Opinnäytetyö: Ratkaisuja poliittisen järjestötoiminnan osallistamisen kehittämiseen

Toukokuussa 2021 julkaistussa SAMKin liiketalouden tutkinto-ohjelman opinnäytetyössä selvitettiin Keskustanuorten paikallispiirien johtokunnan jäsenten osallistamisen nykytilaa, haasteita ja kehittämistä.

Johtokunnan jäsenten osallistamisessa on havaittu haasteita, joihin tarvitaan ratkaisukeinoja. Valtaosa piirien puheenjohtajista, varapuheenjohtajista ja toiminnanjohtajista vastasi opinnäytetyöhön liittyvässä kyselyssä kohdanneensa haasteita johtokunnan jäsenten osallistamisessa. Tulokset antavat hyödyllistä tietoa osallistamisesta ja sen kehittämisestä piireissä ja ne voivat hyödyttää myös muita poliittisia nuorisojärjestöjä.

Motivoituneet johtokunnan jäsenet tärkeitä

Vapaaehtoispohjalta toimivat johtokunnan jäsenet ovat tärkeitä monipuolisen toiminnan takaamiseksi paikallispiireissä. On olennaista, että toimijat ovat motivoituneita ja heidän osallistamiseensa kiinnitetään riittävästi huomiota sekä heitä tuetaan vaikuttajapolulla. Motivaatio voi syntyä eri tekijöistä. Yhtä toimijaa voi kiinnostaa vaikuttaa enemmän asioihin konkreettisesti ja joku toinen voi haluta kasvattaa verkostojaan.

Osallistamisen nykytilassa haasteita

Tulosten perusteella piireissä käytetään melko monipuolisesti erilaisia osallistamisen keinoja. Moni osallistamisen keino kumpuaa vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden edistämisestä. Piireissä järjestetään matalan kynnyksen tapahtumia ja kiinnitetään huomiota ryhmäytymiseen sekä innostavaan johtamiseen. Yhdessä tekeminen ja vaikuttaminen nivoutuvat yhteen. Kannanottoja, aloitteita ja tapahtumia suunnitellaan yhdessä ja oma-aloitteiseen tekemiseen kannustetaan. Vastuun antaminen ja kehittymisen tukeminen näyttäytyvät myös siten, että jäsenille tarjotaan erilaisia tehtäviä kuten viestintävastaavana toimiminen.

Havaitut osallistamisen haasteet olivat hyvin erilaisia keskenään. Haasteita aiheuttavat esimerkiksi johtokunnan jäsenten ajoittainen passiivisuus ja motivaation katoaminen sekä oma-aloitteista vaikuttamista tukevien ohjeiden ja tuki- ja palautekeskustelujen puute. Koronapandemia on tuonut myös haasteita vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden kokemiseen etätoiminnassa. Etätapahtumiin voi osallistua helpommin, mutta haasteena on saada niistä riittävän kiinnostavia.

Haasteita voidaan ratkaista johtamisella ja aktiivisella kokeilu- ja palautekulttuurilla

Haasteisiin voidaan puuttua tunnistamalla paremmin johtokunnan jäsenten motivaation lähteitä ja tarjoamalla toimintaa, joka palvelee eri elämäntilanteissa olevia. Haasteisiin voidaan puuttua myös kokeilemalla uusia asioita, aktiivisella palautekulttuurilla sekä johtajuudella, joka tukee jäseniä yksilöinä ja vaikuttajina. Jäseniä voidaan tukea esimerkiksi keskusteluilla, mentoritoiminnalla ja tarjoamalla oppaita kirjallisten tekstien ja tapahtumien suunnittelun helpottamiseksi.

Lisätietoja:
Jade Myllykangas
0451304533 Tutustu Jade Myllykankaan opinnäytetyöhön

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.