Matias Nevaranta kokee päivittäin wow-reaktioita vaihdossa Japanissa

Huittisissa liiketalouden tradenomitutkintoa suorittavan Matias Nevarannan piti alun perin lähteä vaihtoon jo vuonna 2013 aiempaa tutkintoa suorittaessaan. Sopiva ajankohta aukesi kuitenkin vasta syksyllä 2019, jolloin kohteeksi valikoitui kaukainen kohde, Osaka.

Kuva Hanshin Tigers vs. Yakult Swallows baseball-ottelusta.

Baseball on suosittu laji myös Japanissa. Kuva Hanshin Tigers vs. Yakult Swallows ottelusta.

Vaihdossa näkee ja kokee erilaisia asioita. Kulttuurilliset erot varsinkin Aasian suunnalla saavat aikaan wow-reaktioita päivittäin ja vaikka Nevaranta onkin jo viettänyt yhteensä kolmisen kuukautta maailmalla, ei uutuudenviehätys ole kadonnut.

– Ehkä ei katoakaan, jos jaksaa positiivisessa mielessä mennä, Matias Nevaranta toteaa.

Vaihtokohteena Osaka on vastannut odotuksia, vaikka päivät ovatkin pitkiä. Japanissa koulutusjärjestelmä on paljon kurinalaisempi kuin Suomessa, tunnille pitää tulla aamuisin ennen opettajaa tai muuten tulee poissaolomerkintä. Testeissä ei säälipisteitä irtoa ja testejä onkin lähes päivittäin. Kotitehtäviä annetaan paljon päivästä toiseen ja näistä yleensä tentataan tuntien alussa.

– Joka päivä iltaisin, jos kotiin asti pääsen, voin todeta, että on taas tullut vietettyä elämyksen arvoinen päivä ja vaikka aamulla varmasti hajottaa lyhyiden unien jälkeen, on tämä sen arvoista.

Koulumatkat kuljetaan joko junalla, pyörällä tai kävellen. Autolla pääsee vaihtelevasti taittamaan matkaa syksyisin esiintyvän taifuunikauden vuoksi.

Kielioppi kohenee vauhdilla

Intensiivisen opetuksen seurauksena kielioppi kohenee kovaa tahtia ja Matias Nevaranta onkin voittanut ulkomaalaisille järjestetyn Kansain murteen (Kansai-ben taikai) kilpailun paikallisen Kishibe-festivaalin aikana, kiitos kielioppituntien.

– Tulevaisuuden uraa ajatellen on ehdoton etu, että on käynyt ulkomailla vaihdossa. Tässä oppii ymmärtämään kansainvälistä kenttää paremmin, saa kontakteja ja oppii sekä kulttuureista että kielistä. Vaihdon kokemukset myös kehittävät sinua henkilökohtaisesti ihmisenä. Opit ymmärtämään muita paremmin, näkemään asioiden eri puolia ja arvostamaan omaa taustaasi. Mitään negatiivista tästä ei tule mieleen.

Japani on kulttuurien yhdistelmä.

– Japanissa olen käynyt aikaisemmin muutamaan otteeseen ja aina on pitänyt kiirehtiä liikaa, vaihdossa ehtii vähän enemmän hengähtämään. Japani on hyvä yhdistelmä itämaalaisia perinteitä sekä länsimaalaisuutta. Suosittelen tätä maata ehdottomasti.

Tutustu liiketalouden koulutukseen Huittisissa Matias Nevaranta Gigantor-robotin juurella Kobessa.

Matias Nevaranta

  • Liiketalouden opiskelija Huittisissa
  • Vaihtokohteena Japani, Osaka

Kuvassa Matias Nevaranta on Gigantor-robotin juurella Kobessa.

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_instagram instagram_id=17841400714380848 access_token=IGQVJXNWt3U1AwMy0ySUZAybzBFNnlxN1dXM0RDNVBxNzBPZAmgyWXRUdTN2dlNucEtuekhocWxkSFVHb0hhUWJPbUhZAend4X2xuNm9QU2UxTG1IMnNvTVJQa1BtMUxIYnc0WEZA5akh3 pics_count=6 type=basic height=500px super_gallery=yes columns=1 force_columns=no space_between_photos=1px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.