Samkilainen kasvo: Kalle Männistö kehittää GEO-oppimisympäristöä SAMKin leivissä sekä tutkii perhosia

Kalle Männistö työskentelee asiantuntijana SAMKin vetämässä Pohjois-Satakunta vihreän siirtymän aalloilla -hankkeessa. Muuten hän toimii biologian ja maantieteen lehtorina Honkajoen yhtenäiskoulussa ja lukiossa, ja sai juuri vuoden opettajapalkinnon ansioistaan näissä oppiaineissa.

Kalle Männistö talvimaisemissa.
Kalle Männistö haluaa mahdollistaa riittävät resurssit luonnolle.

Männistö kokee olevansa unelma-ammatissaan yhdistäessään hanketöitä opettamiseen. Hanketyö SAMKissa oli luonnollinen jatkumo Männistölle, joka on opetustyön lisäksi ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa useamman vuoden ajan Kankaanpään Honkajoelle valmistuvaa ympäristökasvatuksen GEO-oppimiskeskusta. Keskuksen sisältävä laaja GEO-oppimisympäristö on yksi hankkeen kolmesta kärjestä, ja sen kehittäminen on Männistölle sydämen asia.

— Nykyinen hankemuotoinen työ SAMKissa tarjoaa hyvät eväät rakentaa ja laajentaa ympäristökasvatuksellisia sisältöjä ja verkostoitua entistä paremmin paikallisten toimijoiden kanssa. Tämä oli työ, josta ei voinut kieltäytyä, ja sillä on paljon positiivisia vaikutuksia tulevaisuuteen, Männistö kuvailee.

Lisäksi Honkajoen lukio ja SAMKin Kankaanpään Taidekoulun kampus ovat tehneet yhteistyötä aiemminkin ja toiminta SAMKin kanssa oli näin ollen tuttua. Viimeisimpänä yhteistyönä mainittakoon tämän vuoden lukion monialainen oppimisviikko, jonka aikana nuoret työstivät taiteellisia Hörhiäishotelleja, miniatyyrielinympäristöjä ja seinämaalauksia taidekoulun opiskelijoiden johdolla. Myös lisättyyn- ja virtuaalitodellisuuteen liittyvät yhteistyöt ovat olleet odotettuja.

— Näissä erityisen hyvää on ollut tuoda nuorille esille uusia tekijöitä, alansa tulevia huippuja, sekä saada aikaan konkreettista yhteistyötä ja sen tuloksia. Intensiiviset tiimiviikot ovat tuottaneet vuosien saatossa useita erilaisia ympäristökasvatussisältöjä, Männistö kertoo.

Männistö näkee nuoret tärkeässä asemassa kestävyyskasvatuksen kehittämisessä.

— Toivon, että tulevaisuudessa ympäristökasvatus saadaan nivottua entistä paremmin kaikille kouluasteille eskarista korkeakouluihin ja kyseessä olisi enemmänkin jatkumo kuin irrallisista sisällöistä koostuva palapeli, jonka jokainen nuori joutuisi itse kokoamaan. Mikäli haluamme tehdä vaikuttavaa kestävyystyötä on sen perusajatuksen lähdettävä lasten ja nuorten kasvattamisesta, Männistö vetoaa.

Resurssiviisasta työskentelyä

Männistö työskentelee SAMKissa resurssiviisauden tiimissä. Resurssiviisaus on tapa käyttää ja kierrättää luonnonvaroja sekä muita resursseja fiksusti ja tehokkaasti. Kiertotalous- ja kestävyysajattelu sanelevat pitkälti myös Männistön työtä materiaalien käytössä sekä toiminnan järjestämisessä.

— Uskon siihen, että hyvä ja toimiva idea löytää parhaat tekijänsä. Oikea-aikaisuus ja oikeat yhteistyötahot näkisin erittäin tärkeinä resurssiviisauden avaimina itse konkreettisten tulosten lisäksi, Männistö tuumaa.

Männistö haluaa mahdollistaa riittävät resurssit myös luonnolle. Hän on muun muassa kartoittanut ja seurannut erittäin uhanalaisen tummaverkkoperhosen esiintymisalueita Honkajoella ja sen lähialueilla. Lisäksi hän on ollut mukana järjestämässä nuorille projekteja, joissa parannetaan purotaimenen ja jokihelmisimpukan eli raakun elinympäristöjä.

Työskentely nuorten kanssa sekä itsensä kehittäminen monin eri tavoin ovat Männistön suurimmat motivaattorit urallaan. Juuri opettajuuden ja ympäristökasvatuksellisten hanketöiden yhdistäminen tuntuu hänestä tulevaisuuden työltä. Hän aikoo ottaa kaiken irti ajastaan SAMKissa, ja samalla miettiä tulevaisuuden suuntia ja projekteja.

— Voisi sanoa, että nautitaan nyt tästä tilanteesta ja mietitään samalla tulevaisuuden suuntia ja projekteja, paikalleen pysähtyminen tuntuu vieraalta, Männistö avaa.

——————

Pohjois-Satakunta vihreän siirtymän aalloilla -hanketta rahoittaa EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF ja Satakuntaliitto. Tutustu hankkeeseen. SAMKilla on paljon tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, joka näkyy alueellisissa ja kansainvälisissä hankkeissa. Tutustu SAMKin tutkimustoimintaan.

Jaa tämä sivu

SAMKissa on ollut kesätyössä kuusi nuorta. Kuvassa heistä kaksi, Alina Kärki (vas.) ja Inka Jäntti.

Askel kohti työelämää – Kesätyöntekijät tutustuivat SAMKiin

Ammattikorkeakouluun töihin 15-vuotiaana? SAMKin Porin kampuksella on työskennellyt kuusi nuorta kesäkuun alussa.

Lähikuva: Satu Vaininne.

Työnohjaajakoulutus toi varmuutta, välineitä ja uutta intoa työhön

Kouluttautuminen on yksi parhaista tavoista pitää oma työ mielekkäänä ja merkityksellisenä, sanoo sosiaalialan lehtori Satu Vaininen. Satu on osallistunut SAMKin tarjoamaan työnohjaajakoulutukseen, joka syvensi osaamista, laajensi näkökulmia ja toi työhön uutta intoa.

SAMK on järjestänyt SuomiAreena-keskusteluja myös aiempina vuosina.

SAMK on mukana SuomiAreenassa

SAMK osallistuu 24.–27.6.2025 järjestettävään SuomiAreenaan. SAMKilla on Kansalaistorilla teltta, jossa on päivittäin vaihtuvia teemoja. Lisäksi SAMK on mukana järjestämässä keskustelua "Suomi elää Länsirannikosta".