Opiskelijamme työllistyvät: Insinööriopintojen jälkeen työnjohtotehtäviin

Joonas Karttunen valmistui SAMKista keväällä 2020 sähköinsinööriksi (AMK). Hän työskentelee nyt sähkökunnossapitoyksikön työnjohtajana Eurajoella TVO:lla.

Joonas Karttunen seisoo tiiliseinän edessä.

Joonas on ollut tyytyväinen valintaansa opiskella sähköinsinööriksi.

Sähköinsinöörin opinnot Joonas aloitti syksyllä 2016. Porista kotoisin oleva Joona­s oli jo ammatillisessa oppilaitoksessa suorittanut sähköasentajan tutkinnon, joten sähköinsinöörin tutkinto SAMKissa tuntui luontevalta valinnalta.

Opinnot koostuvat teoreettisista aineista ja käytännön aineista.

– Yksi mielenkiintoisimmista aiheista oli kiinteistöautomaatio. Opintojaksolla toteutimme projektin Porin Asuntomessuilla 2018, jolloin suunnittelimme energiaratkaisun erääseen taloon.

Harjoittelu on mahdollista suorittaa kesätyönä

Joonas oli kolmena kesänä töissä Pori Energialla. Viimeisimpänä niistä hän suoritti opintoihin kuuluvan harjoittelujakson.

– Insinööriharjoittelijana työtehtäviini kuului jakeluverkon kunnon seuranta ja yleinen dokumentointi sekä jakeluverkon kunnossapitotöiden tilaaminen alihankkijoilta.

Sähkökunnossapidon työnjohtaja TVO:lla

Työnjohtajana Joonas organisoi töitä ja jakaa niitä asentajille.

– Suunnittelen myös töitä ja olen mukana erilaisissa sähkökunnossapidon projekteissa.

Työpaikka työnjohtajana oli jo varmistunut ennen valmistumista, mikä vauhditti opinnäytetyön tekemistä ja SAMKista valmistumista.

Joonas on tyytyväinen työtilanteeseensa, sillä saa tällä hetkellä hyvää alan työkokemusta. TVO:lla on paljon erilaisia työtehtäviä sähköinsinööritutkinnon suorittaneelle.

– Täällä voi edetä firman sisäisesti ja seuraava askel olisikin eteneminen tiimiesimieheksi. Olen kuitenkin tyytyväinen tämänhetkiseen työnimikkeeseeni, hän sanoo.

Lue lisää sähkö- ja automaatiotekniikan opinnoista Joonas Karttunen nojaa tiiiliseinään.

Info

Kuka: Joonas Karttunen

Tutkinto: Sähköinsinööri (AMK)

Työtehtävä: Työnjohtaja, TVO

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat Satakunnan Osuuskaupasta HR- asiantuntija Marika Smrha (vas.) sekä henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa ja SAMKista osaamisaluejohtaja Jari Iisakkala sekä kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi.

Sopimuskumppanit Satakunnan Osuuskauppa ja SAMK: Sydämen asiana Satakunnan tulevaisuus

Satakunnan Osuuskauppa ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, joka vahvistaa jo pitkään jatkunutta yhteistyötä. Sopimuksen myötä syvennetään erilaisia hyötyjä opiskelijoille sekä tuetaan koko Satakunnan elinvoimaisuuden edistämistä.

Taidemaalari Juhani Tarna kukitettiin tilaisuudessa. Kukittajana oli Kankaanpään Taideyhdistyksen puheenjohtaja Saija Mustaniemi.

Kankaanpää juhlii taiteen monipaikkaista ja vaikuttavaa historiaa – juhlavuoden kohokohtana Sidos-seminaari

Kankaanpää viettää vuonna 2025 taiteen ja kulttuurin juhlaa. Kaupunki ja sen taideyhteisö juhlistavat 60 vuotta täyttävää Kankaanpään Taideyhdistystä sekä SAMKin Taidekoulun kampusta.

Syksyllä haussa olevat koulutukset alkavat vuoden 2026 alussa. Arkistokuvassa opiskelutilanne Porin kampukselta.

Syksyn yhteishaku alkaa maanantaina – SAMKissa tarjolla monipuolisia tutkinto-ohjelmia suomeksi ja englanniksi

Korkeakoulujen syksyn haut järjestetään 1.–11.9.2025. SAMKissa on haettavana monipuolinen valikoima tutkinto-ohjelmia niin suomeksi kuin englanniksi. Opinnot käynnistyvät vuoden 2026 alussa.