Vaihto-opiskelijana saa uusia kokemuksia

Kolmatta vuotta International Business -koulutusohjelmassa opiskeleva Sanni Jaakkola oli syksyn 2019 Espanjan pääkaupungissa Madridissa, Universidad Rey Juan Carlosissa. Sannin aika ulkomailla ei ole pelkästään mennyt opiskelun parissa, vaan hän on ehtinyt myös matkustella.

Kuva espanjalaisesta isosta rakennuksesta.

Sannin vaihtoaikaan kuului opiskelua ja matkustelua. Hän kävi mm. Plaza de Cibelesin aukiolla Madridin keskustassa.

Kolmannen vuoden International Business -koulutusohjelmassa opiskeleva Sanni Jaakkola, 21, opiskeli syksyn 2019 Espanjan pääkaupungissa Madridissa, Universidad Rey Juan Carlosissa.

Sanni ei ensin ajatellut lähteä vaihtoon, mutta kun monet kaverit hakivat, niin hänen mielensä muuttui. Hän päätti hakea vielä vaihtoon, vaikka hakuaika oli jo mennyt. Sanni sai vielä paikan vaihto-opiskelijana, eikä ole katunut päätöstään. Hänelle selkeä kohdemaa oli Espanja, koska hän on opiskellut espanjaa yläasteelta lähtien ja ollut ammattikoulun aikana harjoittelussa Fuerteventuralla.

Ulkomailla asuminen itsenäistää

Vaihto-opiskelusta on monenlaista hyötyä. Sannin mukaan ensimmäinen syy, miksi kannattaa lähteä vaihtoon, on kielitaidon parantuminen. Espanjassa paikalliset puhuvat hyvin vähän englantia, joten espanjan kielitaito on tärkeä, jos tahtoo lähteä Espanjaan vaihtoon. Myös arkiset ongelmatilanteet ovat haastavia, kun on yksin vieraassa maassa.

– Ulkomaille lähteminen ilman normaalia tukiverkostoa kasvattaa ihmisenä todella paljon, koska täytyy itse keksiä tavat selvitä ongelmatilanteista yksinään.

Vaihto-opiskelu on muutakin kuin opiskelua

Opiskelun erilaisuus Suomeen verrattuna on yllätti Sannin. Vaihtokorkeakoulussa läsnäolopakollisia tunteja oli hyvin vähän ja ryhmätöiden vaatimukset olivat paljon pienempiä kuin Suomessa. Opetukseen käytettiin liitutauluja ja piirtoheittimiä ja tentit olivat lähes pelkästään monivalintoja.

– Minulla oli hyvin vähän opintojaksoja mitä valita, koska suurimman osan opintojaksoista olin jo suorittanut Suomessa.

Ulkomaille lähteminen ilman normaalia tukiverkostoa kasvattaa ihmisenä todella paljon.

Vähäisen opintomäärän takia Sanni pystyi luomaan itselleen vähän normaalista poikkeavan vaihtovuoden. Hän matkusteli paljon, koska Madridista lentäminen on halpaa. Hän kävi esimerkiksi Portugalissa ja Italiassa. Sanni myös vietti aikaa muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa ja tutustui uuteen kotikaupunkiinsa.

Sanni tsemppaa kaikkia vaihtoon lähtemisestä haaveilevia.
– Kannattaa ehdottomasti lähteä! Jos ei lähde, niin varmasti kaduttaa jälkeenpäin. Vaihdosta saa niin paljon uusia kokemuksia ja ystäviä. Suomessa olevat asiat kyllä odottavat, koska loppujen lopuksi aika on todella lyhyt. Tutustu International Business -koulutukseen Sanni Jaakkola 1

Nimi: Sanni Jaakkola

Koulutusohjelma: International Business, Rauma

Vaihtomaa: Espanja, Madrid

Vaihtokorkeakoulu: Universidad Rey Juan Carlos

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Jesse Joensuu pelaa jääkiekkoa.

Kiekkokaukaloista koulunpenkille – aina NHL:ssä asti meritoitunut Ässien ex-kapteeni Jesse Joensuu nauttii tradenomiopinnoista SAMKissa

Entinen huippujääkiekkoilija Jesse Joensuu opiskelee ensimmäistä vuotta tradenomiopintoja SAMKissa. Hän kuvaa uran jälkeistä uutta elämänvaihetta ihannetilanteeksi.

Konetekniikan opetustilanne laboratoriossa.

Yhteishaku kansainvälisiin tutkinto-ohjelmiin on käynnissä

Yhteishaku syksyllä 2026 alkaviin kansainvälisiiin koulutuksiin on 7.–21.1.2026. SAMKissa on haettavana kahdeksan englanninkielistä ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta ja kaksi ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta.

Jesse Peltonen istuu kahvilassa.

Käytännönläheisyys ja jatkuva oppiminen vievät konetekniikan insinööriä eteenpäin

Konetekniikan insinööriksi SAMKista vuonna 2024 valmistunut Jesse Peltonen työskentelee Aurubis Finland Oy:llä työnjohtajana. Käytännönläheinen työ, kehittymishalu ja kiinnostus teknisiin ratkaisuihin ovat kuljettaneet häntä uralla eteenpäin.