SAMKissa viime vuonna ennätysmäärä tutkintoja Suomen parhaaksi arvioidulla opetuksen laadulla

Ammattikorkeakoulun valmistumisvaiheen opiskelijapalautekyselyyn eli AVOP-kyselyyn vastanneiden mukaan SAMKin opetus nähtiin Suomen ammattikorkeakoulujen parhaana. SAMK arvioitiin Suomen toiseksi parhaaksi YAMK-tutkintoon valmistuneiden vastauksissa, opiskelutyytyväisyydessä, opintojen suunnittelussa ja ohjauksessa, oppimisympäristöissä sekä opiskelun tukipalveluissa.

SAMK-kampus Porin julkisivu Karjalankadulta.

Jatkuvan oppimisen opintopisteitä suoritettiin viime vuonna 27 500, kun sitä edeltävänä vuonna niitä kertyi 18 100.

– Korona-aikana olemme onnistuneet tukemaan opiskelijoita valmistumisessa hienosti. SAMKin siirtyminen etäopetukseen maaliskuussa ja hybridimallin mukainen toiminta syksyllä osoittautui toimivaksi. SAMKin opiskelijoilla on hyvät valmiudet monimuotoiseen opiskeluun, toteaa SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta.

Ennätyksellisestä tutkintojen ja suoritettujen opintopisteiden määrästä huolimatta opetuksen laatu ei kärsinyt – päinvastoin. Ammattikorkeakoulun valmistumisvaiheen opiskelijapalautekyselyyn eli AVOP-kyselyyn vastanneiden mukaan SAMKin opetus nähtiin Suomen ammattikorkeakoulujen parhaana. SAMK on saanut opetuksestaan erinomaisia tuloksia aikaisemminkin, mutta nyt saatu tulos on SAMKille viisivuotiskauden paras.

– Hyvä palaute opiskelijoilta kannustaa meitä jatkamaan työtämme. Olen erityisen ylpeä siitä, että opiskelijat kokevat opetuksen SAMKissa Suomen parhaaksi. Kiitos siitä kuuluu koko SAMKin henkilöstölle, sanoo Multisilta.

AVOP-kyselyn kaikkien vastausten keskiarvossa SAMK pääsi koko Suomen ammattikorkeakouluista toiselle sijalle.

Viime vuonna valmistuneiden opiskelijoiden mukaan SAMK arvioitiin Suomen toiseksi parhaaksi YAMK-tutkintoon valmistuneiden vastauksissa, opiskelutyytyväisyydessä, opintojen suunnittelussa ja ohjauksessa, oppimisympäristöissä sekä opiskelun tukipalveluissa.

SAMKin strateginen yhteistyökumppani Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) menestyi AVOP-kyselyssä niin ikään erinomaisesti. SeAMK arvioitiin kyselyn kaikkien kysymysten keskiarvolla Suomen parhaaksi.

Lisätietoja AVOPista

AVOP on Ammattikorkeakoulujen valmistumisvaiheen opiskelijapalautekysely, jossa opiskelija arvioi ja antaa palautetta toteutuneesta koulutuksesta. Kyselyn tuloksia hyödynnetään sekä paikallisesti korkeakoulun oman toiminnan kehittämisessä että valtakunnallisesti koulutuksen ohjauksessa ja rahoituksessa. Kyselyn täyttävät kaikki ammattikorkeakouluista valmistuvat tutkinto-opiskelijat.

Opiskelijan HAKA-kirjautumisen avulla haetaan henkilön opiskeluoikeuteen liittyviä tietoja VIRTA-opintotietopalvelusta taustatiedoksi AVOP-kyselyn vastaajatunnuksen luomiseksi ja sähköisen palautteen antamisen mahdollistamiseksi. Henkilön yksilöiviä tunnisteita ei välitetä eteenpäin itse AVOP-kyselyyn ja annettua palautetta käsitellään anonyymisti.

AVOP-kyselymittaristo on syntynyt Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n, Suomen opiskelijakuntien SAMOK ry:n, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön (OTUS) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) yhteisenä hankkeena. Kyselymittariston käyttöönotosta ja sen kehittämisestä vastaa Arene ry.

Jaa tämä sivu

Susanna Kunvik (oikealla) toimii SAMKissa erikoistutkijana sekä projektipäällikkönä RAVI- ja Mind Nutrition tutkimushankkeissa. Kuvassa myös Mind Nutrition -tutkimushankkeen tutkija ja ravitsemusasiantuntija Elina Nevala.

SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik mukana luomassa Suomeen ensimmäistä työikäisten ruokasuositusta

Suomeen laaditaan ensimmäistä kertaa työikäisten ruokasuositus, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisten työikäisten terveyttä ja työkykyä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan nimeämä työryhmä on aloittanut suositusten valmistelun, ja mukana on myös SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Tanja Vaitiniemi SAMKin kampuksen käytävällä.

Samkilainen kasvo: Tanja Vaitiniemi rakentaa siltoja SAMKin ja yritysten välille

SAMK tekee vuosittain yhteistyötä yli 800 yrityksen ja yhteisön kanssa. Uusi kumppanuusohjelma on yhteistyön laajin ja syvällisin muoto. Mitä tämä oikein tarkoittaa, kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi?