Senior Fellow, merenkulkuneuvos Markku Mylly käyttää kokemustaan ja verkostojaan nuorten hyväksi

– Tämä on hieno ala, joka on antanut leivän lisäksi paljon elämyksiä ja mahdollisuuksia. Uskon, että kun nuori saa SAMKista hyvän opetuksen ja pohjan, se on vain itsestä kiinni, miten pitkälle urallaan pääsee, sanoo Mylly, joka on itsekin Rauman merenkulun kasvatteja.

Merenkulkuneuvos Markku Mylly on SAMKin uusin Senior Fellow.
Merenkulkuneuvos Markku Mylly on SAMKin uusin Senior Fellow.

Merenkulkuneuvos Markku Mylly on SAMKin uusin Senior Fellow.

Markku Mylly kertoo, että ensi keväänä tulee kuluneeksi 40 vuotta, kun hän valmistui silloisesta Rauman Merenkulkuoppilaitoksesta. Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja Mylly on toiminut useissa merkittävissä merenkulkualan tehtävissä ja organisaatioissa.

Tapaan Markku Myllyn Raumalla, jossa hän on juuri puhunut EU:n meriturvallisuuden johtaville asiantuntijoille, työryhmälle, joka valmistelee ohjeistusta turvallisen ja ympäristöystävällisen merenkulun automaation testaukseen.

Autonomisten alusten käyttöönotto kansainvälisillä vesillä on mahdollista vasta, kun lainsäädäntö on voimassa.

– Pidin puheenvuoron sääntelyn tilasta ja miten IMO eli kansainvälinen merenkulun turvallisuutta hallinnoiva järjestö tässä työssä etenee. Kaikkien on hyvä tietää, mikä on IMO:n työryhmän rooli. Se ei ole tekemässä sääntelyä vaan antaa suuntaviivoja, miten säätelyssä edetään ja ottaa kantaa siihen, mitä asioita pitää ottaa huomioon, että turvallisuus, turvatoimet ja ympäristöasiat on huomioitu, Mylly kertoo.

Automaation aikakausi tulee, lainsäädäntöprosessi on pitkä

Merenkulun turvallisuuteen liittyvät yhteiset sopimukset ja lainsäädäntö ovat uuden edessä, kun perinteiseen tapaan ohjatuista aluksista ollaan siirtymässä automaation aikakaudelle. Nykyiset meriturvallisuusohjeet on tehty tavanomaista, miehitettyä alusliikennettä varten.

Raumalla kokoontunut työryhmä toimii EU-komission meriliikenteen digitaalisten palvelujen ja järjestelmien ohjausryhmän sisällä.

– Meidän työryhmämme tehtävä on katsoa, että EU:n ja kansainvälisen merenkulun ohjeistot ovat linjassa keskenään. Asioista pitäisi eri jäsenmaissa päästä yhteisymmärrykseen ennen kuin IMO:ssa ruvetaan tekemään lainsäädäntötyötä, joka on hyvin pitkä prosessi. Maailmanlaajuinen sääntely on hyvin tärkeä tällä alalla, Mylly toteaa.

Automaatio kuitenkin etenee ja se vaikuttaa monella taholla jo nyt ja näkyy myös opetuksessa. Vaikka autonomisten alusten käyttöönotto kansainvälisillä vesillä on mahdollista vasta lainsäädännön myötä, kansallisilla vesillä voidaan tehdä jo kokeiluja.

– Kokeiluja on tehty esimerkiksi Norjassa ja viime kesänä testattiin autonomista lauttaa Turun saaristossa. Se toimi ihan hyvin. Teknisesti autonomisia aluksia voitaisiin siis jo ottaa käyttöön.

Mentori ja luennoitsija

Merenkulkuneuvoksella on takanaan pitkä ja ansiokas kansainvälinen ura. Hänen asiantuntemustaan hyödynnetään edelleen monella taholla.

– Kontaktiverkostoni avulla pystyn avaamaan ovia muun muassa startup-yrityksille, jotta ne pääsevät alan markkinaan mukaan. Toimin myös mentorina nuorille korkeakouluopiskelijoille Sea Focuksessa, joka järjestää mahdollisuuksia työskennellä merenkulun yritysten kanssa yhteistyössä tekemällä esimerkiksi erilaisia selvityksiä. Työ on kansainvälistä, Mylly kertoo.

Hän käy myös luennoimassa yliopistoissa eri puolilla maailmaa.

– On mukavaa työskennellä opiskelijoiden kanssa ja edistää heidän uraansa ja antaa näkemystä merenkulun kokonaisuudesta. Minulla on onnekseni käytännön merenkulkijan tausta. Yleensä alan yliopisto-opettajat ovat akateemisia, eikä heillä ei ole käytännön kokemusta.

Markku Mylly on iloinen voidessaan Senior Fellow’na osallistua myös SAMKin työhön.

– Nyt kun olen nähnyt miten SAMKissa opetus ja laitteet ovat kehittyneet, on hienoa olla mukana tukemassa nykyisiä ja tulevia merenkulun opiskelijoita.

 

Markku Mylly pitää Senior Fellow -luennon SAMKissa Raumalla 23.1.2020.

 

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.