Työyhteisö ja asioihin vaikuttaminen innostavat Saara Jänttiä

Saara Jäntti aloitti uudessa työssään SAMKin henkilöstön kehittämispäällikkönä muutama kuukausi sitten. Työyhteisö on tullut liikuntaa rakastavalle viherpiipertäjälle jo tutuksi, ja monet asiat suuressa talossa yllättävät edelleen.

Saara Jäntti Atrium aulassa.

Saara Jäntti aloitti uudessa työssään henkilöstön kehittämispäällikkönä viime maaliskuussa.

Ennen henkilöstöasiantuntijana toimineen, yhden lapsen äidin työnkuvaan kuuluu osaamisen kehittämistä, perehdytysten ja koulutusten järjestämistä sekä työhyvinvointiasioiden parantamista, mutta sen lisäksi myös paljon kaikkea muuta.

Odotin kovasti, mitä kaikkea tekemistä näin iso talo tarjoaisi.

Viimeisimmän tutkintonsa, tradenomin ylemmän AMK-tutkinnon, Jäntti kertoo suorittaneensa juurikin SAMKista. Saatuaan tiedon uudesta työpaikasta Satakunnan ammattikorkeakoulussa, Jäntti sanoo olleensa innostunut sekä hieman otettu.

– SAMK alueellisesti ja valtakunnallisestikin tunnettu, joten oli hienoa, että minut oli otettu tähän työyhteisöön mukaan, hän sanoo.

– Odotin kovasti, mitä kaikkea tekemistä näin iso talo tarjoaisi.

Avoin ilmapiiri yllätti

Moni asia yllätti Jäntin hänen uudessa työpaikassaan, joista kenties eniten se, kuinka positiivinen ja avoin työympäristön ilmapiiri on.

– Mukavat työkaverit ovat auttaneet pääsemään nopeasti sisälle työyhteisöön, ja avoin kehittämisen ilmapiiri täällä on mahtava. En olisi osannut kuvitella, mitä kaikkea on nyt kolmen kuukauden aikana tullut vastaan.

Juuri työkaverit sekä asioihin vaikuttamaan pääseminen innostavat Jänttiä työssään. Toisaalta kysyttäessä ärsytyksen aiheita hän myöntää naurahtaen teknisten järjestelmien määrän satunnaisesti pännivän häntä.

– Alkuun pääseminen niiden kanssa on vaikeaa ja joskus hieman turhauttavaakin, mutta siihen on alkanut jo tottua ja oppia.

Rentouminen ja oma aika tärkeää

Jäntti näkee myös oman avoimuutensa ihmisiä kohtaan sekä hyvien luottamussuhteiden lähimpiin työkavereihinsa palvelevan työtään.

Ne tavallaan tasapainottavat toisiaan. Tässä työssä pitää olla luottamus muihin kunnossa, jotta asiat onnistuisivat, Jäntti kertoo.

Työyhteisössä hänen viherpiipertäjyytensä on mitä luultavimmin tullut jo esille, samoin hänen ”hölöttäjyytensä” tietyssä määrin. Jäntti myöntää pilke silmäkulmassa, että osallistuu välillä mielellään sellaisiinkin keskusteluihin, johon ei oikeastaan olisi mitään sanottavaa.

Rentoutumisen ja oman ajankin merkitys korostuu työn ohella.

– Täytyy osata järjestää aikaa ihan vain itselleen ja sellaiselle tekemiselle, mistä pitää. Itselleni se on yhdistysasioissa mukana olemista sekä liikkumista perheen tai ystävien kanssa.

Nämä kaksi hänelle tärkeää asiaa yhdistyvät Porin polkupyöräilijät ry:ssä, jonka Jäntti puolisoineen perustivat vähän aikaa sitten.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Kolme SAMKin opiskelijaa poseeraa violetin seinän edessä.

Vuoden 2023 menestystarinat julkaistu – Uusi Agora-lehti ilmestyi

Vuoden 2023 menestystarinat on julkaistu SAMKin sidosryhmälehti Agoran uusimmassa numerossa. Agora on ilmestynyt painettuna ja sen voi lukea myös verkossa.

SAMKin Youtube-kanava.

SAMK mukana TKI-kärjet 2024 -kilpailussa kahdella videolla

Valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen TKI-kärjet-kilpailu järjestetään jälleen maaliskuussa 2024. SAMK osallistuu kilpailuun kahdella kilpailuvideolla, joilla esitellään tutkimustoimintaamme.

Henna Kyhä istuu keltaisella tuolilla.

Tutkimuspäällikkönä työikäisten hyvinvoinnin asialla

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus. Keskuksen toiminta keskittyy satakuntalaisten työntekijöiden hyvinvointiin ja sen myötä maakunnan työvoiman saatavuuden haasteisiin. Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskusta vetää tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.