Tutkimuspäällikkönä tiedolla johtamisen ytimessä

SAMKin Tiedolla johtamisen keskus BICin vetäjänä toimii tutkimuspäällikkö Mikko Pakkasela, usealla eri alalla kokemusta kerryttänyt moniosaaja. Pakkasela luotsaa uutta keskusta hyödyntäen omaa osaamistaan datan monista muodoista ja käyttömahdollisuuksista. Nopeasti kehittyvä ala kiehtoo monipuolisuudellaan.

Mikko Pakkasela SAMK kampus Porin aulassa.

Mikko Pakkaselan työhistoriaan mahtuu kokemusta sekä yrittäjyydestä että teollisuudesta – hän on työskennellyt niin prosessitekniikan, ohjelmistokehityksen kuin myös metallikoneistuksenkin parissa. Kiinnostus muutokseen ja asioiden kehittämiseen on ollut vahvasti läsnä aina. Etenkin ohjelmistokehityksessä työskentely opetti Pakkaselalle datan merkityksen, ja sen potentiaalin esimerkiksi yrityksen tuotetiedon hallinnassa.

Pakkasela on koulutukseltaan mediatekniikan insinööri ja tuotantotalouden diplomi-insinööri. Hänellä on aina ollut halu oppia uutta ja hyödyntää osaamistaan monin eri tavoin. SAMKissa hän aloitti elokuussa 2021 ohjelmistorobotiikka-aiheisen hankkeen projektipäällikkönä, ja tammikuun 2022 alusta alkaen hänet valittiin luotsaamaan uutta Tiedolla johtamisen keskus BICiä.

– Halusin tarttua haasteeseen, hypätä ”syvään päätyyn”, sillä näen tiedolla johtamisen tulevaisuuden näkymät vahvana. Mielenkiintoni digitaalisuutta kohtaan on vain kasvanut ajan myötä, ja BIC on hieno näköalapaikka alan ja oman osaamiseni kehittämiseen, Pakkasela kertoo.

Ajatustapojen uudistamista ja ratkaisujen etsimistä

Pakkaselaa kiehtoo erityisesti data ja sen visualisointi. Dataa on saatavilla valtavasti ja useista eri lähteistä, mutta olennaisen löytäminen ja liittäminen oikeisiin merkityksiin on avainasemassa. Tilanne voi kuitenkin olla haastava etenkin pienemmille yrityksille.

– Tiedolla johtaminen menee huimaa vauhtia eteenpäin ja mahdollisuuksia siinä on valtavasti. Etenkin pk-yrityksillä on rajalliset aika- ja osaamisresurssit seurata kehitystä, joten haasteena on pysyä mukana ja löytää omalle yritykselle sopivat ratkaisut, Pakkasela selvittää.

Tiedolla johtamisen keskus BICin tavoitteena ei ole tarjota täysin valmiita ratkaisuja, vaan olla yritysten osaava kehittäjäkumppani, joka sparraa ja esittelee saatavilla olevia menetelmiä ja työkaluja. Ajatustapojen uudistamista ja ratkaisujen löytämistä tukee keskuksen toiminnallinen asiantuntijaverkosto, joka toteuttaa niin hankkeita, tutkimusta kuin opetustakin.

– Mikäli pk-yrityksellä ei ole omia resursseja tiedolla johtamiseen ja sen työkaluihin perehtymiseen, on SAMKilla mahdollisuus yhteistyön kautta tarjota sopivaa palvelua mm. kehittämishankkeiden tai vaikkapa opiskelijoiden opinnäytetöiden muodossa. Toivon, että satakuntalaiset yritykset lähestyvät BICiä rohkeasti omien ratkaisua tarvitsevien haasteidensa kanssa, Pakkasela rohkaisee.

Satakunnasta tiedolla johtamisen edelläkävijä

Tiedolla johtamisen keskus BICin visiona on rakentaa Satakunnasta tiedolla johtamisen edelläkävijä. Asiantuntijoiden toiminnallinen verkosto keskittyy organisaatioiden kilpailukyvyn, tehokkuuden, tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantamiseen. BIC-työkalupakkiin kuuluu monipuolista osaamista, pääteemoina tiedolla johtaminen, prosessien mallintaminen, ohjelmistorobotiikka, data-analytiikka, tekoäly, toiminnanohjaus ja digitaalinen kauppa.

Tiedolla johtamisen keskus BICin verkkosivut

Jaa tämä sivu

Kolme SAMKin opiskelijaa poseeraa violetin seinän edessä.

Vuoden 2023 menestystarinat julkaistu – Uusi Agora-lehti ilmestyi

Vuoden 2023 menestystarinat on julkaistu SAMKin sidosryhmälehti Agoran uusimmassa numerossa. Agora on ilmestynyt painettuna ja sen voi lukea myös verkossa.

SAMKin Youtube-kanava.

SAMK mukana TKI-kärjet 2024 -kilpailussa kahdella videolla

Valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen TKI-kärjet-kilpailu järjestetään jälleen maaliskuussa 2024. SAMK osallistuu kilpailuun kahdella kilpailuvideolla, joilla esitellään tutkimustoimintaamme.

Henna Kyhä istuu keltaisella tuolilla.

Tutkimuspäällikkönä työikäisten hyvinvoinnin asialla

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus. Keskuksen toiminta keskittyy satakuntalaisten työntekijöiden hyvinvointiin ja sen myötä maakunnan työvoiman saatavuuden haasteisiin. Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskusta vetää tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.