SAMKin kuvataiteen opiskelijat mukana yhteisötaideteoksessa Rauman taidemuseolla

SAMKin kuvataiteen opiskelijat osallistuivat Metamorfooseja-hankkeeseen, joka on osa Rauma Triennalea 2022: Imagine! Mitä jos!. Yhteisötaideteoksen ohjauksesta vastaa taiteilija Teemu Mäki, joka on myös Rauma Triennalen kuraattori.

Kiia Karjalainen ja Viivi Osmonen työskentelevät lattialla Koivulippu-työn parissa.

Tämän vuoden Rauma Triennalen teema haastaa katsojat pohtimaan ajatusta siitä, mitä jos kaikki olisikin toisin. Näyttelyn ovat kuratoineet Rauman taidemuseon intendentti Heta Kaisto sekä taiteilija Teemu Mäki. Näyttelyssä nähdään 21 teoskokonaisuutta taiteilijoilta tai työryhmiltä.

Yksi näistä on yhteisötaiteellinen Metamorfooseja-teos. Monitaiteellinen ja moniosainen teos pitää sisällään julisteita, veistoksia, tekstiilitaidetta, piirustuksia sekä lyhytelokuvia. Teemu Mäen johdolla toteutettiin Kankaanpään Taidekoulun kampuksella Muovimeri-veistos. Pisaranmuotoinen Muovimeri koostuu muoviesineistä ja sitä oli tekemässä kevään aikana kuvataiteilijat Mikko Ängesleva ja Milla Tervakangas sekä taideopiskelijat Kiia Karjalainen, Viivi Osmonen ja Ville-Pekka Vihma.

Kiia Karjalainen ja Viivi Osmonen toteuttivat Metamorfooseja-teoskokonaisuuteen lisäksi kierrätysmateriaaleista tehdyn Ihmisukuli-veistoksen sekä Koivulipun. Veistoksessa yhdistyvät niin ihmishahmo kuin pöllö. Tekstiilitaideteos Koivulippu toimii vastalippuna Lapuan lipulle. Ideat teoksiin ovat lähtöisin Teemu Mäen koostamasta Metamorfooseja-hankkeen materiaaleista, mutta toteutukseen tekijät saivat vapaat kädet.

Teokset tehtiin osana kuvataiteen tutkinto-ohjelman työharjoittelua. Projektissa yhdistyivät niin toimeksianto kuin taiteellinen tekeminen.

Näyttely on esillä Rauman taidemuseossa 11.6 – 25.9.2022 ja Eurassa 11.6. – 7.8.2022.

Lue lisää kuvataiteen opiskelijoista Lue lisää näyttelystä

Jaa tämä sivu

Jenni Kärkkäinen seisoo kukkapuska sylissään.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Jenni Kärkkäinen rakentaa kasvua asiakasymmärryksen avulla

Asiakaslähtöisyys, hallittu kasvu ja käytännönläheinen tekeminen nostivat Beautyharkosen yrittäjän, Jenni Kärkkäisen, Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjäksi. Valinnan perusteissa korostuvat hänen innostunut ja inhimillinen toimintatapansa sekä kykynsä kehittää liiketoimintaa suunnitelmallisesti ja ajassa eläen.

Fysioterapian opiskelijoita luokkatilanteessa Porin kampuksella.

Kevään yhteishaku päättyi − SAMKin hakijamäärä kasvoi

Yhteishaku ammattikorkeakouluihin on päättynyt. SAMKiin oli ensisijaisia hakijoita 3 856 ja hakemuksia yhteensä 12 067. Aloituspaikkoja kohti vetovoima oli keskimäärin 2,86 ensisijaista hakijaa.

Kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana (vas.) kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja tutkimuksen vararehtori Heikki Haaparanta SAMKista sekä palvelupäällikkö Jouni Stenfors ja toimitusjohtaja Tiina Äijälä Karhulinnasta.

Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus tukee aluekehitystä ja osaajien kasvua Satakunnassa

Lääkärikeskus Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus rakentaa osaamista, tukee aluekehitystä ja avaa opiskelijoille uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon kentällä.