Informaatikko tekee töitä ihmisiä varten
Teppo Hjelt oli ehtinyt toimia SAMKin kirjaston informaatikkona vasta pari kuukautta, kun koronapandemia alkoi. Poikkeusoloista huolimatta työt ovat sujuneet hyvin, kiitos toimivan etätyötekniikan.

Vaikka etätyö onkin Teppo Hjeltille varsin luonnollinen tapa työskennellä, hän viihtyy myös kampuksen tiloissa.
SAMKin Porin kampuksen kirjastossa työskentelevän Teppo Hjeltin työ on pääasiassa tiedonhankinnan ohjausta. Se tarkoittaa muun muassa tiedonhaun perusteiden ohjeistamista opiskelijoille, opinnäytetöissä avustamista sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan tukemista tiedonhaun ongelmatilanteissa. Hjelt myös ylläpitää SAMKin yhteisiä lähdeviittausohjeita, jotka uudistuivat viime vuonna.
– SAMKin jokaisella kampuksella opiskelijoita ja henkilökuntaa palvelee INFOtelakka, joka auttaa oikeanlaisten aineistojen etsimisessä. Palvelustamme on hyötyä opintojen eri vaiheissa, ja neuvontaa on tarjolla sekä kasvokkain että etäyhteyksin, Hjelt kuvailee. SAMKin jokaisella kampuksella opiskelijoita ja henkilökuntaa palvelee INFOtelakka, joka auttaa oikeanlaisten aineistojen etsimisessä.
Koska SAMKin opiskelijat edustavat monia eri aloja, myös informaatikon työ on monipuolista. Esimerkiksi opinnäytetyöt ovat erilaisia eri aloilla, mikä vaikuttaa myös tiedonhakuun.
Tekniikka ja työtilat kohdillaan
SAMKin kirjasto työllistää yhteensä yhdeksän henkilöä, joista kuuden työpiste on Porin kampuksella. Kaikilla SAMKin kampuksilla on oma kirjasto. Koronan myötä myös kirjaston palvelut siirtyivät enemmän verkkoon, ja henkilökohtaisen etätyön määrä voidaankin nykyään sopia etätyösopimuksella. Hjeltin tapauksessa etätyö ei aina ole mahdollista, sillä hänen työhönsä liittyy paljon lähiopastusta. Tekniikka on kuitenkin vahvasti läsnä myös silloin.
– Pidän mikin aina mukana ja tallennan ohjaussession, jotta siitä hyötyvät myös ne, jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet paikalle. Lisäksi osa ohjauksesta tapahtuu hybridinä, joten opiskelijoita on luokkahuoneen lisäksi etäyhteyden päässä, Hjelt kertoo.
Aina jos olen tarvinnut työssäni jotain erityistä tekniikkaa, se on järjestynyt.
Vaikka etätyö onkin Hjeltille varsin luonnollinen tapa työskennellä, hän viihtyy myös kampuksen tiloissa. Hjeltin työhuoneessa ergonomiaan on kiinnitetty huomiota monella eri tavalla: työpisteen ja tilan valaistuksen voi säätää juuri itselleen sopivaksi. Myös erityisemmät tarpeet on huomioitu.
– Aina jos olen tarvinnut työssäni jotain erityistä tekniikkaa, se on järjestynyt, Hjelt kiittelee.
Informaatikon työ vaatii vuorovaikutustaitoja
Noin puolet informaatikon työajasta kuluu opiskelijoiden ja SAMKin henkilökunnan avustamiseen ohjauksen ja kahdenkeskeisten tapaamisten muodossa. Hjeltille juuri opiskelijoiden kohtaaminen on tärkeää ja motivoivaa.
– Nautin todella siitä, että saan auttaa opiskelijoita. Olen työskennellyt lähes koko urani oppilaitoksissa, ensin matematiikanopettajana ja sen jälkeen Porin yliopistokeskuksen kirjastossa. Opiskelijat ovat tärkeässä vaiheessa elämäänsä, hankkimassa ammattia. On ilo olla osa sitä prosessia.
Opiskelijoiden ja henkilökunnan avustamisen lisäksi SAMKin kirjasto tekee yhteistyötä myös talon ulkopuolisten tahojen kanssa. Suomalaiset ammattikorkeakoulut tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään, samoin Satakunnan kirjastot. Vuorovaikutustaidot ovat siis keskeisessä roolissa Hjeltin työssä.
– Pidän myös kehittämistyöstä, mutta esimerkiksi lukuvuoden alku on aina kiireistä aikaa, jolloin fokus on opiskelijoiden ohjaamisessa ja avustamisessa, Hjelt summaa.