Opiskelijamme työllistyvät: ”Liiketalous vakuutti minut monimuotoisuudellaan”

SAMKista taloushallinnon tradenomiksi valmistunut Janica Hakala piti opintojen tahdin tiukkana ja valmistui suunniteltua aikaisemmin, työpaikan ollessa jo tiedossa. Hän haaveili nuorempana alasta taiteen parissa. Hän punnitsi pitkään, omistaako elämänsä taiteelle vai hankkiiko palkkatyön, jonka ohella voisi jatkaa maalausharrastustaan.

Janica Hakala lähikuvassa yhdessä lehmää kuvaavan maalauksen kanssa.
mde

Eräs Janican omista projekteista on päässyt hänen kotinsa ruokasalin seinälle.

Janica kertoi nuorempana haaveilleensa alasta taiteen parissa. Hän punnitsi pitkään, omistaako elämänsä taiteelle vai hankkiiko palkkatyön, jonka ohella voisi jatkaa maalausharrastustaan.

– Haluanko saada leipäni luovuudesta, mitä jos se loppuu, Janica pohti.

Vaihtoehtoja selatessaan vakuutti liiketalous monimuotoisuudellaan. Lukion jälkeen tulikin muutto Poriin ja opinnot alkoivat SAMKissa. Ensimmäisen vuoden jälkeen Janica suuntautui taloushallintoon, koska toivoi alaa numeroiden parissa.

– Matematiikka on luovuuden ohella ollut aina toinen lempilapseni, Janica naurahtaa.

Matematiikka on luovuuden ohella ollut aina toinen lempilapseni.

Opinnot aloitettuaan Janica huomasi ympärillään olevan paljon samanhenkisiä ihmisiä, ja opiskelu tuntui hyvältä ja ala kiinnostavalta. Janican mukaan opintojen alettua kehotettiin aloittamaan uuden kielen opiskelu, siispä aloitti hän venäjän opinnot.

– Teimme myös opintomatkan Pietariin ja siellä pääsin ensimmäistä kertaa käyttämään venäjän kieltä. Se oli unohtumaton matka, Janica muistelee.

Työpaikka odotti – enää puuttui tutkinto

Janica Hakala aloitti opintonsa vuoden 2007 syksyllä ja valmistui taloushallinnon tradenomiksi huhtikuussa 2010. Työpaikka oli jo tiedossa pakkausalalla logistiikan parissa.

– Tahti oli tiukka, mutta minulla oli tiedossa työpaikka ja aloitin siellä heti toukokuussa valmistumiseni jälkeen, Janica kertoo.

Työpaikkaa oli kuitenkin vaihdettava tehtaan suljettua ovensa vuonna 2012. Janica aloitti heti seuraavana päivänä työskentelyn pankin kassalla, muttei kokenut työtä riittävän haastavaksi ja pääsi kolmen kuukauden päästä haastamaan itseään kirjanpitäjän sijaisena Oraksella.

Sijaisuuden päätyttyä Janica kertoi sattumalta vanhalle työkaverilleen jäävänsä ensimmäistä kertaa elämässään työttömäksi. Viikon tai parin päästä työkaveri soitti ja kehotti soittamaan heidän toimitusjohtajalleen.

– Ehdin olemaan 1,5 viikkoa työttömänä syksyllä 2014, ennen kuin työni Westpakilla alkoi ja palasin takaisin pakkausalan pariin.

Tärkeintä haku kehittyä

Janica työskenteli ensin neljä vuotta Westpakilla logistiikan parissa ja tuurasi myös tarvittaessa asiakaspalvelussa. Nyt hän on siirtynyt oston puolelle, lisäksi hän huolehtii seurannasta ja raportoinnista.

– Tärkein minulta vaadittava ominaisuus on varmasti halu kehittyä. Vaikka yrityksemme on kasvanut paljon, niin silti on hyvä, että ihmiset osaavat tehdä ristiin töitä toimistossa, jotta tuuraukset ja avustaminen onnistuvat.

Janica on päässyt töissä toteuttamaan myös luovuuttaan. Hän on muun muassa suunnitellut etiketin yrityksen olutpulloon, sekä erilaisten esitteiden ja joulukortin kuvituksen.

– Vaikken lähtenyt toteuttamaan unelmaani luovasta alasta, on nykyinen työpaikkani tukenut harrastustani ja olen päässyt toteuttamaan sitä monissa mielenkiintoisissa projekteissa.

Lue lisää Liiketalouden koulutuksesta mde

Janica Hakala

Tradenomi (AMK), SAMK

Oy Westpak Ab, Tuotanto- ja myyntiassistentti

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.