Tuotetarjonnan laajentaminen, yhteistyö ja verkostoituminen loivat uskoa tulevaisuuteen SAMK EduTravelissa
EduTravel on incoming-matkatoimisto, jonka ideana on kehittää koulutusmatkailua Satakunnan alueella sekä länsirannikolla. Tänäkin vuonna EduTravel on toiminut oppimisympäristönä palveluliiketoiminnan osaamisalueen matkailualan opiskelijoille. Tuttuun tapaan, opiskelijat sekä mentorit tekivät vuosikertomuksen edeltävästä vuodesta.

SAMK EduTravelin opiskelijoita SAMKin Porin kampuksella.
SAMK EduTravel keskittyi viime vuonna verkostoitumiseen Kiinassa, yhteistyökumppanisuhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen Satakunnassa sekä tuotetarjonnan laajentamiseen korona-ajan olosuhteet huomioiden. Koronapandemiasta johtuen Kiina-yritysyhteistyö ei edistynyt, mutta verkostoituminen mahdollisti kansainvälisen näkyvyyden ylläpidon. Tämän lisäksi keskityimme vahvasti virtuaalimatkailuun, kuinka voisimme hyödyntää sitä toiminnassamme.
– Virtuaalimatkailun konseptointi innosti opiskelijoita lähtemään mukaan EduTravelin toimintaan ja kehittämään uusia tuotteita sen pohjalta, sanoo EduTravelin toiminnanjohtaja Maaria Berg.
SAMK EduTravel oli vuonna 2021 toista kertaa mukana Visit Finlandin myynninedistämistapahtumassa Virtual China Roadshowssa, joka loi verkostoitumisen ohella uskoa tulevaan toimintaamme. On tärkeää, että saamme näkyvyyttä paitsi kiinalaisten matkanjärjestäjien, myös tapahtumaan osallistuvien suomalaisten matkailualan toimijoiden silmissä.
Viime vuonna olemme tehneet opastettujen päiväretkien tuotekehitystä sekä itse tuotteiden testausta. Päiväretkien lanseeraus kansainvälisille opiskelijoille, vierailijoille ja asukkaille oli viime vuonna myös yksi merkittävimmistä tapahtumista.
– Koulutusmatkailun edistäminen on meidän keskeisin tavoitteemme, joten päiväretkemme sisältävät suomalaiseen kulttuuriin ja luonnonläheiseen elämäntapaan tutustumista eri teemoissa, jatkaa Maaria.
Esimerkiksi päiväretket Finnish Cottage Feeling and Magic of Forests sekä School off – Forest On!! sisältävät suomalaisen luonnon merkityksen sekä vierailun Lauhavuori-Hämeenkangas Unesco Global Geoparkissa.