Tulevaisuuden näkymät toivat mielenkiinnon automaatioon ja robotiikkaan
Ilkka Pynnä opiskelee automaatiotekniikan insinööriksi kolmatta vuotta ja kokee, että automaatio sekä robotiikka ovat tärkeää tulevaisuuden teknologiaa.

Automaatio ja robotiikka ovat aina kiinnostaneet Ilkkaa.
Ilkka aloitti automaatioinsinööriksi opiskelun SAMKissa vuonna 2018. Tavoitteena on valmistua vuoden 2021 lopulla.
– On tärkeää tehdä jotain, mistä itse tykkää. Ala on ollut minulle juuri oikea ja opinnot ovat edenneet hyvään tahtiin.
Haasteita on myös ollut opiskeluaikana, kuten esimerkiksi uusien ohjelmien kanssa ajan tasalla pysyminen. Ohjelmat päivittyvät uuden teknologian myötä. Mielenkiintoa opintoihin löytyy kuitenkin huomattavasti.
Ilkkaa on erityisesti kiinnostanut robotiikka-aiheiset opintojaksot.
– Automatisoitujen ohjelmien ja robottien kanssa työskentely on ollut mielestäni erittäin mielenkiintoista ja tulevaisuuden kannalta tärkeää.
Työllistymismahdollisuudet tuovat lisää mielenkiintoa opiskeluihin
Työkokemusta alalta löytyy vähän ja tulevaisuudessa alan töitä varmasti riittää.
– Uskon, että alalla on erittäin hyvät työllistymismahdollisuudet, sillä automaatio ja robotiikka kehittyvät jatkuvasti uuden teknologian mukana.
Ilkan tavoitteena on tehdä juuri oman alan töitä tulevaisuudessa ja mielellään vielä robotiikan parissa.
– Jos tälle alalle lähtee, niin mielestäni alan on hyvä kiinnostaa tosissaan, koska alan opiskelu vaati paljon tekemistä ja keskittymistä. Olisi hyvä olla myös perustietoa tietokoneohjelmoinnista ja esimerkiksi sähköopin perusteista, hän pohtii.

Ilkan opinnot
- Opintojen laajuus on 240 opintopistettä.
- Tutkinto: Insinööri (AMK), Sähkö- ja automaatiotekniikka
- Automaation merkitys kasvaa koko ajan.
Lisää aiheesta
Uusimmat uutiset
SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error