. Tällaisia opintojaksoja haluaisin tarjota opiskelijoillemme enemmänkin, Mari Linna kertoo.

– Työelämäedustajat ovat mukavasti aktivoineet opiskelijat mukaan keskusteluun. Eräs yrittäjyyden opiskelija sai myös konkreettisesti apua Suomalais-ruotsalaiselta kauppakamarilta Tukholmasta ja on nyt ryhtymässä laajentamaan toimintaansa Ruotsiin.

Historiaa ja kulttuuriperintöä

Asiakkuuspäällikkö Tiina Rajala Ahlströmiltä on ollut mukana opintojaksolla. Hänen mukaansa yritysten ja korkeakoulujen yhteistyö on välttämätöntä.

– Yhdessä kommunikoiden selviää, minkälaisia alueellisia osaamistarpeita yrityksillä on. Harjoittelijat tuovat puolestaan yrityksiin uusia ajatuksia ja haastavat vanhoja toimintatapoja.

– Esittelin luennolla kulttuuriperinnön ja historian hyödyntämistä yhtiön voimavarana. Kävimme läpi Ahlströmin lähes 170-vuotista historiaa tarinoiden kautta sekä sitä, miten pitkä historia vaikuttaa yhtiöissä nykypäivänä.

Tiina Rajala on pitänyt tärkeänä nähdä verkkotunnilla kaikki osallistujat.

– Yritysmaailmassa on kirjoittamaton sääntö, että neuvotteluissa ollaan kamerat päällä. Sitä kannattaa soveltaa myös verkkotunneilla aina tilanteen niin salliessa, sillä se parantaa vuorovaikutusta.

Mukana ovat olleet myös Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Tukholmasta sekä Leimet Oy, Tactic ja Tapahtumatalo Succee.

Viisi tähteä viidestä

Luennoille osallistunut opiskelija Niko Näveri valitsi tämän vapaasti valittavan opintojakson, koska hän uskoo tarvitsevansa hyvää kielitaitoa tulevalla urallaan.

– Jos osaat puhua suomalaisena sujuvaa ruotsia, se voi tarjota etuja, joita monet eivät tule kuvitelleeksikaan. Ja onhan kielten opiskelu muutenkin aina hauskaa. Kielet ovat pääomaa. Mitä useampaa kieltä osaat, sitä rikkaampi olet.

Niko Näveri pitää itsensä haastamisesta.

– Kurssilla käytetty ruotsi on todella haastavaa, siksi kysymysten keksiminen ja kysyminen ääneen on pakottanut aivot töihin.

Niko Näveri antaa opintojaksolle viisi tähteä viidestä.

– Jos vaan uskaltaa avata suunsa tunnilla ja jutella luennoitsijoiden kanssa, käteen jaa varmasti tyytyväinen ja onnistunut olo.

sdr

Bli proffs -hankeen taustoja

Svensk företagskultur -opintojakson työelämäyhteistyö liittyy Bli proffs -hankkeeseen.

– Hankkeessa on luotu uusi digitaalinen opintokokonaisuus ruotsin vapaasti valittavista opintojaksoista yhteistyössä työelämäkumppaneiden kanssa. Toimijat ovat pitäneet verkkotunteja ja järjestäneet opintokäyntejä. Olemme myös kokeilleet ensimmäistä kertaa ruotsin opetuksessa yhteisopettajuutta ammattiaineiden opettajien kanssa, kertoo Mari Linna (kuvassa).

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

SAMKissa on tällä hetkellä kymmenen laillistujaa, joille on tehty henkilökohtaiset opetussuunnitelmat. Artikkelissa haastateltu Getrude Kamamba on kuvassa "tutkittavana".

Kansainvälisille sairaanhoitajille sujuvampi tie suomalaiseen työelämään

Suomalaisen terveydenhuollon osaamista vahvistetaan uudenlaisella yhteistyöllä. SAMK on mukana hankkeissa, joissa kehitetään toimintamalleja EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille henkilöille.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta (vas.), kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi sekä Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.

Vatajankoski rakentaa SAMKin kanssa kestävää energia-alan osaamista

SAMK ja Vatajankoski ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tähtää osaamisen vahvistamiseen ja yhteisten kehityshankkeiden toteuttamiseen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.