Sanna Rauhalasta tuli tradenomi – sittenkin

Elämän käänteissä opinnot saattavat jäädä taka-alalle, ja tutkinto lopulta suorittamatta. Saamatta jäänyt tutkintotodistus kirvelee monen ajatuksissa. Näin tapahtui Oras Oy:llä PDM-asiantuntijana (Product Data Management specialist) työskentelevälle Sanna Rauhalalle, joka aloitti tradenomiopinnot syksyllä 2004 monimuotoryhmässä.

10.5.2023 | Teksti: Tiina García | Kuva: Sanna Rauhala

Sanna Rauhala istuu sohvalla

Sanna Rauhala on tyytyväinen, että suoritti tradenomiopinnot loppuun.

– Opiskelu oli pitkään aktiivista, mutta sitten ruuhkavuodet alkoivat painaa päälle, ja elämä toi muitakin haasteita. Opinnot vain jäivät taka-alalle, ja tuli tunne, että nyt riittää. Silloinen esimies yritti turhaan houkutella minua jatkamaan opintojani. Keskeyttäminen on kuitenkin harmittanut itseäni lähes kaiken aikaa, Rauhala sanoo.

Työpaikalta ja SAMKista kannustusta

Joskus lopullinen sysäys opiskelun uudelleen aloittamiseen tulee ulkopuolelta.

– Aluksi en kertonut opiskelun aloittamisesta kuin lähimmille työkavereille, mutta nyt kun valmistuin, olen kyllä ollut ylpeä itsestäni, ja avoimesti kertonut opiskelusta työn ohessa. On ollut hienoa huomata, että työpaikallani kannustetaan opiskeluun. Erityiskiitokset ansaitsee kollegani, joka kyseli opinnoistani. Vähän nolona tunnustin jättäneeni tradenomiopinnot kesken. Hänen innoittamanaan päätin sitten lähteä kyselemään tätä mahdollisuutta, ettei kertyneitä opintopisteitä ihan hukkaan tarvitsisi heittää.  Myös se, että työpaikallani oli opinnäytetyöksi sopiva aihe, kannusti lähtemään liikkeelle.

Sanna otti yhteyttä SAMKin hakijapalveluun, josta hänet ohjattiin opinto-ohjaajalle.

– Toimitin opolle lisätietoja työhistoriastani, muista opinnoista ja CV:ni, jotta hän pääsisi ammatillisen tilanteeni tasalle. Samalla tarkasteltiin, mitkä opinnot palvelisivat minun tarpeitani parhaiten. Sain aina kannustusta ja apua SAMKista.

Uusia kokemuksia opiskelusta

Mikä sitten opiskelussa oli nyt toisin?  Sannan mukaan opiskelun itsenäisyys. Etäluentojen tallenteita voi kuunnella oman aikataulun puitteissa, samoin tehtäväpalautuksia ja tenttejä voi tehdä pitkälti omaan tahtiin. Tietotekniikka on tehnyt valtavan loikan, ja lähes kaikki materiaali on sähköisessä muodossa. Tällaisia joustavan opiskelun mahdollisuuksia ei aiemmin ollut. Sannalla oli mahdollisuus osallistua myös lähiopetukseen.

– Kun on tarpeeksi kiinnostunut ja innostunut, saa aikataulut sovitettua. Jännitys oli aivan sanoin kuvaamaton astellessani ensimmäiselle tunnille. En ollut myöskään osannut ajatella, miten kansainvälinen on kansainvälinen kurssi, eipä luokassa ollut montaakaan kantasuomalaista opiskelijaa lisäkseni. Opettaja ja opiskelijat osoittautuivat kuitenkin kaikki aivan mukaviksi, ja opiskelu sujui hyvin.

Myös ajatus oppimisesta oli muuttunut.

– Aikanaan kun aloitin, oli innostus ja kiinnostus varmasti samaa luokkaa kuin oli nytkin, nyt vaan ikä oli tehnyt tehtävänsä. Halusin tehdä opinnot ehkä asteen verran paremmin, ja on ollut hienoa oppia uusia asioita vielä tässäkin iässä. Oma ajatusmaailma on laajentunut.  Huomasin myös, miten valtavasti opettajien työ on muuttunut – digitalisaatio vaatii heiltäkin paljon jatkuvaa oppimista ja ajan hermolla olemista.

Tukea kannattaa hakea

Sanna ei suosittele opintojen keskeyttämistä, mutta ymmärtää, että joku voi päätyä siihen ratkaisuun.

– En missään nimessä suosittele keskeyttämistä, mutta ymmärrän hyvin, jos jossain vaiheessa aika, voimat tai kiinnostus loppuvat. Ei kuitenkaan kannata kokonaan jättää tutkintoa kesken, se on arvokasta valuuttaa työmarkkinoilla. Tukea ja neuvoja on SAMKissa saatavilla, kannattaa ottaa yhteyttä hyvissä ajoin.

Opiskelu osoittautui sen verran mukavaksi puuhaksi, että uudet suunnitelmat ovat jo vireillä. Opintojen jatkamista Sanna siis suosittelee lämpimästi.

– Oli todella helppo olla yhteydessä opinto-ohjaajaan ja opettajiin, "luannikast porukka SAMKis”, hän sanoo.

10.5.2023 | Teksti: Tiina García | Kuva: Sanna Rauhala

Lisää aiheesta

Luokkatila, jonka etuosassa paneelikeskustelijoita.
| SAMK

Tradenomikoulutuksen päivillä pohdittiin yhteistyön mahdollisuuksia ja tavattiin kollegoja

SAMKissa järjestetyillä Tradenomikoulutuksen päivillä kokoontui ammattikorkeakoulujen väkeä ympäri Suomen. Päivillä tuotiin esiin monenlaisia näkökulmia tradenomikoulutukseen liittyen.
Hanna Vallin seisoo valkoisessa paidassa vaalean seinän edessä pidellen silmälaseja vasemmassa kädessään.
| SAMK

Opinnäytetyö: Tradenomitutkinnon suorittaminen on laajentanut uramahdollisuuksia

Tradenomiksi (AMK) huhtikuussa valmistunut Hanna Vallin teki opinnäytetyön tradenomitutkinnon vaikuttavuudesta Kuninkaisten kampukselta valmistuneiden keskuudessa. Työssä havaittiin, että tutkinnon suorittaminen on vaikuttanut työelämässä sijoittumiseen ja laajentanut uramahdollisuuksia.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Hae erikoistumiskoulutukseen 31.12.2023 mennessä. #katsetulevaisuuteen #erikoistumiskoulutus #palliatiivinenhoito

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen