Hyppy bisnesuralta opettajaksi

Heli Kaipio tuli liike-elämän huippupaikalta SAMKin lehtoriksi. Hän suosittelee ratkaisua muillekin – aiempaa opetustyökokemusta ei välttämättä tarvita.

Heli Kaipio istuu sohvalla.

– Työ on erittäin vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Tänään sain ohjattavakseni ensimmäisen opinnäytetyön, mikä on haasteellista ja innostavaa, Heli Kaipio kertoo.

Heli Kaipio, sukujaan Heino, 44, on kotoisin Ulvilan Kaasmarkusta. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Ulvilan lukiosta ja suoritti tradenomi- ja Master of Business Administration -tutkinnot SAMKin Rauman kampuksella. Työuransa hän aloitti Ahlströmilla, jatkoi Terveystalo-konsernin palvelukseen ja sieltä aivan uusiin saappaisiin.

– Tamperelainen start up F9 Distribution Oy haki controlleria. Hain ja sain olla mukana yrityksen hurjassa kasvussa. Se nousi nollasta yli 400 miljoonan liikevaihtoa takovaksi yritykseksi. Voimakas kasvu opetti aivan uudenlaista tehokkuutta.

Vahva kokemus kentältä

Heli muistelee kiitollisena kaikkia työpaikkojaan. Laajasta kokemuksesta on hyötyä nykyisessä opettajan työssä.

– F9 oli hieno esimerkki siitä, että muutoksessa on oltava tiukasti mukana ja kehityttävä jatkuvasti. Oltuani 7,5 vuotta F9:ssä koin antaneeni sillä saralla kaiken. Oli taas aika mennä eteenpäin.

Hän sai talouspäällikön paikan leipomoita ja kahviloita pyörittävästä Linkosuo-konsernista. Myöhemmin titteliksi vaihtui talousjohtaja.

– Perheyhtiön hallinnointi avasi taas uusia näkymiä. Toimin myös johtoryhmässä.

Heli vaatii itseltään paljon eikä halua jämähtää paikalleen.

– Olen tehnyt taloushallintoa yli 20 vuotta mielenkiintoisissa ja haasteellisissa tehtävissä. Jokainen kuun vaihde alkoi toistaa itseään, ja kaipasin muutosta. Haluan, että työssä on paloa, haluan syttyä tekemisestäni. Sparrailin ystävieni kanssa ja sain uraneuvontaa. Sitten bongasin SAMKin ja se nappasi, Heli kertoo.

Opetustyöstä uutta puhtia

Heli vaihtoi yrityselämästä liiketalouden ja matkailuliiketoiminnan tutkinto-ohjelman taloushallinnon opetukseen.

Opetustyö puhalsi Helille ominaisen innon liekkeihin.

– Haluan oppia ja ymmärtää ilmiöitä sekä selvittää, miten asiat oikeasti toimivat. Tästä luonteenpiirteestä on hyötyä myös opettajan uralla.

Heli ei kuitenkaan tunnista itsestään hikipinkoa suorittajapersoonaa.

– Pitää olla sopivasti rento, jotta osaa järkeistää työt. Opiskelijoiden kanssa on hienoa työskennellä. Saan jatkuvasti asioihin uutta katsontakantaa, ja nuoret ovat hyviä haastamaan. Heistä kasvaa hienoja, rohkeita työntekijöitä.

Työtiimiään Heli ei väsy kehumaan.

– Meillä opettajat tekevät opetustyötä sydämellä, sitä on hieno seurata. Kaikella tekemisellä on korkea laatuvaatimus, mikä on hyvin innostavaa. Olen aina saanut apua, kun olen tarvinnut. Alkuun esimerkiksi pedagogisissa asioissa pitää kääntyä ammattilaisten puoleen.

Osa toteutuksista oli kokonaan uusia eikä valmista materiaalia ollut saatavilla, joten Heli teki pääosan kursseista itse. Toki valmistakin on paljon tarjolla.

Lähde rohkeasti mukaan

Heli kannustaa tutustumaan työpaikkatarjontaan ja lähtemään rohkeasti mukaan. SAMKissa on myös tuntiopettajan paikkoja, ellet heti halua hypätä syvään päähän.

– Yksin et taatusti jää. SAMKissa opetusjärjestelyt on hoidettu hienosti, tukipalvelut toimivat ja verkosto on laaja.

Heli pääsee hyödyntämään laajoja työelämäverkostojaan.

– Esimerkiksi vierailijaluennoitsijoita etsiessäni verkostoista on hyötyä. Kaikki kysymäni ihmiset ovat lähteneet mielellään Poriin ja Satakuntaan.

Helin työnkuva on mielenkiintoinen. Hän opettaa tulevaisuuden liiketalouden tradenomeja ja restonomeja. Päivien sisältö on monipuolinen ja mielenkiintoinen. Kurkataanpa Helin lähipäivien lukujärjestystä: Lähiluennot ohjelmistorobotiikasta englanniksi, prosessiajattelun kurssi, budjetointia matkailualan opiskelijoille, riskien hallintaa ja osakesalkun hoitamista…

– Työssäni on sopivassa suhteessa etä- ja lähityötä. Kolmen vuoden kuluessa tulee myös suorittaa vaadittavat pedagogiset opinnot, Heli kertoo.

Heli kehuu vuonna 2017 valmistunutta kampusta. Nykyaikaiset tilat ja välineet sekä erinomainen sijainti lähellä keskustaa, matkakeskuksen vieressä miellyttävät. Heli asuu Tampereella ja perheeseen kuuluvat puolison lisäksi 19-, 17- ja 12-vuotiaat pojat.

Heli Kaipio, Sofia Viertola ja Sirja Nuolioja kävelevät käytävällä.

SAMKissa on töitä, vaikkei sinulla olisi aiempaa opetuskokemusta

Onko sinulla
• pitkä kokemus omalta alaltasi
• halu opettaa
• hyvät työelämäverkostot
• kansainvälistä näkemystä

Innostuitko? Katso avoimet työpaikat: samk.fi/tyopaikat

Jaa tämä sivu

Hanna Hannukainen istuu vihreällä tuolilla ikkunan edessä.

Samkilainen kasvo: Hanna Hannukainen kannustaa oletusvapaaseen kohtaamiseen

Lehtori Hanna Hannukainen on työskennellyt monenlaisissa tehtävissä SAMKissa. Tällä hetkellä hän opettaa sosionomi- ja täydennyskoulutusopiskelijoita, on mukana hanketyössä sekä toimii kouluttajana eri työyhteisöjen tilaamissa koulutuksissa. Erityisesti neurokirjon teemat ovat lähellä hänen sydäntään.

DIVERSE-yliopistoallianssin edustajia tapaamassa toisiaan Lissabonissa.

Merkittävä askel Satakunnan kansainvälistymiselle - SAMK Euroopan komission lippulaivayhteistyöhön

Euroopan komissio on myöntänyt Seal of Excellence -laatuleiman Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) ja 11 muun eurooppalaisen korkeakoulun muodostamalle DIVERSE-yliopistoallianssille. Tämä asettaa SAMKin osaksi komission eurooppalaisen yliopistostrategian lippulaivayhteistyötä.

Lavalla kolme juontajaa ja etualalla juhlaan osallistujat istuvat.

Fysioterapian koulutus juhli 70-vuotista taivaltaan – Katso kuvagalleria

SAMKin Fysioterapian koulutus juhlii tänä vuonna 70 vuoden virstanpylvästä. Koulutus järjesti tämän kunniaksi juhlaseminaarin. Katso kuvakooste juhlista.