Lähitaiteilijat SAMKin taidekäytävällä

Satakunnan ammattikorkeakoulun Taidekäytävällä ollaan kielloista huolimatta ainakin temaattisesti ja taiteen kanssa lähietäisyydellä.

Kaksi SAMK Kankaanpään opiskelijaa poseeraavat taidenäyttelynsä edessä.
Lähitaiteilijat Jonna Lepistö ja Hanna Valtokivi valmistuvat kuluvana syksynä Kuvataiteen YAMK-ohjelmasta Kankaanpäästä.

Lähitaiteilijat Jonna Lepistö ja Hanna Valtokivi valmistuvat kuluvana syksynä Kuvataiteen YAMK-ohjelmasta Kankaanpäästä.

Taide tulee lähelle ja tänä rajoitusten kultaisena aikana myös korostetusti läheltä. Valtokiven ja Lepistön näyttely liittyy Porin Taiteilijaseuran Lähitaiteilijat- vuosinäyttelyyn joka käynnistyy 5.9. reilun 30 paikallissidonnaisen taiteilijan voimin Porin Vanhalla linja-autoasemalla. Vuosinäyttely kommentoi lähituotannon teemaa sekä pohtii paikkavalinnallaan myös muuttunutta matkailua. Vanhalle linja-autoasemalle pääsee edelleen sisään puhtain käsin mutta sieltä ei pääse enää sen pidemmälle. Hyvin pysäyttävää, ajanhenkistä sekä alleviivaavaa.

Taide on ainakin tekijäänsä lähellä, mutta miten se lähentyy yleisönsä kanssa ja miten lähentää tai kiinnittää taiteilijaa toimivaksi sekä mahdollisesti myös tuottavaksi osaksi muuta yhteiskuntaa? Jonna Lepistö on tutkinut vastaavia aiheita taiteilijan asemasta ja paikasta tänä syksynä päättyvissä kuvataiteen YAMK –opinnoissaan.

Lepistön teokset ovat syntyneet myös läheltä, kollaasimaisesti keräillen sellaisista tielle sattuneissa materiaaleissa jotka sopivat kestävän kehityksen mukaiseen taiteen jatkotuotantoon.

Temaattisesti Lepistöä kiinnostaa tuoda esiin uusiokäytetyn materian tuntua ja kautta pohdintoja sekä kannanottoja materialismista.

Valtokivi muokkaa viestiä kuvillaan. Käsin alkuun saatetut teokset ovat kokeneet uuden tulemisen ja muodon digitaalisessa kuvankäsittelyssä sekä painokokeiluissa erilaisille alustoille.

Muokkaaminen ja sen pohtiminen suhteessa alkuperän merkitykseen kiinnostaa kulttuurihistorioitsijataustaista Valtokiveä. Hän hajoittaa ja kokoaa uudelleen teostensa koodia tai geenejä; satunnaisesti ja sosiaalisesti uppoutuu tiedonjanossaan myös pohtimaan, onko myös meidän ihmisten alkuperää muokattu aikojen alussa ja miten sitä muokataan edelleen.

Lähitaiteilijat -näyttely on nähtävillä SAMKin Porin kampuksen Taidekäytävällä 1.9.–22.10.2020. Lisää Lähitaiteilijateoksia on nähtävillä Porin Vanhalla linja-autoasemalla.

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

SAMKissa vietettiin kesäkuussa valmistumisjuhlaa eli publiikkia.

Osaaja-kilpailussa palkittiin parhaat opinnäytetyöt

Osaaja on SAMKin opinnäytetyökilpailu, jossa palkitaan vuosittain edellisen kalenterivuoden opinnäytetöiden parhaimmisto. Palkittavan työn arvosanan tulee olla korkein mahdollinen eli 5. Yhteensä kilpailuun osallistui tänä vuonna 152 työtä. Määrä on pysynyt samalla tasolla viime vuodet.

SuomiAreenan tilaisuus Porin kaupungintalon sisäpihalla, kameramies seisoo selin etualalla, taustalla keskustelijat.

SAMK mukana SuomiAreenassa avaruusteknologian, osaamisen ja kestävän tulevaisuuden teemoilla

SAMK on mukana SuomiAreenassa Porissa 23.–26.6.2026. SAMK osallistuu viikon aikana sekä Kansalaistorin ohjelmaan että SuomiAreenan suureen avaruuspäivään, jossa pohditaan avaruusteknologian mahdollisuuksia ja Suomen roolia alan tulevaisuuden menestystarinana.

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra (oik.) ja NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez kuuntelivat opiskelijoiden esittelyjä avaruusaiheisista projekteista vierailullaan SAMKissa.

Kansainvälisiä avaruusalan edustajia vieraili Porissa – katso kuvagalleria

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra, NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez ja Houstonin pääkonsuli Stefan Lindström vierailivat Porissa tutustumassa alueen mahdollisuuksiin avaruusalan koulutuksen, tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä.