KOLUMNI: Ontuuko kivijalkakaupan digijalka?

Verkkojätit painavat hintoja, muuttoliike suuntaa kasvukeskuksiin, kuluttajat käyttävät enemmän ja enemmän aikaa verkossa, tekoäly vie tuhkatkin pesästä… Ovatko tuttuja murheita? Et ole ainoa. Kivijalkayrittäjät ovat painineet näiden haasteiden kanssa jo jonkin aikaa. Onko mitään tehtävissä?

12.4.2019 | Teksti: Mikko Lehtonen | Kuva: Jatta Lehtonen

Mikko Lehtonen SAMK
Mikko Lehtonen - jos asia kiinnostaa, ota yhteyttä Mikkoon! If intested in developing business, contact Mr. Mikko Lehtonen.

Suurin osa kaupankäynnistä tehdään edelleen kivijalassa. Erikois- ja käyttötavarakaupassa verkkokaupan osuudeksi arvioidaan noin 20 prosenttia. Se on kuitenkin iso määrä ja jatkuvassa kasvussa.

Kuntouta digijalkasi.

Tuotteita halutaan edelleen hypistellä ja kokeilla liikkeissä. Ihmiset etsivät kuitenkin koko ajan enemmän tietoa ostopäätösten tueksi verkosta. Jo ennen kauppaasi saapumista asiakas on hakenut ja käsitellyt informaatiota yleensä tarjonnastasi sekä nykyään myös esimerkiksi yrityksesi arvoista. Tietoa ei haeta pelkästään yrityksen kotisivuilta, vaan esimerkiksi sosiaalisesta mediasta ja keskustelupalstojen syövereistä.

On ensiarvoisen tärkeää laittaa perusdigiasiat kuntoon. Tutki oman Google-näkyvyytesi tila ja paranna sitä. Paljon pystyy tekemään myös maksutta.

Ota ainakin yksi sosiaalisen median kanava yrityksesi käyttöön. Tutki, mitä kanavia asiakkaasi käyttävät! Tutustu ja opi myös muiden alan toimijoiden somekäyttäytymisestä. Tarkastele, mitä yrityksestäsi somessa ja keskustelupalstoilla puhutaan. Muuta toimintaasi tarvittaessa.

Harkitse verkkokaupan perustamista. Se on nykyään mahdollista tehdä erittäin kustannustehokkaasti.

Viesti viihdyttävästi.

Vaikka välillä tuntuu, että huumorinkukkaa on vaikea viljellä, on se tutkitusti tehokasta markkinointia. Pyri viestimään asiakkaillesi raikkaasti ja pienellä pilkkeellä silmäkulmassa. Kaipaamme kaikki pientä kevennystä arkeemme. Miksei sellainen kokemus voisi tulla oman kauppiaan suunnalta?

Jos tarvitset apua markkinoinnin, digimaailman tai muun liiketoiminnan kehittämiseen, ole rohkeasti yhteydessä. Aluevaikuttaminen ja yritysyhteistyö on yksi Satakunnan ammattikorkeakoulun päätehtävistä.

Katso lisää: https://kivijalkakuntoon.samk.fi/

Mikko Lehtonen SAMK

Mikko Lehtonen

Kirjoittaja on SAMKin aluevaikuttaja, joka työskentelee yrityksiä kehittävissä kansallisissa ja kansainvälisissä projekteissa.

 

12.4.2019 | Teksti: Mikko Lehtonen | Kuva: Jatta Lehtonen

Lisää aiheesta

Kivijalka Mielikuvitusmaa yrittajat
| Liiketoiminta

Persoonaa peliin – kivijalka kuntoon

Aika on kivijalkakaupalle haastava. Isot kauppakeskukset ja verkkokauppa vievät asiakkaita. Vaikka moni edelleen haluaa tehdä ostoksensa kivijalkakaupoissa, ovi ei käy tarpeeksi. Mikä eteen: lappu luukulle vai uusia tuulia?
SAMKin opiskelijoita työskentelemässä luokkahuoneessa.
| Liiketoiminta

Liiketalouden koulutus painottaa joustavuutta ja panostaa digitalisaatioon

Liiketalouden koulutuksesta vastaava tiimi ottaa siirtymisen uudelle kampukselle haasteena uudistaa myös opetusta. Opintojaksoja toteutetaan entistä joustavammin lukuvuoden aikana, ja digitalisaatiota edistetään mm. uudella taloushallinnon ohjelmistolla.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Hae erikoistumiskoulutukseen 31.12.2023 mennessä. #katsetulevaisuuteen #erikoistumiskoulutus #palliatiivinenhoito

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen