Kolumni: Miksi luen aamulla?

Lehtori Teppo Lundell kertoo kolumnissaan miksi lukee nykyisin aamuisin, ja miten toimi aiemmin. Mitä hän saa kirjoista – miksi hän ylipäänsä lukee?

Kirjanselkämyksia
Autenttinen näyte Lundellin kirjahyllystä

Autenttinen näyte Lundellin kirjahyllystä

Vaimoni totesi sarkastisesti aamupalapöydässä neljä vuotta sitten, että hän on todistanut ihmis–puhelin-mutaation evoluution. Tapanani oli heti heräämisen jälkeen alkaa kuljeskelu puhelinta tuijottaen: sähköpostit, whatsapp, twitter. Laskin, että käytän lähes kaksi tuntia aamusta kommunikointiin puhelimen ruutua tuijottaen. Samaan aikaan luin kirjaa Tilaa ajatella – Tehosta työtäsi mindfulnessin avulla. Kyseisen teoksen sivuilta jäi mieleeni kaksi kolahtavaa sääntöä: 1. Keskity valitsemaasi asiaan, 2. Valitse häiriötekijäsi tietoisesti ja bonuksena: Multitasking on myytti.

Olen neljän vuoden aikana harjoitellut ja oppinut täysin toisenlaisen aamurutiinin, jolla viritän aivoni tulevan päivän tehtäviin. Sen sijaan, että nostan sykettä sähköpostien hermostuttavilla kysymyksillä heti herättyäni, olen ottanut tavakseni lukea.

Par’aikaa aamulukemisena menee Richard Fordin Itsenäisyyspäivä. Pulitzer-palkittu romaani on kertomus eronneesta kiinteistönvälittäjästä, joka pohtii omaa olemistaan, kaupunkien ihmisiä ja oman pienen maailmanpiirinsä tapahtumia asiakkaiden ja menneiden suhteiden ja lastensa kautta. Kuvaus on sijoitettu väljästi 1980-luvun amerikkalaiseen poliittiseen ilmapiiriin. Herkullisinta kirjassa on sen monisanainen, kuvaileva, lauseisiin eksyttävä ja humaani maailma.

Mitä aamurutiinien muuttamisesta on seurannut? Keskityn aamuisin aivan muihin asioihin kuin töihin, ajatukseni käynnistyvät rauhallisesti ja palaaminen tarinaan, jota olen lukenut 24 tuntia aikaisemmin, saa muistin virkistymään. Pystyn lukemisen ohella osallistumaan perheen aamuaskareisiin keskittyneemmin ja tämän jälkeen aloittamaan työasiat tasapainoisemmassa ja harkitummassa moodissa. Lukemisesta on myös ollut seurauksena oman sanavaraston virkistyminen, mikä herättää päivän aikana työyhteisössä parhaimmillaan hilpeyttä ja pahimmillaan typertyneitä ilmeitä.

Protip: ottakaa puhelimesta notifikaatiot ja äänet pois. Helpottaa keskittymistä valitsemaasi tehtävään.

Selfie: mies hämärissä pihallaan

Kirjoittaja

Teppo Lundell
lehtori

Lundell harrastaa myös grillaamista. Kuva on otettu huhtikuun 3. päivä 2018 kello 21. ”Olin saanut uuden grillin. Pakkasta -3.”

Jaa tämä sivu

Kolme SAMKin opiskelijaa poseeraa violetin seinän edessä.

Vuoden 2023 menestystarinat julkaistu – Uusi Agora-lehti ilmestyi

Vuoden 2023 menestystarinat on julkaistu SAMKin sidosryhmälehti Agoran uusimmassa numerossa. Agora on ilmestynyt painettuna ja sen voi lukea myös verkossa.

SAMKin Youtube-kanava.

SAMK mukana TKI-kärjet 2024 -kilpailussa kahdella videolla

Valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen TKI-kärjet-kilpailu järjestetään jälleen maaliskuussa 2024. SAMK osallistuu kilpailuun kahdella kilpailuvideolla, joilla esitellään tutkimustoimintaamme.

Henna Kyhä istuu keltaisella tuolilla.

Tutkimuspäällikkönä työikäisten hyvinvoinnin asialla

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus. Keskuksen toiminta keskittyy satakuntalaisten työntekijöiden hyvinvointiin ja sen myötä maakunnan työvoiman saatavuuden haasteisiin. Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskusta vetää tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.