Kuukauden kuvassa Laura Solkio: Neljää tuulta vasten

– Ajatusten purkamisen lisäksi herätän taiteen avulla henkiin oman sisäisen maailmani ja kuvaan asioita, joita yksinkertaisesti pidän kiehtovina ja kauniina. Saan vaikutteita töihini esimerkiksi luonnosta, mytologioista ja yliluonnollisuudesta ja suosin maanläheistä ja tummaa värimaailmaa, kirjoittaa Laura Solkio. Hän valmistui kuvataiteilijaksi SAMKista kesäkuussa 2019.

4 kohti tulevaa hirveä

Laura Solkio: Neljää tuulta vasten, öljyväri kankaalle, 100 x 140 cm, 2019

Taiteen tekeminen on aina ollut minulle tärkeä tapa kuvata ja purkaa tunteita sekä ajatuksia. Vanhat piirustusvihkoni ovat kuin päiväkirjoja, joista voi nähdä tunnetiloja, niin iloja kuin surujakin. Ajatusten purkamisen lisäksi herätän taiteen avulla henkiin oman sisäisen maailmani ja kuvaan asioita, joita yksinkertaisesti pidän kiehtovina ja kauniina. Saan vaikutteita töihini esimerkiksi luonnosta, mytologioista ja yliluonnollisuudesta ja suosin maanläheistä ja tummaa värimaailmaa.

Olen perfektionismiin taipuvainen ja työskentelytapani on hidas. Jokainen maalaus alkaa huolellisella luonnostelulla. Hahmottelen perinteisesti kynällä paperille ja teen joskus useitakin luonnoksia, jotta saavutan haluamani lopputuloksen. Sen jälkeen skannaan valmiin lyijykynäluonnoksen ja suunnittelen vielä teoksen värimaailman tietokoneen kuvanmuokkausohjelmilla. Valmiin luonnoksen siirrän kankaalle ruutusuurennoksella. Tämän jälkeen alkaa itse maalausprosessi, joka on aina omanlaisensa vuoristorata, mutta parhaimmillaan sen kyyti on miellyttävän tasaista ja voin vajota pitkiksikin ajoiksi rentouttavaan flow-tilaan. Tyylilleni on ominaista pienet tarkat yksityiskohdat, minkä vuoksi yhden työn tekeminen voi kestää useitakin viikkoja.

Tämän jälkeen alkaa itse maalausprosessi, joka on aina omanlaisensa vuoristorata, mutta parhaimmillaan sen kyyti on miellyttävän tasaista

Lopputyöni kohdalla suunnitteluprosessi vei huomattavasti enemmän aikaa kuin itse maalaus. Triptyykkini idea lähti skandinaavisesta mytologiasta, johon olen taidekouluvuosien aikana tutustunut hiljalleen enemmän ja enemmän. Triptyykilläni kuvaan vertauskuvallisesti psyykkisiä tuntemuksia muutaman skandinaavisen mytologian eläinhahmon avulla. Triptyykin keskimmäinen ja samalla myös suurin teos ”Neljää tuulta vasten” kuvastaa vastoinkäymisiä: joskus voi tuntua siltä kuin saisi iskun hirven sarvista.

Laura Solkio (s. 1996, Lahti) valmistui kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta kesäkuussa 2019. Asuu ja työskentelee Tampereella.

sähköposti: laura.solkio(a)hotmail.com
instagram: @lusciniaart

Laura Solkion eläintriptyykki: linnut, hirvet, sudet

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra (oik.) ja NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez kuuntelivat opiskelijoiden esittelyjä avaruusaiheisista projekteista vierailullaan SAMKissa.

Kansainvälisiä avaruusalan edustajia vieraili Porissa – katso kuvagalleria

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra, NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez ja Houstonin pääkonsuli Stefan Lindström vierailivat Porissa tutustumassa alueen mahdollisuuksiin avaruusalan koulutuksen, tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä.

Pink roses.

SAMKista valmistui huhtikuussa yhteensä 118 opiskelijaa

SAMKista valmistui kaikkiaan 118. Valmistuneista 16 suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Luvatan ja SAMKin väkeä seisoo SAMK-tekstin takana.

Luvata ja SAMK vahvistavat yhteistyötään kumppanuussopimuksella

Luvata ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välillä sekä vahvistaa alueen osaamisen kehittämistä.