YAMK-opiskelijoiden projekti tukee ukrainalaisten maahanmuuttajien kotouttamista tiedon lisäämisen kautta
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen YAMK-tutkinto-ohjelmassa opiskelijat toteuttivat pienryhmässä työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämistehtävän. Tehtävän tavoitteena oli suunnitella projekti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtapoja ja menetelmiä käyttämällä, asiakaslähtöisyyden näkökulmasta.

Projektin lopullinen tuotos esiteltiin Liinaharjan vastaanottokeskuksen infopäivässä huhtikuun alussa.
Projektin työryhmässä herännyt idea liikunnan ja vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksien tiedon lisäämisestä maahanmuuttajille esitettiin Liinaharjan vastaanottokeskukselle. Aihe koettiin tärkeäksi ja ajankohtaiseksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta. Liikunta on yksi kotouttamisen keinoista.
Ukrainan sota on lisännyt tilapäisen suojelun hakemuksia Suomessa. Tilastojen mukaan maaliskuussa 2023 vireillä on ollut 52 066, joista Ukrainan kansalaisten hakemuksia 51 075. Maahanmuuttoviraston arvion mukaan Suomeen oletetaan vuonna 2023 saapuvan vielä 30 000 – 40 000 Ukrainan kansalaista. Tämän mukaan sota tulee heijastumaan Suomeen myös jatkossa, sekä tarve kotouttamista edistävälle toiminnalle.
Satakunnassa ilmaisia liikuntamahdollisuuksia on paljon. Liikunnasta on apua maahanmuuttajille esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen ja toimintatapojen omaksumisessa, sekä se auttaa luomaan uusia ystävyyssuhteita ja verkostoja, sekä kartuttaa kieltä. Liikunnalla on tärkeä rooli myös mielenterveystyössä. Parhaimmillaan liikunta edistää eri kansallisuuksien välistä sopusointua.
Projektin toteuttamisessa työryhmän lisäksi oli mukana SAMKin sosiaali- ja terveysalan palvelukeskus Soteekki. Soteekin opiskelijaryhmä toteutti osallistavan työpajatoiminnan vastaanottokeskuksessa, sekä tuotti infopäivän sisällön projektiryhmän ohjeistuksella.
Lisätietoja:
Satu Koskela, projektipäälikkö, satu.koskela@student.samk.fi, p. 045 3259202