Kati Haula on valmistunut SAMKista fysioterapeutiksi, työfysioterapeutiksi ja eläinfysioterapeutiksi

Kati Haula on valmistunut SAMKista fysioterapeutiksi vuonna 2001. Seuraavana vuonna hän suoritti työfysioterapeutin opinnot täydennyskoulutuksena sekä eläinfysioterapeutin erikoistumisopinnot vielä 2017.

Kati Haula hieroo koiraa.

Parsonrussellinterrieri Lissu on agilityuransa vuoksi Katin vakioasiakas.

Kun kysytään, miksi Kati päätyi opiskelemaan fysioterapiaa, niin vastaus on yksiselitteinen.

– Lähdin opiskelemaan fysioterapeutiksi, koska minua kiinnostaa ihminen liikkujana, alkuun enemmän työterveyshuollon näkökannalta, miksi ihminen kipeytyy työssään. Ja miksi ihminen kipeytyy, vaikka liikkuu, mikä sen tekee ja pystynkö minä auttamaan.

Rakkaus eläimiin lähtee jo Katin lapsuudesta. Kiinnostus myös eläinten auttamiseen sai Katin hakeutumaan eläinfysioterapiaopintojen pariin.

– Olen kasvanut eläinten parissa ja eläimet ovat se minun juttuni. Eläin on mielenkiintoinen hoidettava siitä, ettei se osaa sanoilla kertoa, mihin sitä sattuu. Eläimen kanssa pitää oppia lukemaan eleitä ja liikkeitä. Eläimessä kiinnostaa myös se, että miksi eläin kipeytyy, vaikka se liikkuu ja harrastaa.

Fysioterapia vaatii yrittäjyyttä

Fysioterapeuttina toimiminen edellyttää useimmiten myös yrittäjäksi ryhtymistä. Kati on syntynyt yrittäjäperheeseen.

– Isälläni on ollut huoltamoalan yritys ja olen tottunut työskentelemään siellä jo nuoresta lähtien. Yrittäjänä toimimisen etuna on tietysti omien työaikojen valinta.

Kati hoitaa ihmisiä tällä hetkellä Porin Terveystalossa ja oman toiminimen Medico Fysion kautta eläimiä Satavetissä sekä kotonaan Luvialla. Hevosia hoidetaan hevostalleilla niiden kotioloissa.

Lue lisää eläinfysioterapian koulutuksesta, haku on käynnissä 3.5. asti Kati Haula, Kuva2

Kati Haula

Ammatti: Fysioterapeutti

Koulutus: Fysioterapia (AMK), Työfysioterapeutti (täydennyskoulutus), Eläinfysioterapeutti (erikoistumiskoulutus 30 op)

Muuta: SAMK on ainoa korkeakoulu Suomessa, jossa järjestetään eläinfysioterapeutin koulutusta.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Jari Multisilta (vas.), Marjo Kaartinen ja Lauri Inna allekirjoittivat aiesopimuksen.

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK käynnistävät avaruusteknologiayhteistyön

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK allekirjoittivat perjantaina aiesopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää Satakunnassa avaruusteknologiaa hyödyntävää koulutusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa. Yhteistyön nimeksi tulee PoriSat.

Pia Lamminen (vas.) ja Anu-Mari Elohaka pitävät polkuopintoja hyvänä väylänä hakeutua tutkinto-opiskelijaksi.

Polkuopinnot – vaihtoehtoinen reitti tutkinto-opiskelijaksi

Polkuopinnot ovat avoimen ammattikorkeakoulun opintoja, joiden ideana on päästä tutkinto-opiskelijaksi tietyn opintokokonaisuuden suorittamisen jälkeen.

Neea Setälä halusi jatkaa merkonomiopintojen jälkeen tradenomiksi kotikaupungissaan Porissa.

Neea Setälän matka merkonomista tradenomiksi

Neea Setälä on ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelija. Neean polku alkoi peruskoulun yhdeksännellä luokalla, kun piti ajatella jatko-opintoja. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, joko jatkaa lukioon tai suunnata ammatillisten opintojen suuntaan. Hän valitsi merkonomiopinnot.