Matkailualasta liiketalouden tutkintoon

Ilona Hämäläinen on 26-vuotias liiketalouden opiskelija. Hän on valmistunut aiemmin matkailualalta. Myöhemmin alanvaihto alkoi kiinnostaa ja ovet liiketalouden opintoihin aukesivat todistusvalinnan kautta.

20.3.2022 | Teksti: Lotta Hämäläinen, SAMKin opiskelija | Kuva: Lotta Hämäläinen ja Ilona Hämäläinen

Ilona Hämäläinen työskentelee kannettalla tietokoneella Porin kampuksella.

Opiskelu sujuu SAMKin rauhallisessa ympäristössä.

Ilona meni peruskoulun jälkeen lukioon, koska tulevaisuuden suunnitelmat olivat vielä avoinna. Lukiosta valmistumisen jälkeen oli aika hakea ammattikorkeakouluun ja hän päätyi hakemaan opiskelemaan restonomiksi.

– Päädyin matkailualalle vähän vahingossa, Ilona naurahtaa.

Ilona oli kuullut matkailualasta lukion opinto-ohjaajalta. Hänen vahvuuksiinsa kuuluivat kielet, etenkin englanti, ja matkailualalla hän pääsisi käyttämään vahvuuksiaan. Hän haki SAMKiin ja pääsi sisään ensimmäisellä hakukerrallaan.

Kysyttäessä tuntuiko matkailualan opinnot omalta, hän vastaa, että silloin kyllä. Hän pystyi näkemään, että työllistyy matkailualalle.

– Meillä oli tosi tiivis porukka ja tehtiin asioita paljon yhdessä. Vielä nykyäänkin olen muutamien kanssa lähes päivittäin tekemisissä. Epätoivon iskiessä perhe ja kaverit auttoivat jaksamaan ja kannustivat paljon, jotta opinnot sujuivat, Ilona kertoo.

Restonomista tradenomiksi

Restonomiksi valmistumisen jälkeen Ilona pääsi töihin Huittisiin ja työskenteli kaksi vuotta alalla. Työ ei kuitenkaan tuntunut hänelle aivan omalta ja hän päätti hakea Poriin töihin. Ovia ei kuitenkaan auennut ja opiskelu alkoi houkuttelemaan uudelleen.

– Ajattelin, että minulla on melko hyvät mahdollisuudet päästä opiskelemaan, koska olin jo valmistunut restonomiksi. Jo matkailua opiskellessani markkinointi alkoi kiinnostaa ja kirjoitinkin matkailussa opinnäytetyön aiheesta markkinointi sosiaalisessa mediassa, Ilona avaa.

– Yhteishaussa laitoin ensimmäiseksi hakutoiveeksi fysioterapian. Silloin tuntui, että se kiinnosti eniten. Kakkosvaihtoehdoksi laitoin liiketalouden ja erityisesti luova markkinointi tuntui sopivalta vaihtoehdolta. Liiketalouden opintoihin pääsin suoraan todistusvalinnalla. Paineita fysioterapian valintakokeeseen ei ollut, koska olin jo helpottunut, että minulla oli opiskelupaikka. Ovet fysioterapiaan eivät auenneet, mutta näin jälkikäteen asia ei oikeastaan harmita, Ilona kertoo.

Liiketalouden opintojen alun jälkeen hän huomasi hyvin nopeasti, että hän on oikealla alalla.

– Tajusin, että tämä on minun juttuni ja tässä haluan kehittää itseäni, Ilona iloitsee.

Matkailualan opinnoista on ollut hänelle hyötyä myös liiketalouden opinnoissa. Hän on saanut korvattua joitakin liiketalouden opintojaksoja jo suorittamiensa opintojen avulla. Nyt hän pystyy keskittymään enemmän syventäviin opintoihin, eikä perusopintoja tarvitse käydä uudelleen.

– Tulevaisuudessa tavoite on, että löytäisin harjoittelupaikan, joka olisi mahdollisesti myös tulevaisuuden työpaikkani, Ilona pohtii.

Tavoitteena on, että hän työllistyy alalle ja saa tehdä esimerkiksi markkinointia ja sosiaalista mediaa. Haaveissa on myös esihenkilötyö, mutta hän etenee päivä kerrallaan kohti tulevaisuuden unelmia.

20.3.2022 | Teksti: Lotta Hämäläinen, SAMKin opiskelija | Kuva: Lotta Hämäläinen ja Ilona Hämäläinen

Lisää aiheesta

Leevi Juutilainen seisoo autoliikkeessä auton vieressä.
| Liiketoiminta

Opiskelijamme työllistyvät: Leevi suuntautui autoalalle liiketalouden opintojen kautta

Keväällä 2020 valmistunut Leevi Juutilainen työllistyi suoraan opiskelujen jälkeen omalle alalleen automyyjäksi.
Hanna Vallin seisoo valkoisessa paidassa vaalean seinän edessä pidellen silmälaseja vasemmassa kädessään.
| SAMK

Opinnäytetyö: Tradenomitutkinnon suorittaminen on laajentanut uramahdollisuuksia

Tradenomiksi (AMK) huhtikuussa valmistunut Hanna Vallin teki opinnäytetyön tradenomitutkinnon vaikuttavuudesta Kuninkaisten kampukselta valmistuneiden keskuudessa. Työssä havaittiin, että tutkinnon suorittaminen on vaikuttanut työelämässä sijoittumiseen ja laajentanut uramahdollisuuksia.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter

Porin Saskiat palkitsi kolme SAMKista viime keväänä kuvataiteilijaksi valmistunutta taiteilijaa, Senja Teriahon, Noora Lyyran ja Janina Haapasen. Heidän töitään on nyt esillä Galleria Porin Saskiassa.

#kuvataide #katsetulevaisuuteen

Mobiilirobottitestaus jatkuu DiakonTerveydessä. Robotti saattaa asiakkaat vaikka ryhmäliikuntaan tai kotihoidon toimistolle. Yhteistyössä @SatakunnanAMK @RoboAI2 @TampereUni @SuomenAkatemia ja Diakon.

SAMK has conducted a student well-being survey for several years. Despite national concerns about the students’ well-being, the overall well-being of SAMK students has improved from what it was a few years ago.

#thinkfuture #wellbeing

Haemme johtamisen lehtoria vahvistamaan alan osaamista opetuksessa ja tutkimustoiminnassa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2024 alk. Ensisijainen toimipaikka Pori. Haku päättyy 13.10.2023 klo 16.
#katsetulevaisuuteen #rekry #avoimettyöpaikat

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”.

#thinkfuture #artificialintelligence