Opiskelijamme työllistyvät: Roni Uusitalo löysi prosessi-insinöörin ammatin kotikaupungistaan

Roni Uusitalo on SAMKista 2018 kesäkuussa valmistunut automaatiotekniikan insinööri. Hän on työskennellyt valmistumisesta asti Oy Hollmén & Co:ssa.

21.1.2019 | Teksti: Samuli Leino, SAMKin opiskelija | Kuva: Samuli Leino, SAMKin opiskelija

Roni Uusitalo on SAMKista valmistunut automaatiotekniikan insinööri. Hän valmistui vuoden 2018 kesäkuussa, ja on siitä lähtien työskennellyt prosessi-insinöörinä Oy Hollmén & Co:ssa. Valmistuttuaan lukiosta hän pohti itsekseen, että mitä haluaisi tulevaisuudeltaan, ja tutkittuaan opiskeluvaihtoehtoja, hän päätyi opiskelemaan kotikaupunkiinsa Poriin.

Automaatiotekniikka on tulevaisuuden ala

Roni valitsi automaatioalan moninaisista syistä. Luonnollisesti yksi tärkeimmistä tekijöistä oli mielenkiintoisuus, mutta sen lisäksi valintaan vaikutti myös se, että automaatiotekniikka on tulevaisuuden ala, ja työmahdollisuudet alalla ovat hyvät ja alati kasvavat.

– Työssäni saan soveltaa paljon ja tehdä asioita omalla tavallani, Roni toteaa.

Monipuolinen työ on sopinut porilaiselle insinöörille ja hän nauttii työstään hitsausrobottisolujen ohjelmoijana ja kehittäjänä. Työ itsessään ei ole yksitoikkoista, vaan työnkuva vaihtelee laajasti, mikä tekee työstä mielenkiintoista ja kehittää jatkuvasti työntekijän henkilökohtaisia taitoja.

Roni kokee, että hänen SAMKissa saamansa koulutus on valmistanut häntä hyvin alan töihin sekä tosielämän haasteisiin. Hänen mielestään opetus on hyvällä tasolla ja teoriaopetuksen sekä käytännön harjoittelun tasapaino on oikeanlainen.

Roni Uusitalon lähikuva.

Roni Uusitalo

Tutkinto: Automaatiotekniikan insinööri

Nykyinen nimike ja työpaikka: Prosessi-insinööri, Oy Hollmén & Co.

21.1.2019 | Teksti: Samuli Leino, SAMKin opiskelija | Kuva: Samuli Leino, SAMKin opiskelija

Lisää aiheesta

Sari seisoo tabletti kädessä sivulle katsoen.
| Uratarina

Opiskelijamme työllistyvät: Rakennusinsinööri näkee omien käsiensä jäljet

Rakennustekniikan insinööriksi valmistunut Sari Paukku kertoo opintojen valitsemisen olleen hänelle helppoa, sillä hän oli kotoisin maalta, ja kotona oli aina rakennettu jotakin.
Ville Arola, Ville Nurmi ja Elina Arbelius, ryhmäkuva.
| Automaatio ja teollisuus

Automaatiotekniikan opiskelijoille kunniaa SICK-innovaatiokilpailusta

Automaatiotekniikan opiskelijat Elina Arbelius, Ville Arola ja Ville Nurmi tekivät kahta 2D-laserskanneria soveltamalla turvavaloverhon, joka kykenee dynaamisesti adaptoitumaan tuotantolinjan materiaalivirtaan, kertoo ryhmää ohjannut Timo Suvela. Kunniamaininta toi SAMKiin 2000 euron anturipaketin.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Tavoitteletko verkkokauppasi kasvua? SAMK etsii verkkokauppojen kehityshankkeeseen kumppaneiksi satakuntalaisia yrityksiä. Osallistuminen on yrityksille maksutonta. Ilmoittautumiset 10.12.2021 mennessä. Tule mukaan. #samk #verkkokauppa #kehityshanke
https://verkkokauppa20.samk.fi/

Altogether 91 students graduated from SAMK in November. Eleven of them graduated with a Master´s degree. SAMK congratulates all the graduates.
#samk #mysamk #thinkfuture
https://www.samk.fi/en/uutiset/91-students-graduated-from-samk-in-november/

SAMK on mukana @K2RAU vuotuisen kansainvälistymispalkinnon finaalissa Port Activity App satamasovelluksella. Voittaja valitaan pitchaus-tilaisuudessa 9.12.
https://raumankauppakamari.fi/fi-fi/article/tapahtumat/kansainvalistymispalkintokisa-912-kilpailijat-esittaytyvat/1605/
@merilogistiikka @CentralBaltic #EfficientFlow

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 91 opiskelijaa. Valmistuneista 11 suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💯 🌹
#samk #mysamk #alumni #katsetulevaisuuteen #ylpeästiamk
https://www.samk.fi/uutiset/samkista-valmistui-marraskuussa-yhteensa-91-opiskelijaa/

@SatakunnanAMK and @NUST_Namibia have signed a double degree agreement for marine engineers! The first group of students will arrive to Rauma in early 2022. #merilogistiikka #mysamk #thinkfuture https://www.merilogistiikka.fi/en/news/ten-years-co-operations-to-namibia-culminates-to-marine-engineer-double-degree/