Teppo Lundell kannustaa opiskelijoita kehittämään osaamistaan myös luokkahuoneen ovien ulkopuolella

Liiketoimintaosaamisen lehtori Teppo Lundell on työskennellyt SAMKissa jo 18 vuoden ajan. Lundell luotsaa myös vuonna 2018 perustettua Talous & Tekniikka Akatemiaa, jossa SAMKin opiskelijat työskentelevät yritysten todellisten ongelmien ja kehityshankkeiden parissa.

11.5.2022 | Teksti: Kumppania | Kuva: Petteri Hyvärinen

Mies nojaa terassin kaiteeseen ja katsoo pois päin kamerasta. Tautalla metsää ja niittyä.

Vielä parikymmentä vuotta sitten Teppo Lundell ei kuvitellut päätyvänsä opettajaksi. SAMK tuli hänelle tutuksi ensimmäisen kerran vuonna 2004, kun hän oli vetämässä oppilaitoksessa käynnistynyttä EU-hanketta. Hankkeen päätyttyä työt SAMKissa jatkuivat, tosin nyt yritysyhteistyön koordinoinnin merkeissä Raumalla.

Ensimmäiset opetustehtävät liittyivät kansantalouteen, jota Lundell oli itse opiskellut aiemmin. Työnkuva laajeni hiljalleen, ja vuosien varrella Lundell on ehtinyt olla monessa mukana. Vuodesta 2008 hän on toiminut SAMKin Yrityskiihdyttämön mentorina.

– Jossain vaiheessa opetusta alkoi tulla yhä enemmän. Olen opettanut yrittäjyyttä niin suomeksi kuin englanniksi, minkä lisäksi olen ollut mukana monenlaisessa projekti- ja hanketoiminnassa, Lundell muistelee.

Lundell työskentelee nykyään myös Merilogistiikan tutkimuskeskuksessa projektitoiminnan ammattilaisena.

Vuonna 2018 SAMKissa perustettiin Talous & Tekniikka Akatemia, jonka tavoitteena on tuoda opiskelijat ja yritysmaailma lähemmäs toisiaan jo opintojen aikana. Lundell hyppäsi mukaan toimintaan vuoden 2021 alussa, ja siitä alkaen hän on jakanut Akatemian vetovastuun yhdessä Kalle Toivosen kanssa.

Akatemia tarjoaa erilaisen oppimisympäristön

Teppo Lundell on viihtynyt SAMKissa viettämänsä vuodet erinomaisesti. Hän on alusta asti pyrkinyt siihen, että opiskelijat saisivat mahdollisimman paljon osaamista luokkahuoneiden ovien ulkopuolelta, oikeasta elämästä. Talous & Tekniikka Akatemia vastaa tähän tarpeeseen erinomaisesti.

– Akatemian ensisijainen tehtävä on auttaa opiskelijoita suorittamaan opinnot joustavasti aidossa yhteistyössä yritysten kanssa. Yrityksille yhteistyö tarjoaa tilaisuuden työskennellä tulevaisuuden huippuosaajien kanssa, Lundell kuvailee.

Tällä hetkellä Akatemiassa on mukana 15 tradenomi- ja insinööriopiskelijaa. Akatemiassa tapa suorittaa opintoja poikkeaa perinteisestä opetusmallista, sillä opintojaksot korvataan yrityksille tehtävien projektien avulla. Tällainen opetusmenetelmä sopii erityisen hyvin etenkin sellaisille opiskelijoille, jotka oppivat paremmin tekemällä. Opiskelijoiden tukena on aina asiantuntija, joka tukee projektien etenemistä.

– Akatemia on nuorille erinomainen paikka kasvattaa omia verkostojaan. Näissä projekteissa tulee automaattisesti tutustuneeksi satakuntalaisyritysten avainhenkilöihin. Parhaassa tapauksessa verkostot mahdollistavat myöhemmin opintojen päätyttyä työllistymisen ja auttavat eteenpäin uralla, Lundell sanoo.

Tiivis yhteisö tekee kampuksesta ainutlaatuisen

Ammattikorkeakoulukenttä on ollut mullistusten ja leikkausten kohteena jo pidemmän aikaa. Vaikka muutos on toisinaan aiheuttanut myös turbulenssia, viimeaikaiset uudistukset ovat Lundellin mukaan menossa oikeaan suuntaan. SAMKin viimeisin organisaatiouudistus astui voimaan 2021.

– Pidän uudistusta vilpittömästi onnistuneena, joskin sen vaikuttavuutta ja onnistumista on mahdollista arvioida vasta muutamien vuosien kuluttua.

Lundell kertoo viihtyneensä SAMKin Rauman kampuksella hyvin, mistä kertoo myös pitkä ura talon sisällä. Lundell kokee myös, että SAMK on aina antanut työntekijöilleen sopivasti tilaa kehittää omaa osaamistaan ja työnkuvaansa juuri siihen suuntaan, johon kukin on halunnut.

– Työskentelyilmapiiri Rauman kampuksella on aina ollut hyvä, ja olemme saaneet siitä paljon kiitosta varsinkin kansainvälisiltä opiskelijoilta. Matala hierarkia ja mahdollisuus avoimeen keskusteluun vaikuttavat niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan viihtyvyyteen. Olemme tiivis yhteisö, mikä tekee kampuksestamme ainutlaatuisen ja toimivan kokonaisuuden!

11.5.2022 | Teksti: Kumppania | Kuva: Petteri Hyvärinen

Lisää aiheesta

Rauman kampus ulkokuva
| Logistiikka

Samuli opiskelee logistiikkainsinööriksi – Opintojen monipuolisuus paljastui sattumalta

Lukiossa Samuli Laineella ei ollut vielä aavistusta, mitä hän haluaisi myöhemmin opiskella. Insinöörin opinnot olivat yleisellä tasolla silti vähän mielessä.
SAMK Simulator, two people drive on a simulator ship. In the front is the cockpit, in the background is the bow of the ship.
| SAMK

Uusi Merilogistiikan tutkimuskeskus tehostamaan logistisia ketjuja

Merilogistiikan tutkimuskeskus toimii merenkulun, logistiikan ja huoltovarmuuden kokonaisuuksissa.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”. Amy Webb provides the strategic foresight and forecasting crucial to businesses adapting and positioning themselves for sustained success in this era of transformation.#thinkfuture #artificialintelligence ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”.

#thinkfuture #artificialintelligence

Projektien kautta voidaan mahdollistaa monenlaista mielenkiintoista ja tärkeää asiaa. Tässä yksi esimerkki 3D- tulostuksesta. @SatakunnanAMK
@RoboAI2

Harjavaltalainen palveluyksikkö otti digiloikan – polttopuut ovat vaihtuneet 3D-tulostukseen:

Satakunnan alueella kehitetään uutta toimintaa, jossa ikääntyneiden ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden on mahdollista saada matalalla kynnyksellä ohjausta arkea helpottavasta teknologiasta ja pienapuvälineistä.

#katsetulevaisuuteen

Haemme johtamisen lehtoria vahvistamaan alan osaamista opetuksessa ja tutkimustoiminnassa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2024 alk. Ensisijainen toimipaikka Pori. Haku päättyy 13.10.2023 kello 16.
#katsetulevaisuuteen #rekrytointi #työpaikat

SAMKissa on toteutettu jo useana vuonna opiskelijahyvinvointikysely. Viimeisin toteutus osoittaa, että SAMKin opiskelijoiden yleinen hyvinvointi on kohentunut muutaman vuoden takaisesta.

#opiskelijahyvinvointi #katsetulevaisuuteen