Kankaanpäässä kohtaavat taide ja taiteen opiskelu

Kuvataide on tärkeässä osassa kankaanpääläistä arkea. Taidekoulun kampuksen 100 opiskelijaa ja noin 100 julkisen teoksen Taidekehä ovat näkyvästi läsnä seutukaupungin elämässä.

14.3.2023 | Teksti: Tomi Kuusimäki | Kuva: Tomi Kuusimäki ja Ika Närhi

Purkutalo2022 oli Kankaanpään Taidekoulun (SAMK) ja kaupunkilaisten yhteinen projekti. (Kuva Ika Närhi)
Purkutalo2022 oli Kankaanpään Taidekoulun (SAMK) ja kaupunkilaisten yhteinen projekti. (Kuva Ika Närhi)

Valtakunnallinen taidekoulutus nykytaiteen ytimessä

Opiskelijat tulevat Kankaanpäähän pääosin eri puolilta Suomea. Tällä hetkellä opiskelijoita on muun muassa Pirkanmaalta, Itä- ja Etelä-Suomesta sekä Pohjois-Pohjanmaalta. Myös vaihto-opiskelijoita kampuksella opiskelee vuosittain.

Nykytaiteen ytimessä pysyäkseen uudistumiskyky on erittäin tärkeässä asemassa. Opetuksen kehittämistyötä tehdään koko ajan ja muutaman vuoden välein uudistukset viedään läpi myös opetussuunnitelmatasolla. Taidekoulu on juuri uudistanut opetussuunnitelman syksyllä 2023 aloittavien opiskelijoiden ryhmälle.

Mahdollisuus kokeilla vapaasti

Muutaman vuoden ajan on käytössä ollut periaate, että opiskelijan ei tarvitse valita tiukasti tiettyä menetelmää tai tekniikkaa, miten kuvataiteilijuuttaan toteuttaa, vaan hänellä on mahdollisuus kokeilla erilaisia asioita vapaasti. Tämä on ollut toimiva ratkaisu.

– Taidekoulun perustajien kuvanveistäjä Kauko Räikkeen ja taidemaalari Juhani Tarnan perinteenä opetuksessa arvostetaan kuvataitelijaopettajien roolia ja taiteilijalähtöisyyttä. Opetuksen sisältöjä on monipuolistettu nykytaiteen vaatimusten mukaisesti ja uusia ilmaisukeinoja kehittyy juuri eri menetelmien rajapinnoissa ja perinteisten tekotapojen ja digitaalisten menetelmien yhdistelemisellä. Opetuksen teoria-aineissa korostetaan mediakriittisyyttä, taidekentän rakenteisiin tutustumista ja työelämän pelisääntöihin perehtymistä. Valmistuvalle kuvataiteilijalle taataan vahva taiteellinen osaaminen ja teoreettis-kriittiset valmiudet toimia aktiivisesti taidekentällä, kertoo opetuspäällikkö Matti Velhonoja.

Tiivis yhteistyö Kankaanpään kaupungin kanssa

Kankaanpäässä on hyvä keskittyä taiteen oppimiseen ja omien teosten toteuttamiseen taidemyönteisessä ilmapiirissä. SAMK Kankaanpään Taidekoulun kampus on suunniteltu kuvataiteen opetukseen ja erittäin tiivis yhteistyö kaupungin kanssa laajentaa oppimisympäristöjä kaupunkiympäristöön.

– Kankaanpään taidekoulu on lyönyt omaleimaisen leimansa Kankaanpään kaupunki-identiteettiin. Taide nähdään vahvuutena ja se on valikoitunut osaksi toimintastrategiaa. Yhteistyö kaupungin ja taidekoulun välillä on monisävyistä ja -tasoista. Kankaanpään kaupunginmuseo toteuttaa taidekoulutuksen tallentamista osana museoiden valtakunnallista tallennustyönjakoa ja kerää tietoa talteen mm. vuosittain opiskelijoita haastattelemalla. Ja esimerkiksi taidekoulun viestinnän opintojaksolla kaupunginmuseo on mukana palautteenantotilaisuudessa. Opiskelijoiden ideat saavat aikaan mielenkiintoista vuoropuhelua ja joskus toimivat sysäyksen antavana. Kaupunki kehittyy taidekoulun ansioista, toteaa Kankaanpään kaupunginmuseonjohtaja Kati Vainio

Projektityöskentely lisää työelämävalmiuksia

Kuvataiteilijan tutkintoa opiskellessa nostetaan esiin myös taiteellisen ilmaisun lisäksi erilaisia ammatissa tarvittavia taitoja viestinnästä rahoitukseen ja kielitaitoon. Näitä opittuja taitoja pystyy luontevasti soveltamaan erilaisissa käytännönläheisissä taideprojekteissa pienryhmissä tai itsenäisesti toteuttaen koko opiskeluajan. Viime vuosina opintojen erilaisia tukimalleja on pystytty myös kehittämään, kun opetuksen tueksi on saatu erityisopettajan ja opinto-ohjaajan palveluja.

Kankaanpää tarjoaa paikan keskittyä oman taiteellisen työn kehittämiseen ja opetuksen jatkuva kehittäminen luo mahdollisuuksia opetuksen aitoon henkilökohtaistamiseen ja oppimiseen aidoissa ammattiin valmentavissa oppimisympäristöissä.

Ika Närhi työskenteli Purkutalo2022 -taideprojektin kesätaiteilijana.

Ika Närhi työskenteli Purkutalo2022 -taideprojektin kesätaiteilijana.

14.3.2023 | Teksti: Tomi Kuusimäki | Kuva: Tomi Kuusimäki ja Ika Närhi

Lisää aiheesta

Kuvataiteilija Jussi Matilainen
| Kuvataide

Kuvataiteilija Jussi Matilainen syvensi teoreettista osaamistaan yamk-tutkinnolla

– Sain kuvataiteen ylemmästä AMK-tutkinnosta lisävalmiuksia tuottaa akateemisempaa tekstiä ja hallita isompia lähdekokonaisuuksia ja muita taitoja, joita perustutkinnossa ei minun opiskeluaikanani painotettu, Jussi Matilainen kertoo.
Taiteilijat juttelevat taideteemaisessa hotellihuoneessa
| SAMK

Taidetta hotelliasukkaille – yhteistyöprojekti sai jatkoa

SAMKin ja Satakunnan Osuuskaupan välillä on tehty yhteistyötä monella saralla. Reilu vuosi sitten alkanut yhteistyöprojekti on vastikään saanut jatkumoa, kun Original Sokos Hotel Vaakunan taideteemainen huone uudistettiin.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Hae erikoistumiskoulutukseen 31.12.2023 mennessä. #katsetulevaisuuteen #erikoistumiskoulutus #palliatiivinenhoito

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen